By Luke Sumpter Reviewed by: Silvia Maroto


Kannabiksen kasvatuksen aloittaminen ei ole koskaan ollut yhtä helppoa kuin tänä päivänä. Tarjolla olevien tuotteiden ja vaihtoehtojen määrä voi tuntua musertavan suurelta, mutta niiden kaikkien tarkoitus on sama, kasvattajien elämän tekeminen helpommaksi. Tämä ei tarkoita, että uudet järjestelmät ja innovaatiot olisivat edullisempia tai parempia kuin vanhat konstit. Kaikki riippuu lopulta projektisi kokoluokasta ja tavoitteistasi kasvattajana,

MINERAALILANNOITTEET VASTAAN ORGAANISET LANNOITTEET

Lannoitteiden suhteen on olemassa kaksi koulukuntaa. Ensimmäinen muistuttaa modernia petrokemiaan ja monokulttuureihin nojaavaa maanviljelyä, jossa steriilit olosuhteet ja millintarkka olosuhteiden manipulointi valjastetaan käyttöön tuotannon maksimoimiseksi. Apuna ovat pullotetut tarkoilla NKP-arvoilla (typpi, kalium, fosfori) varustetut tuotteet, joita tiukasti kontrolloitujen happamuusrajojen sisällä operoiden käytetään minimoimaan puutostiloja ja ruokkimaan vauhdikasta kasvua.

Toinen tapa puolestaan on orgaaninen tai luomu eli luonnonmukainen kasvatus, jossa kasvit kasvatetaan ilman petrokemiaan nojaamista. Tämä tekniikka perustuu kasvualustan – mullan – mikrobiologisesta elämästä huolehtimiseen. Mikrobielämä kiittää kasvattajaa tästä huolenpidosta ja huolehtii puolestaan siitä, että kannabiksen juuristolla on saatavilla kasvin tarvitsemia mikro- ja makroravinteita niiden tarvitsemissa määrin.

Uusien ja kokemattomien kasvattajien tulisikin perehtyä näiden kasvatustapojen eroihin ja päättää, haluavatko he kasvattaa kannabista mineraalilannoitteilla vai luomukasvatuksena. Laita siis rohkeasti plussat ja miinukset paperille ja valitse itsellesi parhaiten sopiva vaihtoehto. Kokemuksen myöhemmin kasvaessa on luultavaa, että mielipiteesi muuttuu vielä matkan varrella, kenties useampaankin kertaan.

OVATKO PULLOTETUT TUOTTEET HINTANSA VÄÄRTEJÄ?

Ajan myötä tulet luultavasti huomaamaan, että suurin osa pullotetuista tuotteista on joko hyvin kalliita, tarpeettomia tai korvattavissa helposti murto-osan maksavilla omatekoisilla sekoituksilla.

Huomioon kannattaa myös ottaa, että suurin osa pullotetuista lannoitteista sisältää runsaasti vettä, olivatpa ne sitten orgaanisia tai mineraalipohjaisia, eli maksat tavallaan lannoitteen hintaa vedestä. Kasvien tarvitsemien ainesosien sekoittaminen yhteen pulloon siten että lopputulos on stabiili, on kaikkea muuta kuin helppoa. Kemia ja kasvifysiologia asettavat rajoituksia teholle. Ravitsemuksellinen lopputulos kärsii väistämättä kätevästä pakkausformaatista.

KOTITEKOISTEN LANNOITTEIDEN VALMISTAMINEN

Lannoitteiden valmistaminen itse voi olla koukuttavaa puuhaa. Se ei nimittäin mahdollista ainoastaan merkittäviä säästöjä, vaan syventää myös merkittävästi ymmärrystäsi kannabiksen ja kasvien ravinnevaatimusten ja niihin vastaamisen suhteen. Oppimisprosessin päässä häämöttävät palkkiona vaivasta suuremmat sadot ja maukkaammat budit.

Heitätkö rahaa hukkaan premium-hinnoiteltuun multaan joka sadon yhteydessä? Käytätkö merkittäviä summia lannoitteisiin tai lisäaineisiin ilman mainittavaa kasvua sadossa?

