By Luke Sumpter

Kuinka piilottaa kannabiksen haju?


Olet varmasti samaa mieltä kanssamme; pilvi tuoksuu hyvältä – jopa uskomattomalta. Yrtin skunkkinen ja maanläheinen aromi aiheuttaa yhtä aikaa sekä nostalgian tuntemuksia että innostusta. Se muistuttaa kannabiksen polttelijoita menneistä sessioista ja toimii merkkinä siitä, että pitkä päivä on tullut päätökseensä ja on aika rentoutua.

Kaikki eivät kuitenkaan osaa arvostaa pilven ominaistuoksua. Joskus heti aamusta bongihöyryille tuoksuminen ei miellytä kaikkia lähipiirissämme. Olitpa sitten työpaikan kokouksessa, perhetapahtumassa tai julkisessa kulkuneuvossa, tuo hajun onnistunut kätkeminen pössytelleelle mielenrauhaa.

Alla käymme läpi tehokkaimmat tavat peittää haju, joka tarttuu kehoon, vaatteisiin, autoon ja jopa hiuksiisi polttelun jälkeen. Näiden tekniikoiden avulla voit polttaa milloin ikinä haluatkin ja tuoksua heti perään puhtoiselta ja raikkaalta.

Kuinka piilottaa pilven haju huoneistossasi

Kannabiksen polttelu oman kämppäsi rauhassa voittaa lähes kaikki muut mahdolliset paikat. Kuvittele, että makoilet sängylläsi paksu jointti huulillasi lempimusiikkiasi kuunnellen ja herkuilla varustautuneena – useimmille polttelijoille tämä skenaario kuulostaa suorastaan taivaalliselta.

Hiipivä pelko kerrostalon rappuun leviävistä tuoksuista tai siitä, että naapurisi tai vuokraisäntäsi käräyttää sinut, estää kannabiksen polttelijoita nauttimasta täysin rinnoin. Katso alta kuinka estää pilven hajua leviämästä ja kuinka hankkiutua hajusta eroon, jos näin sattuu kuitenkin käymään.

Ehkäise hajun leviäminen huoneistoosi

Kuten vanha sanonta kuuluu, on parempi katsoa kuin katua – eli ennaltaehkäisy on fiksuinta. Estämällä pilven hajun leviämisen heti alkuunsa tehostat mahdollisuuksiasi matalan profiilin säilyttämiseen. Tuulettaminen on edullinen ja yksinkertainen niksi ja riittää usein vallan mainiosti.

  • Tuuleta!

Ennen kuin otat ensihitit bongistasi tai jointistasi, niin avaa ikkuna ja laita tuuletin päälle. Tämä tekniikka ohjaa tietenkin pilven tuoksun ikkunastasi ulos. Monet polttelijat pitävät tätä parempana vaihtoehtona sille, että pilven käry täyttäisi rappunsa käytävät.

Asianmukainen säilytys on myös tärkeässä roolissa, sillä pilvi haisee jopa ennen kuin sitä polttaa. Pidä jemmasi ilmatiiviissä säiliössä estääksesi terpeenejä leijailemasta huoneistoosi.

Ventilate!

Kuinka peittää pilven haju huoneessasi

Jos polttelet erityisen haisevaa lajiketta – tai on vain yksinkertaisesti liian kylmä ilma pitkälle tuuletussessiolle – on seuraava varotoimenpiteesi hajun peittäminen parhaalla mahdollisella tavalla. On olemassa monia eri menetelmiä, joita polttelijat käyttävät jälkiensä peittämiseen. Muut terpeenit tarjoavat usein parhaan avun.

  • Eteeriset öljyt

Terpeenit ovat tarpeeksi vahvoja luomaan perustan pilven tuoksulle, joten kävisi järkeen, että ne ovat myös tarpeeksi vahvoja peittämään sen! Diffuuserit, joissa käytetään eteerisiä öljyjä, hyödyntävät erityisen aromaattisissa kasveissa tavattavia terpeenejä. Ota käyttöön esimerkiksi rosmariini, eukalyptus ja laventeli, saadaksesi kotisi tuoksumaan taas raikkaalta ja miellyttävältä. Käytä näitä diffuusereita apunasi syrjäyttämään pilven ominaistuoksun hieman viattomampien kukkien ja kasvien aromeilla.

