By Ryan Najjar

Kannabista on käytetty vuosituhansien ajan, eli sen aiheuttama suun kuivuminen on kaikkea muuta paitsi tuore sivuvaikutus. Sen syntymekanismi oli kuitenkin hämärän peitossa aina vuoteen 2006[1] asti, jolloin tämä hassu ja ärsyttävä ilmiö joutui ensi kertaa tutkijoiden suurennuslasin alle. Tänä päivänä tiedämmekin jo enemmän.

Endokannabinoidi anandamidin ja THC:n kemiallisten rakenteiden yhtäläisyyksien uskotaan vaikuttavan siten, että THC:n sitoutuessa reseptoripaikalle sylkirauhasissa[2] sen viestien vastaanotto keskushermoston suunnasta lakkaa. Toisin sanoen kannabiksen THC on mitä luultavimmin syy suun vähentyneeseen syljentuotantoon.

Related story

Mitä THC on?

Mitkä muut tekijät voivat aiheuttaa suun kuivumista?

Polttelijat liittävät kuivan suun usein vain kannabikseen, mutta vaikutukselle on itse asiassa myös monia muita mahdollisia syitä. On esimerkiksi todennäköistä, että suusi kuivuu, ellet pidä huolta nesteytyksestä. Suurten kuivien ruoka-aineiden kuten kuivalihan tai crackerien syöminen voi myös kuivattaa suuta, sekä tietysti ympäristöolosuhteet kuten kuivassa ja kuumassa ilmastossa oleskelu. Jos nukut suu auki, olet varmasti kokenut aamuisin suun tuntuvan välillä hiekkapaperilta. Suumme tuottaa sylkeä jatkuvasti, mutta ei tarpeeksi auki olevan suun kuivattavan vaikutuksen voittamiseksi.

Onko kuiva suu terveysriski?

Kuiva suu on ikävä ilmiö, mutta onko se riski terveydelle? No, ei se mitä luultavimmin sinua sairaalaan asti saa, mutta siitä voi silti seurata joitakin merkittäviä terveyshaittoja. Kuiva suu tuntuu melko ikävältä, ja pitkään jatkuneena ilmiö tulee taatusti vaikuttamaan mielialaan ja häiritsemään keskittymistä. Se voi kuivattaa myös kurkunpäätä ja kurkkua hankaloittaen nielemistä ilman nesteen apua. Jos ongelma jatkuu tarpeeksi kauan, rupeaa se ennen pitkää heikentämään myös hampaitasi niiden kuivuessa enemmän ja enemmän ja tullessa yhä herkemmiksi.

Kuivan suun ja kannabiksen yhteyden tieteellinen tausta

Kannabis on kulkenut ihmisen kumppanina historian hämäristä saakka, joten ilmiö ei ole uusi. Kuitenkin vasta vuonna 2006 tälle outo kannabiksen aiheuttama otettiin tieteellisen tutkimuksen kohteeksi, ja tästä syystä ymmärrämmekin siitä nyt enemmän.

Kuivan suun ja kannabiksen yhteyden tieteellinen tausta
  • Endokannabinoidijärjestelmä, sylki ja kannabinoidit

Kuivan suun voisi arvella johtuvan sitä edeltäneestä savun hengittämisestä (ja moni varmaan luuleekin näin), mutta se ei ole ainut syy, vaan taustalla on paljon muutakin. Oikea syy löytyy kannabinoideista, kannabiksen aktiivisista komponenteista, jotka omaavat kyvyn vaikuttaa ihmisen endokannabinoidijärjestelmään.

Endokannabinoidijärjestelmä muodostuu kautta kehon esiintyvistä kannabinoidireseptoreista. Kannabiksen kannabinoidit voivat aktivoida näitä reseptoreita laukaisten lukuisia erilaisia reaktioita ja prosesseja. Tämän mekanismin kautta syntyy myös kannabiksen legendaarinen päihtymystila eli tuttavallisemmin pilvi. Kannabinoidien ja reseptorien keskinäiset reaktiot voivat vaikuttaa lukuisiin erilasiin kehollisiin toimintoihin ja syljeneritys on yksi näistä.