Jos vastaus on kyllä, sinun kannattaa jatkaa lukemista.

Miten Ja Miksi Valmistaa Itse Kotitekoisia Luomulannoitteita

KOTITEKOISET LANNOITTEET: MITÄ KASVIT SYÖVÄT?

Syväluotauksen sijaan pidättäydymme tällä kertaa yleisemmällä tasolla käyden läpi muutamia peruskäsitteitä. Olet varmasti kuullut termistä ”NPK”. Näillä viitataan makroravinteisiin, eli kasvin kehityksen ja terveyden kannalta katsottuna merkittävimpiin kemiallisiin muuttujiin.

  • N – typpi
  • P – fosfori
  • K – kalium

Näiden makroravinteiden lisäksi kannabiksen ruokavalioon kuuluu myös mikroravinteita, joita suomeksi myös hivenaineiksi kutsutaan. Näitä metalleja ja mineraaleja tarvitaan häviävän pieniä määriä, mutta ne ovat silti yhtä tärkeitä kuin makroravinteet kasvin terveen kasvun näkökulmasta. Tarpeellisia hivenaineita ovat mm. kalsium, magnesium, kupari, rauta, sinkki, mangaani, koboltti, jodi, seleeni ja molybdeeni.

Lisäämme mukaan myös joitakin vitamiineja ja happoja, sekä joitakin orgaanisia yhdisteitä.

Lannoitevalmistajien työ koostuu käytännössä näiden aineiden sekoittamisesta ja niiden kemiallisesta stabilisoinnista pullotusta, kuljetusta ja pitkää myyntiaikaa varten. Mikä tahansa ravinnelinja on vain kyseisen brändin näkemys täydestä ravinnesuunnitelmasta ja kaikki niistä väittävät luonnollisesti omaavansa parhaan kombinaation.

Salaisuus huippuluokan budiin piilee oikeiden ravinteiden antamisesta oikeassa suhteessa oikeaan aikaan. Tästä näkökulmasta valmiiksi suunnitellut tuotelinjastot ovat varsin käteviä.

Oman orgaanisen ja kotitekoisen lannoitteen valmistamista ja käyttöä voittanutta ei kuitenkaan ole. Tätä menetelmää käyttää itse asiassa valtaosa huippukasvattajista. Pienellä treenauksella opit pian ymmärtämään miten helppoa tämä on ja miten suuren eron puutarhan luonnonmukainen multa tekee lopputulokseen.

MIKSI ORGAANINEN?

Suurin syy orgaanisten lannoitteiden tekoon on yksinkertainen, ne ovat erittäin halpoja tai jopa ilmaisia ja voit tehdä niitä takapihalla tai keittiössä jo omistamillasi työkaluilla. Ne ovat usein erittäin helppoja valmistaa ja ympäristöystävällisiä, eivätkä ne ole vaarallisia.

Esimerkiksi kompostoimalla voit säästää suuria summia vaivalla ansaitsemaasi valuuttaa. Sadonkorjuun jälkeen maaperä tarvitsee uuden “latauksen”. Suurin osa sisäkasvattajista heittää käytetyn mulla pois ja ostaa lisää. Tämä johtaa säkkien raahaamiseen ulos ja sisään ja rahan polttamiseen multaan joka kasvatuskerralla. Jos sen sijaan päätät kompostoida käyttämäsi biojätteen käytetyn mullan kera, tapahtuu niille kummia. Käytetty multa saa nimittäin uuden annoksen tarpeellista mikrobiologista elämää ja korkealaatuisia ravinteita, jotka kelpaavat kasveillesi. Lopputulos sisältää kaiken tarvittavan, NPK:n, hivenaineet ja joukon agrobakteereita ja hyödyllisiä sienieliöitä.

KANNABIKSEN POHJATON NÄLKÄ

Kannabis on kuitenkin erittäin nälkäinen kasvi, ja mikäli tavoitteenasi ovat pulleat, paksut ja tiukat budit, tulee sinun parantaa mullan laatua. Multakasvattajan ei teknisesti ottaen tarvitse ruokkia kasveja suoraan, joten suosituksemme on oman bakteerifarmin perustaminen. Tekninen termi on englanniksi Actively Aerated Compost Tea (AACT) eli aktiivisesti hapetettu kompostitee, mutta kompostitee tai madonlantatee ovat myös käytössä termeinä.