Essential Oils

Kuinka piilottaa pilven haju kotonasi

Monet pössyttelijät rakastuvat kannabikseen lukioaikoinaan tai asuessaan yhä vanhempiensa nurkissa. Lopulta valmistumisen jälkeen ja jatko-opiskelemaan lähtemisen, ylennyksen tai muun elämänmuutoksen seurauksena he pääsevät lopulta vuokralla asumisen jälkeen muuttamaan ihka omiin taloihinsa. Tämä suuri askel tuo mukanaan huomattavasti enemmän vapautta – kuten mahdollisuuden kaivaa bongi esille jo aamupalalla ja pössytellä kylpyammeessa (huippunautinto useimpien pössytteilijöiden mielestä).

Jos mieluummin pitäisit terpeenien tuoksun poissa talostasi, niin tutustu alla oleviin ehkäisymenetelmiin. Jos tarvitset hätäratkaisua, niin myös sellaisia voit odottaa löytäväsi.

Estä taloasi haisemasta kannabikselle

Kunnollinen tuulettaminen on tietenkin hyvä muistaa, kun polttelet missä tahansa talosi huoneista. Jos sinulla on jokin lempipaikka, avaa vain ikkunaa ja käynnistä tuuletin. Ideaalivaihtoehto olisi sellainen soppi, jossa käy vähiten vieraita ja jonka ilmanvaihto on hyvä.

  • Suuntaa ulos

Vaihtoehtoisesti voit poltella takapihallasi. Voit kesäaikaan hyödyntää kaiken saatavilla olevan D-vitamiinin ja istuskella puutarhakasvien keskellä. Jos sää on kylmemmän puoleinen, tarjoavat vajat ja varastorakennukset loistavan pakopaikan ja estävät taloosi leijailemaan jäävän hajun.

Head Outside
  • Asianmukainen säilytys

Muista myös säilyttää pilvesi viisaasti estääksesi terpeenejä vuotamasta huoneilmaan silloin, kun et edes polta. Lasipurkit ja ilmatiiviit pussit toimivat hyvin terpeenien vangitsemisessa.

Proper Storage

Kuinka peittää pilven haju kotonasi

Tykitettyäsi kotiasi terpeeneillä lähes joka päivä tottuu nenäsi siihen, etkä huomaakaan, että kotisi ominaishaju alkaa muistuttaa jo huomattavasti alankomaalaisia kahviloita. Vaikka tämä ei sinua itseäsi haittaisikaan, voi siitä koitua harmia, kun vieraasi ilmoittavat saapumisestaan tunnin varoitusajalla. Älä kuitenkaan huoli, sillä on olemassa useita toimenpiteitä, joihin voit turvautua saadaksesi kotisi raikkaaksi ja savuttomaksi ennen vieraiden saapumista.

  • Suitsukkeet

Sytytä suitsukkeita ja asettele niitä voimakkaimmin tuoksuville alueille. Aivan kuten eteerisiä öljyjä höyrystävät diffuuserit, vapauttavat suitsukkeetkin ilmaan vahvoja aromaattisia yhdisteitä, jotka peittävät pilven hajun yllättävän hyvin.

Incense Sticks
  • Kynttilät

Tuoksukynttilät ovat myös hyviä peittämään ilmassa leijailevia terpeenejä. Valikoima on valtava, joten valitse mitä tahansa tuoksuja, jotka tuntuvat nenääsi miellyttävimmiltä.

Candles
  • Hajunpoistosuihkeet

Hajunpoistajat ovat toki viimeinen vaihtoehto monille luonnonmukaisuutta kannattaville pilven polttelijoille, mutta kemialliset koostumukset peittävät pilven hajun erinomaisesti. Suihkeet, kuten Air Wick korvaavat nopeasti tunkkaisen aromin virkistävällä ja tehokkaalla aromaattisten molekyylien suihkauksellaan.