Syljeneritys kuuluu autonomisen, parasympaattiseksi hermostoksi kutsutun tahdosta riippumattoman hermoston säätelyalueelle. Aivot lähettävät hermoimpulsseja kohti sylkirauhasia syljeneritystä stimuloidakseen ja tämä tapahtuu ilman, että meidän tarvitsisi (tai voisimme) siihen aktiivisesti vaikuttaa. Aivojemme alitajunta voi myös vaikuttaa tähän prosessiin. Esimerkki tästä on vaikkapa herkkujen ajattelu, joka saattaa saada parasympaattisen hermoston lähettämään aktivointiviestejä sylkirauhasille saaden näin ”veden kielelle”.

Kannabinoidireseptoreita löytyy koko kehon alueelta päästä varpaisiin, eli niiden löytyminen myös suun alla sijaitsevista sylkirauhasista, jotka nimensä mukaisesti vastaavat syljenerityksestä, ei varsinaisesti ylittänyt uutiskynnystä. Tutkijat totesivat myös, että kemialliselta rakenteeltaan THC:tä muistuttava anandamidi vähentää myös syljeneritystä.

THC:n ja anandamidin rakenteellisten yhtäläisyyksien arvellaan johtavan THC:n sitoutumiseen sylkirauhasten reseptoripaikoille ja estävän hermoston lähettämien viestien perille pääsyä. Kannabiksen THC on toisin sanoen siis mitä luultavimmin suurin syypää kuivaan suuhun.

Tämä uusi tieto kannabiksen suun kuivumista aiheuttavasta mekanismista avaa uusia polkuja kohti ratkaisun löytämistä syljenerityksen ongelmiin. Polttelijoille löytyy kenties joku päivä apu kuivaan suuhun, mutta tämä tieto voi tuoda helpotusta myös muille kuivasta suusta erilaisista syistä kärsiville.

Mitä voit tehdä kuivalle suulle?

Mitä voit tehdä kuivalle suulle?Suurin osa ihmisistä kärsii ainakin jossain määrin kuivasta suusta kannabista polttaessaan, mutta ongelma ei yleensä ole erityisen suuri tai vakava. Se voi toki tuntua ikävältä, erityisesti pidemmäksi venyvissä sessioissa, eikä veden juominen tunnu tuovan mainittavaa helpotusta. Sinun kannattaa ilman muuta juoda vettä tästä ilmiöstä kärsiessäsi, mutta muutama muukin kikka kokeilemisen arvoinen tästä ilmiöstä kärsiessäsi.

  • Pureskelu

Pureskelu stimuloi syljeneritystä, eli se saattaa auttaa kuivaan suuhun. Pala purukumia antaa hampaille tekemistä ja voi auttaa sinut eroon ongelmasta.

Jos et pidä purukumista, voit korvata sen kuivalihalla tai kuivatuilla hedelmillä. Periaatteessa mikä tahansa pureskelua vaativa ruoka voi toimia tässä tarkoituksessa.

Pureskelu
  • Karkki tai tikkari

Pureskelun tapaan myös tikkarin tai kovan karkin imeskely voi olla avuksi ongelman kanssa. Tällä on nimittäin samanlainen vaikutus pureskelun kanssa. Syljeneritys lisääntyy ja voi auttaa eroon kuivasta suusta.

Bonusvihje: Erityisesti happamat maut vaikuttaisivat edistävän syljentuotantoa, eli nappaa suuhusi makean sijaan hapan namupala. Jos olet tarpeeksi urhea tai epätoivoinen, voit nakata suuhusi sitruunanviipaleen.

Karkki tai tikkari
  • Yskänlääkkeet (ärsytystä hillitsevät)

Jos tilanne äityy erittäin pahaksi eikä karamellit, purukumit tai edes sitruuna auta, voit olla perusteltua kurkottaa kohti yskänlääkepulloa. Ärsytystä hillitseviä yskänlääkkeitä saa apteekista ilman reseptiä. Nämä muodostavat suojaavan kalvon limakalvon päälle, joka voi auttaa poistamaan kuivuuden tai tehdä siitä vähemmän häiritsevää.