Terminologia sikseen, itse valmiste on simppeli. Valmistaudu yllättymään, sillä et luo ainoastaan miljoonien eliöiden armeijaa kasviesi juuria suojelemaan ja ruokkimaan, vaan uutat samalla maaperän parhaat ominaisuudet mineraaleineen ja sienineen teehen. Voit käyttää tätä teetä suoraan juurien ruokkimiseen tai ruiskuttaa sitä lehdille suojaksi yleisimpiä patogeenejä vastaan.

Miten Ja Miksi Valmistaa Itse Kotitekoisia Luomulannoitteita

MAANPARANNUSAINEET

Jos kasvatat ulkosalla tai multasi tarvitsee muusta syystä tuhdimpia parannuskeinoja, voit hyödyntää seuraavia maanparannusaineita.

MAKRORAVINNELÄHTEITÄ

Jos maaperä kaipaa lisää typpeä (N), voit sekoittaa siihen madonlantaa, kananlantaan pohjaavia valmisteita, äyriäisten kuoria tai lepakonlantaa eli guanoa. Myös ihmisten virtsa käy lannoitteeksi, mutta se tulee laimentaa 1:10 suhteessa ennen käyttöä, sillä muuten se muuttuu ammoniakiksi, joka voi vahingoittaa kasvejasi. Älä koskaan virtsaa suoraan kasveihisi, sillä se polttaa niiden juuriston!

Mikäli haluat lisätä fosforia (P), voit keittää banaaninkuoria ja kastella sillä mullan läpimäräksi. Parhaan lopputuloksen saavuttamiseksi banaaniteen antaa kannata käydä hieman ennen sen käyttöä. Luu- ja kalajauhot, kanankakka, kalkkikivijauhe ovat myös erinomaisia fosforinlähteitä. Esimerkiksi kalkkikivijauhe on hitaasti liukeneva fosforin lähde, eli sitä kannattaa sekoittaa kasvatusalustaan pitkäkestoiseksi ratkaisuksi.

Kaliumin (K) puutteeseen ratkaisuksi kelpaavat vaikkapa banaanikuoret, lepakon guano, kalajauhe, merilevä, puutuhka, komposti ja piipohjaiset kivilaadut.

Mikroravinteista erityistä huomiota kannattaa kiinnittää kalsiumiin ja magnesiumiin, sillä ne ovat erityisen tärkeitä eritoten kukinnan aikana. Muiden hivenaineiden täyden potentiaalin hyödyntäminen alkaa vasta siinä vaiheessa, kun optimaalinen taso saavutetaan kalsiumin ja magnesiumin osalta.

MIKRORAVINNELÄHTEITÄ
  • Kalsium – kalkkikivi, savi, kalkki, kipsi
  • Magnesium – dolomiitti, magnesiumsulfaatti (epsom-suolat)
  • Muut hivenaineet – azomite (hivenaineita ja humushappoa sisältävät mineraaliyhdistelmä)

Varsinaisia hivenainelisiä vaativa tilanne on erittäin harvinainen. Niitä löytyy suuresta osasta erilaisia maa- ja kivilajeja. Suurin osa ehdottamistamme maanparannusaineista sisältää itseasiassa ylisuuria määriä hivenaineita, mutta siitä ei ole haittaa.

LANTAVALMISTEET

Lantaan pohjaavat lannoitteet ovat yhtä vanhoja kuin itse maanviljely. Ihmiset huomasivat jo varhaisessa vaiheessa, että kasvillisuus kukoistaa eläinten jätöksiä sisältävillä paikoilla. Lanta on yhä tänäkin päivänä yksi tärkeimmistä maanviljelyn tukiaineista.