Odour Eliminators
  • Ilmanpuhdistimet

Ilmanpuhdistimet toimivat kierrättämällä ilmaa useiden hienorakenteisten suodattimien lävitse. Ne voivat paitsi auttaa poistamaan haisevat terpeenit ilmasta, mutta vangita myös joitain mahdollisesti vahingollisia yhdisteitä, joita löytyy kertaalleen poltetusta savusta.

Air Purifiers

Kuinka piilottaa kannabiksen haju autossasi

Vaikka emme missään nimessä kannatakaan pilven polttamisen ja autolla ajamisen yhdistämistä, tarjoavat autot itse asiassa erinomaisen polttelupaikan paikoillaan ollessaan. Polttaminen autossa estää hajun tarttumisen kotiisi, mutta lisäksi näissä kulkupeleissä on useimmiten sisäänrakennettu ilmastointi ja mikä kenties tärkeintä, ainakin mukiinmenevät audiojärjestelmät, jotka lisäävät kaivattua potkua rentoihin biitteihisi.

Estä autoasi haisemasta pilvelle

Istuinlämmittimet, ilmastointi, musiikki ja upeat LED-valot. Jotkut autot vaikuttavat siltä kuin ne olisi luotu pilven poltteluun. Jos itse polttelet mielellään nelipyöräisen ratsusi kyydissä, niin katso seuraavat vinkit, joiden avulla pidät sen raikkaan tuoksuisena.

  • Ilmastointi täysille

Ennen kuin sytkärin liekki koskettaakaan jointtisi kärkeä, tulisi ilmastoinnin käydä täyttä häkää. Jos todella haluat välttää hajujen tarttumisen autosi verhoiluun, on ilmastoinnin huminan kuunteleminen sen arvoista.

Blast the Fans
  • Ikkunat auki

Tuulettaminen vie terpeenit pois autostasi estäen niitä imeytymästä istuimiesi verhoiluun. Avaa ikkunat auton molemmin puolin saadaksesi aikaan jatkuvan kulkuneuvosi läpi kulkevan ilmavirran.

Crack the Windows

Kuinka peittää pilven haju autossasi

Jos sinulla oli kiire polttaa jointtisi, saattoi käydä niin, että unohdit hajun leviämistä ehkäisevät toimenpiteet. Ei silti huolta! Vaikka autosi haisisikin nyt enemmän kasvatushuoneeltasi kuin kulkuneuvoltasi, voit ottaa käyttöön alla olevat vinkit pelastaaksesi tilanteen.

  • Ilmanraikastimet

Monien autojen taustapeilissä roikkuu tyypillinen ilmanraikastin. Ne auttavat pitämään autokaistalta hankittujen take away -ruokien hajut loitolla, mutta ovat myös käteviä pilven hajun karkottamisessa.

Air Fresheners
  • Kahvi

Kyllä, luit oikein. Dominoiva ja yhtä addiktoiva kahvin tuoksu peittää tehokkaasti terpeenien hajuja. Laita pussillinen kahvinpuruja autoosi ja anna vaikuttaa päivä, ennen kuin viet sen pois.

Coffee!?
  • Hajujen neutraloijat

Hajuja neutraloivat tuotteet eivät pelkästään väliaikaisesti peitä pilven tuoksua, vaan kiinnittyvät fyysisesti aromaattisiin molekyyleihin ja poistavat niiden hajuja. Aseta neutraloijia autoosi polteltuasi ja hajut ovat tuota pikaa historiaa.

Odour Neutralisers
  • Vie autosi sisätilojen puhdistukseen

Suuntaa autopesulaan. Auton sisäosien syväpuhdistus saa sen tuoksumaan jälleen kuin uudelta. Ilmanraikastimen ja teollisten puhdistustuotteiden yhdistelmä tuhoaa jopa syvään juurtuneimmat terpeeniprofiilit.

Pay for a Deep Clean

Kuinka hankkiutua eroon pilven hajusta hiuksissa ja vartalossa

Terpeenit eivät tartu pelkästään huonekaluihin ja auton osiin polttelun seurauksena, vaan jäävät myös hiuksiin ja vartaloon. Et välttämättä huomaa itseesi jäänyttä hajua poltettuasi, mutta jokainen toimistossasi saa kyllä kannabiksen katkuisen tuulahduksen käytävillä vastaan kävellessäsi.