Yskänlääkkeet (ärsytystä hillitsevät)
  • Yrttitee

Kuivan suuhun saattaa yhdistyä myös savun tai höyryn ärsyttämän kurkun oireilu. Yrttiteetä on saatavilla tänä päivänä käytännössä pienimmistäkin kaupoista ja siitä voi olla apua oireiden lievittämisessä. Teen terästämiseksi ja tuplavaikutuksen saamiseksi voi puristaa mukaan teen sekaan hapanta sitruunamehua kattavamman vaikutuksen toivossa.

Yrttitee
  • Rajoita sokerin ja suolan saantia

Jos haluat todella eroon ongelmasta kestävämmällä tavalla, voi olla järkevää rajoittaa sokerin ja suolan saantia. Siis myös silloin, kun et polta.

Sokeri ja suola antavat ruualle makua, mutta ne myös kuivattavat tehokkaasti, joten niiden jatkuva saanti saa suusi kuivumaan nopeammin jointtiin tarttuessasi. Tällaisten ruokien syöminen ennen tai jälkeen savuttelusession voi ruokkia suun kuivuutta.

Rajoita sokerin ja suolan saantia
  • Ilmankostutin

Jos nukut suu auki, voi huoneilman kosteuden nostaminen auttaa minimoimaan ongelmaa ja vähentää epämiellyttäviä tuntemuksia pitkässä juoksussa.

Normaalisti nukkuessasi sylkirauhasten tuottama sylki on turvassa suljetussa suussa. Jos kuitenkin nukut suu auki, voi suu ymmärrettävästi päästä kuivahtamaan yön aikana ja aamulla lopputulos voi tuntua pahemmalta kuin koko yön kestänyt piipun imeskely. Ilmankostuttimen pitäminen päällä yöaikaan saattaa tuoda itsestään selvästi apua tähän ongelmaan.

Ilmankostutin
  • Harjaa hampaat ja käytä suuvettä

Ennaltaehkäisy kannattaa, mutta joskus tarvitset ratkaisun tilanteen ollessa jo päällä. Suuntaa siis vessaan ja pese hampaasi! Mintunmakuinen hammastahna edistää syljeneritystä ja suuvesi antaa viimeisen silauksen. Hampaat kannattaa pitää puhtaana muistakin syistä, mutta nyt tiedät sen auttavan myös tähän kannabiksen laukaisemaan sivuvaikutukseen.

Harjaa hampaat ja käytä suuvettä

Vältettäviä asioita kuivasta suusta kärsittäessä

Kaikki virvoitusjuomat eivät auta kuivaan suuhun. Vihreä ja musta tee voivat itse asiassa jopa pahentaa tilannetta, kuten muutkin kofeiinipitoiset juomat, joten vältä niitä. Pitäydy yrttijuomissa tai pelkässä vedessä. Jos sorrut mässäilemään ennen nukkumaanmenoa, vältä runsassuolaisia naposteltavia, sillä ne ovat vain haitaksi. Jätä siis keksit toiseen päivään, samoin kuin alkoholi ja tupakka.

External Resources:
  1. Inhibition of salivary secretion by activation of cannabinoid receptors - PubMed https://pubmed.ncbi.nlm.nih.gov
  2. Cannabinoid receptors in submandibular acinar cells: Functional coupling between saliva fluid and electrolytes secretion and Ca2+ signalling | Journal of Cell Science https://jcs.biologists.org
Vastuuvapautuslauseke:
Tämä artikkeli on tehty puhtaasti opetustarkoituksessa. Artikkelin sisältämät tiedot on kerätty ulkoisista lähteistä.

Oletko 18-vuotias tai yli?

RoyalQueenSeeds.com sivuston sisältö soveltuu vain aikuisille ja on täten varattu vain 18-vuotiaille ja sitä vanhemmille.

Pidä huoli, että olet ajan tasalla asuinmaasi vallitsevan lainsäädännön suhteen.

Klikkaamalla SISÄÄN vahvistat
olevasi yli
18-vuotias