Lantapohjaiset sekoitteet ovat erinomaisia hitaasti vapautuvia NPK-lähteitä, mutta niiden käyttöön liittyy kaksi keskitason riskiä. Mikäli käytettävää lantaa ei ole kompostoitu kunnolla, saattaa se sisältää ihmisille, eläimille tai kasveille haitallisia patogeenejä. Niiden tasapainottaminen multapohjan kanssa saattaa myös olla haasteellista. Lantapohjaisiin lannoitteisiin ei ole yleispätevää reseptiä, vaan tilanne riippuu käyttämäsi mullan ominaisuuksista. Paras asiantuntija voisi olla paikallinen maanviljelijä tai alan neuvontajärjestö.

Lammas Tasapainoinen ja rikas, mutta vaatii fermentoinnin
Vuohi Samanlainen kuin lampaalla, mutta vahvempi
Lehmä Ei yhtä rikas kuin aiemmat, mutta helposti saatavilla ja työstettävissä
Sika Ei käy tarkoitukseen
Kana Runsasravinteinen, mutta saattaa omata liian korkean NPK-arvon – vaatii laimennukse
Kanit Paras vaihtoehto kompostointiin ja matojen houkutteluun, erittäin ravinnerikas
Hevoseläimet Helppo työstettävä ja erinomainen vaihtoehto kannabiksen kukinnolle
Miten Ja Miksi Valmistaa Itse Kotitekoisia Luomulannoitteita

OTA ASKEL PIDEMMÄLLE – KOKEILE VEGAANISTA VILJELYÄ!

Jos ympäristöasiat merkitsevät sinulle, tulee sinun ymmärtää, että muutama asia orgaanisista lannoitteista. Petrokemian tuotteet ovat erittäin haitallisia ympäristölle, mutta eläinpohjaiset tuotteet kuten luu- ja kalajauheet sekä vastaavat eivät ole juurikaan parempia.

Orgaanisista raaka-aineista kertova sertifikaatti ei ole hyvän tai oikean synonyymi. Jos ympäristöasiat kiinnostavat sinua oikeasti, etsi OMRI-sertifioituja tuotteita.

Eläinpohjaiset lannoitteet ovat teollisuuden jätevirtoja, jotka on käsitelty ja kuivattu kemiallisesti. Niiden avulla revitään irti viimeinenkin saatavissa oleva euro teollisuuden prosesseista. Ne eivät ole luomua, vaan valmistetaan yksinkertaisesti käsittelemättömästi eliöpohjaisesta raaka-aineesta, ennen kun ne käsitellään synteettisillä kemikaaleilla. Ne ovat huomattavasti parempia petrokemiallisiin vaihtoehtoihin verrattuna, mutta se on varsin matala rima, ympäristötietoisuuden ja kestävämpien tuotantovaihtoehtojen näkökulmasta.

Kule Kushman, legendaarinen ja palkittu kirjailija toimittaja, kasvattaja ja aktivisti on vegaanisen kannabiksenkasvatuksen edelläkävijä. Tulokset ovat selviä. Vuosimiljoonien aikana tapahtunutta luonnonvalintaa kunnioittamalla saat kaiken irti kannabistesi geneettisestä potentiaalista. Luontoäidin huijaamisen yrittäminen ei kannata, sillä koko peli on hänen käsialaansa.

TÄMÄ ARTIKKELI ON AIVAN LIIAN VAIKEASELKOINEN

Jos aihepiiri on uusi, voi esitellyn tiedon määrä tuntua mahdottoman suurelta. Miksi ihmeessä hylkäisin kätevä pullot ja sotkisin käteni lantaan?

Se ei ole ehdotuksemme, emmekä ole vielä varsinaisesti edes raaputtaneet aiheen pintaa. Orgaanisiin menetelmiin pohjaaville viljelytavoille on nimittäin omistettu kokonaisia kirjoja. Suuren tietomäärän puristaminen lyhyeen artikkeliin ja käyttökelpoiseen muotoon on äärimmäisen kova haaste. Toiveemme on, että tästä pienestä tiedonjyvästä kasvaisi jotain sellaista, joka ohjaisi sinut oikealla polulle.

Tähän väliin rohkaisun sana. Kun kiipeät tarpeeksi pitkälle oppimiskäyrällä, muuttuu homma erittäin yksinkertaiseksi.