Estä pilven hajun tarttuminen hiuksiisi ja kehoosi

Kun estät pilven hajun tarttumisen kehoosi, vältyt takuulla vaivaannuttavilta kohtaamisilta työpaikalla ja muualla. Ota nämä vinkit käyttöösi pysyäksesi raikkaan tuoksuisena.

  • Polta ulkona

Ulkona polttaminen vähentää jälkikäteen budilta haisemisen todennäköisyyttä. Lisääntynyt ilmavirta liikuttaa terpeenejä poispäin kehostasi, erityisesti, jos seisot siten, että tuuli tulee takaapäin.

Blaze Outdoors
  • Vaihda nauttimistapaa

Polttaminen on osalle miellyttävä rituaali, mutta lisää valitettavasti myös merkittävästi kiinni jäämisen riskiä. Käytä kannabistasi valmistaaksesi uutetta tai syötäviä herkkuja! Mutta muista olla varovainen, sillä syötävien tuotteiden tuoma pilvi on usein huomattavasti intensiivisempi.

Change the Route of Administration

Kuinka peittää pilven haju hiuksistasi ja kehostasi

Kun kehosi on terpeeneillä kuorrutettu, käy rakkautesi pilven poltteluun ilmiselväksi myös muille, ellet hyödynnä alla olevia vaihtoehtoja.

  • Käy suihkussa

Jos poltat kotona ennen sieltä lähtemistäsi, voit käydä jointin jälkeen suihkussa. Käytä tehokasta shampoota ja suihkusaippuaa hankkiutuaksesi eroon terpeenien hajusta ihollasi ja hiuksissasi.

Take a Shower
  • Voimakas hajuvesi

Jos polttelet liikkeellä ollessasi, niin pidä laukussasi erityisen voimakkaan tuoksuista parfyymiä. Lisää säästelemättä ennen toimistolle suuntaamista peittääksesi tarrautuneen savun hajun.

Pungent Perfume

Kuinka hankkiutua eroon vaatteisiisi tarttuneesta pilven hajusta

Pilven haju jää paitsi hiuksiin ja ihoon, myös vaatteisiin – ja suhteellisen pitkiksi ajoiksi. Tässä muutamia vinkkejä, joiden avulla pidät vaatteesi raikkaina.

Estä pilven hajun tarttuminen vaatteisiisi

Avain pilven hajujen tarttumisen ehkäisyyn on se, ettet altista niitä hajulle alun alkujaankaan. Katso vaihtoehtosi alta.

  • Pue päälle vaatekerta polttelua varten

Jos olet suuntaamassa jonnekin välittömästi poltettuasi, voi ylimääräisen vaatekerran pukeminen päälle ratkaista merkittävimmän hajuongelman. Suurin osa terpeeneistä tarttuu huppariin tai takkiin ja nämä vaatteet estävät terpeenejä kiinnittymästä alla oleviin vaatteisiisi.

Wear an Outer Layer While Smoking
  • Polta alasti!

Ennen kuin poistut kotoasi, valitse vaatteet, jotka aiot pukea yllesi ja laita ne eri huoneeseen. Rentoudu, ota oma aikasi ja nauti jointistasi. Kun olet valmis, kävele pössyttelyn rentouttamana toiseen huoneeseen, pue ja lähde kotoasi raikkaan tuoksuisena!

Smoke Naked!

Kuinka peittää pilven haju vaatteistasi

Nopeat savut lounastauollasi tai juuri ennen junaan hyppäämistä voivat jättää vaatteesi hyvinkin yrttisen tuoksuisiksi. Partavesi toimii hyvin kehon omien hajujen peittäjänä ja auttaa piilottamaan myös ongelmallisten terpeenien tuoksun. Muista vain käyttää partavettä tavallista enemmän hankkiutuaksesi eroon tunnistettavasta pilven hajusta.

Kuinka polttaa pilveä hajuttomasti

Monille kannabiksen käyttäjille on ensimmäisiin kokeiluihin liittynyt joko jointti tai bongi. Useat käyttäjät seisovat tukevasti näiden nauttimistapojen takana uskollisuudessaan horjumatta. Perinteinen polttelu voi toki saada aikaan eräänlaisen ritualistisuuden ja yhteisöllisyyden tunteen, mutta on myös olemassa monia muita vaihtoehtoja, jotka aiheuttavat huomattavasti vähemmän hajuja.