KOTITEKOISTEN LANNOITTEIDEN PERUSTEET

Asettaaksemme aiheen perspektiiviin, tarvitset vain pussin laadukasta madonlantaa (jos et kompostoi itse), ämpärin, vahvan pumpun ja ilmakiven. Vain 48 tunnissa voit tuottaa tarpeeksi aerobisia bakteereja, sienieliöitä ja hivenaineita tuupataksesi kasvisi räjähtävään kasvuun. Toistamalla tempun muutaman viikon välein voi lopputuloksen paino kasvaa 20–40 %! Asia ei ole tämän monimutkaisempi.

Kasvatitpa sisällä tai ulkona, voit kompostoida keittiön biojätteen kuten sipulinkuoret, salaatinkannat ja kananmunankuoret, eikä mikään estä heittämästä kompostiin myöskään sadosta jäävä lehti- ja varsijätettä! Lisää kompostiin matoja prosessia vauhdittamaan ja säästät jatkossa huimia määriä multaa korvaten sen ensiluokkaisella kotitekoisella kasvatusalustalla.

Kiinnostavatko lisäsäästöt? Jos asut meren lähettyvillä, voit kerätä merilevää ja tehdä siitä merileväteetä. Kun löydät sopivan koostumuksen tälle, on sinulla käsissäsi pullolannoitteita tehokkaampi kasvunedistäjä!

Miten Ja Miksi Valmistaa Itse Kotitekoisia Luomulannoitteita

RAKENNA POLKU ORGAANISIIN LANNOITTEISIIN

Jos aihe on uusi, älä välitä uusien termien huimasta määrästä. Ne ovat varmasti tutuhkoja, mutta pienillä eroilla. Tärkeintä on ymmärtää kasvatusalustan tarpeet ja mitä se vaatii tuottaakseen huippuluokan tuloksia. Jopa puhtaissa vesiviljelysysteemeissä on käyttökohteita orgaanisille ravinnelisille.

Emme varsinaisesti ehdota kaupallisten lannoitteiden hylkäämistä kokonaan. Hyvä lähtökohta voisi olla niiden täydentäminen orgaanisilla, kotitekoisilla lannoitteilla. Kestävät tulokset rakennetaan pienin askelin systemaattisesti edeten.

Yritä siis nostaa tasoa pienin harppauksin. Jossain vaiheessa tulet huomaamaan, etteivät positiiviset tulokset näy ainoastaan kasvien kasvussa, vaan lompakkosikin tulee kiittämään.

Pieniäkin muutoksia yhdistelemällä, vaikkapa kompostiteen lisäämällä, voi saada merkittäviä kokonaisvaikutuksia. Kasviesi kasvu on elinvoimaisempaa ja kasvualustan laatu pysyy parempana.

Pelkkä tämän artikkelin lukeminen vie sinua puolimatkaan kohti kestävää kasvatustapaa. Ota vapaus testailla ja yhdistellä oppimiasi keinoja vihreämmän huomisen luomiseksi.

FERMENTOITU HEDELMÄMEHU

Fermentoitu hedelmämehu (Fermented plant juice) on halpa ja simppeli tarjota ravinteita kannabikselle. Tämä täysin luonnonmukainen ja orgaaninen tuote perustuu hyödyllisten bakteerien kykyyn hajottaa kasveja helposti hyödynnettäviksi ravinteiksi. Fermentoitu hedelmämehu on oiva keino muokata puutarhan kasvualusta supertuottoisaksi. Menetelmä on käytössä perinteisessä korealaisessa luonnonmukaisessa viljelyssä. Kyseine menetelmä on kokonaisvaltainen lähestymistapa, joka perustuu kemikaalien välttämiseen ja kasvualustan laadun parantamiseen käyttäen apuna paikalliselle multatyypille ominaisia mikro-organismeja.