Dabbing-laitteet

Dabbing-laitetta käyttäessä, däbätessä, tiputetaan konsentraattia kuumaan "naulaan". Vaikka konsentraatti sisältääkin huomattavasti enemmän kannabinoideja, palaa prosessissa merkittävästi vähemmän kasvimateriaalia jointtiin verrattuna. Tästäkin aiheutuu jonkin verran hajua, mutta se ei ole läheskään yhtä paljastavan tuoksuista kuin perinteinen savu. Dabbing-laitteen käyttämiseen tarvitaan suuri konsentraattipiippu ja puhalluslamppu, mutta tämä vaihtoehto on varteenotettava silloin, kun poltat juuri ennen ihmisten ilmoille lähtemistä.

Vaporisaattorit

Vaporisaattorit altistavat kannabiksen kukat ja uutteet huomattavasti alemmille lämpötiloille kuin polttaminen. Vaporisaattorit työstävät kannabinoideja ja terpeenejä höyrystämisen keinoin polttamatta niitä (aiheuttamatta palamisreaktiota). Vaporisaattorit parantavat paitsi makua, mutta saavat aikaan myös huomattavasti miedomman hajun.

Sploof

Jos haluat välttämättä polttaa, harkitse sploofin käyttämistä. Se on edullinen ja helppo valmistaa itse koostuessaan vessapaperirullasta, kuminauhasta ja talouspaperiarkista. Kiinnitä paperi rullan toiseen päähän ja hengitä savua vastakkaiseen päähän. Tämä itse kyhätty laite auttaa sieppaamaan osan terpeeneistä ja vähentämään hajuhaittoja.

What Kills the Smell of Weed?

Tässä on yhteenvetona tehokkaimpia tapoja karkottaa pilven haju silloin, kun on toimittava nopeasti:

  • Ilmanraikastimet
  • Tuoksukynttilät
  • Suitsukkeet
  • Eteeriset öljyt
  • Kunnollinen ilmanvaihto
  • Viisas säilytys
  • Vaihtoehtoiset menetelmät: vaporisaattorit ja dabbing-laitteet
  • Sploofin käyttäminen
🌪 Miksi kannabis haisee niin voimakkaalle?
Aromaattiset molekyylit nimeltään terpeenit ovat vastuussa kannabiksen ominaisesta tuoksusta. Luonnosta löytyy yli 40 000 terpeeniä ja yli 200 näistä kemikaaleista löytyy kannabiksesta.
🌺 Miltä pilvi haisee?
Eri lajikkeilla on erilaisia terpeeniprofiileja. Jotkin lajit tuoksuvat hedelmäisemmiltä ja makeammilta, kun taas toisia voi kuvailla mausteisen, puumaisen tai mäntyisen tuoksuisiksi. Huolimatta suuresta vaihtelusta, lähes joka lajikkeesta on havaittavissa pilven luontainen tuoksu – tätä kuvaillaan usein maanläheiseksi tai skunkkimaiseksi.
👃 Miltä henkilö haisee muiden nenään poltettuaan?
Polttamisen seurauksena jää terpeenien ja savun haju ihoon, hiuksiin ja vaatteisiin. Tämä aromi on jokseenkin yrttinen ja myskinen.
☕️ Miten savun hajusta pääsee eroon?
Kannabiksen käyttäjät voivat peittää savun hajun käyttämällä hajusteita ja parfyymejä. Jotkut käyttäjät hankkiutuvat hajusta eroon vaihtamalla jopa vaatteensa ja käymällä suihkussa polttamisen jälkeen.

Oletko 18-vuotias tai yli?

RoyalQueenSeeds.com sivuston sisältö soveltuu vain aikuisille ja on täten varattu vain 18-vuotiaille ja sitä vanhemmille.

Pidä huoli, että olet ajan tasalla asuinmaasi vallitsevan lainsäädännön suhteen.

Klikkaamalla SISÄÄN vahvistat
olevasi yli
18-vuotias