Mehu valmistetaan ravinnerikkaista yrteistä ja kasveista, kuten raunioyrttejä, kärsämöitä, nokkosta, pujoa, aloe veraa, kortteita, jauhosavikkaa ja ohdakkeita. Osa näistä kasveista lasketaan perinteisiksi rikkaruohoiksi ja niitä kasvaakin useimmissa puutarhoissa. Ne ovat kerrassaan erinomainen ravinteidenlähde. Parhaiten tähän käyttöön sopivat nuoret kasviyksilöt, sillä ne ovat erityisen ravinnerikkaita.

Toiset puutarhurit taas käyttävät mieluummin hedelmiä fermentoidun hedelmämehun tekoon. Konsepti on kuitenkin sama, nämä luonnontuotteet sisältävät runsaan määrän ravinteita, jotka voidaan vapauttaa kasvien käyttöön mikrobitoiminnan kautta. Suosittuja raaka-aineita ovat verkkomelonit, aprikoosi, marjat, tomaatit ja makeat paprikat.

Käyttämästäsi raaka-aineista riippumatta, olivat ne sitten kasveja tai hedelmiä, bakteerit näyttelevät pääosaa tässä tarinassa. Nämä pienet eliöt vastaavat käymisen metabolisista prosesseista. Ne saavat energiaa molekyyleistä ja pilkkovat suuria molekyylejä pienemmiksi. Tarpeeksi pitkäkestoinen hajotusprosessi vapauttaa kaiken kasveihin ja hedelmiin varastoidun energian.

Nämä mikro-organismit syövät sokeria ja muuntavat energialähteitä alkoholiksi. Tämän prosessin aikana ne luovat ravinnerikasta liuosta, joka antaa kasveillesi monia niiden terveen kasvun vaatimista mineraaleista. Sokeri auttaa irrottamaan ravinteita ja mehuja ulos kasvimateriaalista. Tämä tapahtuu osmoosiksi kutsutun prosessin kautta. Osmoosilla tarkoitetaan fysikaalista ilmiötä, jossa liuenneet molekyylit liikkuvat pienemmän pitoisuuden alueelta kohti suuremman pitoisuuden aluetta.

Miten Ja Miksi Valmistaa Itse Kotitekoisia Luomulannoitteita

MITEN TEHDÄ FERMENTOITUA HEDELMÄMEHUA

Oman keitoksen tekeminen on helppoa. Valitse haluamasi raaka-aineet edellä esiteltyjen vaihtoehtojen joukosta ja ryhdy toimeen.

VAIHE 1

Kuori ja pilko valitsemasi hedelmät. Jos käytät kokonaisia kasveja, pilko ne pienempiin osiin. Jos Käyttämäsi hedelmät ja kasvit ovat omasta puutarhastasi, älä pese niitä! Niissä on nimittäin jo valmiiksi  hyödyllisiä bakteereita, jotka edistävät käymisprosessia.

VAIHE 2

Punnitse raaka-aineet ennen niiden laittamista astiaan. Lisää perään sama määrä ruskeaa sokeria ja survo koko hoito isolla lusikalla tai vastaavalla. Sekoita hyvin, jotta sokeri sekoittuu tasaisesti kasvimateriaalin kanssa.

VAIHE 3

Peitä astia kankaalla, esimerkiksi juustokangas käy mainiosti tarkoitukseen. Käytä kuminauhaa lukitaksesi kangas paikalleen. Kankaan pienet reiät päästävät käymisessä vapautuvan hiilidioksidin ulos. Säilö koko hoito viileään ja pimeään paikkaan 7–14 vuorokaudeksi.

VAIHE 4

Valuta lopputulos siivilän läpi pulloihin ja säilö se jääkaappiin odottamaan käyttöä.

VAIHE 5

Lisää neljä ruokalusikallista 3,5 vesilitraan ja käytä suihkeena lehdille tai kasteluun.

Oletko 18-vuotias tai yli?

RoyalQueenSeeds.com sivuston sisältö soveltuu vain aikuisille ja on täten varattu vain 18-vuotiaille ja sitä vanhemmille.

Pidä huoli, että olet ajan tasalla asuinmaasi vallitsevan lainsäädännön suhteen.

Klikkaamalla SISÄÄN vahvistat
olevasi yli
18-vuotias