By Ryan Najjar

Jos olet kasvanut Suomessa, olet tuskin voinut välttyä kuulemasta urbaaneja legendoja ja kauhutarinoita kannabiksen uskotuista vaaroista. Osa näistä opettajien ja vanhempien toistelemista kyseenalaisiin lähteisiin perustuvista kertomuksista on varmasti nostanut esiin myös mahdollisen yliannostuksen. Tänä päivänä asiallinen kannabiskeskustelu on lähes mahdotonta, sillä aihe herättää suuria tunteita ja saa argumentit lentämään puolelta toiselle kuin lumisodan pallot.

Asian ei kuitenkaan tarvitse olla näin, sillä asiaan on saatavilla selkeitä ja yksinkertaisia vastauksia. Meidän tulisi olla varovaisia sen suhteen, miten käytämme termiä yliannostus, sillä kuten hyvin tiedämme, lähes minkä tahansa asian kanssa liika on liikaa.


Voiko Kannabiksesta Saada Yliannostuksen?

Vaikka yliannostus useimmiten nostetaankin esiin laittomiin päihteisiin liittyen, voi käytännössä mitä tahansa nauttia liikaa. Liikaa kahvia? Voit ottaa yliannostuksen. Liikaa vettä? Erittäin todellinen ja hengenvaarallinen terveysriski. Se tosiasia, että lähes mitä tahansa voi nauttia yliannostukseen asti ei tarkoita sitä, että tämä yliannostus tappaisi. Myös kannabista voi nauttia kerralla liikaa, kuten asianlaita on kaikkien muidenkin asioiden kanssa. Tässä mielessä yliannostus on siis mahdollisuus kannabista nautittaessa, mutta kuolettavan annoksen nauttiminen onkin sitten erittäin vaikeaa, tai suoranaisen mahdotonta.

Mikä on Tappava Annos Kannabista?

Miten helppoa tai vaikeaa on tappaa itsensä kannabiksella, saatat miettiä. Arvioiden mukaan taivaan porteille päätymiseen tarvittaisiin noin 680 kiloa[1] kannabista 15 minuutin sisään nautittuna. On turhaa pohdiskelle montako jointtia tästä määrästä saisi, sillä on päivänselvää, että tuollaisen määrän tuottama savumäärä tappaisi polttajansa reilusti aiemmin kuin itse savun sisältämä THC.

THC:n voi luonnollisesti nauttia myös syömällä, jolloin tappava savumäärä jää pois. Helppoa se ei siltikään ole, sillä aikuisen miehen 50 % todennäköisyydellä tappavan annoksen koko on puhtaassa THC:ssä mitattuna 50 grammaa[2]. Jopa kaikkein vahvimpien kannabisleivonnaisten kanssa myös tällä keinolla annosteltaessa muut aineet tappaisivat sinut mitä luultavimmin paljon ennen THC:tä.

Cannabis Buds

Miten Huomata Olevansa Liian Pilvessä

Vastaus on siis ei, et tule tappamaan itseäsi kannabiksen yliannostuksella, mutta se ei tarkoita, että homma olisi tällä selvä. Kuten nuorempi väki voi ensikokeiluiden perusteella kertoa, voi ikäviä asioita tapahtua liikaa kannabista nautittaessa. Hieman vanhaa sanontaa muokaten; mikä ei tapa, voi saada olosi erittäin epämukavaksi. On kuitenkin olemassa joitain tiettyjä ikäviä sivuvaikutuksia, joista osa on toisia ilmeisempiä.

  • 😟 Ahdistus
  • 🤢 Pahoinvointi
  • 😵 Huimausta
  • 😨 Paniikki
  • 😧 Paranoia
  • 😕 Hämmennystä
  • 🥵 Liiallinen hikoilu

Jos olet sinut kannabiksen vaikutusten kanssa, on sen aiheuttama vetämättömyys ja väsyneisyys luultavasti tuttu ilmiö. Tämän suhteen on tietysti aste-eroja, sillä sohvaan sulaminen ja seisaaltaan nukahtaminen eivät ole verrattavissa. Jos olosi on lähempänä jälkimmäistä, on mitä luultavimmin hyvä idea lakata taistelemasta ja yrittää nukkua olo pois. Herättyäsi siitä on nimittäin jäljellä lähinnä vain kaukainen muisto, riippumatta siitä kuinka paljon tulit nauttineeksi. Sitä paitsi joissain tilanteissa 4–12 tunnin päiväunet voivat olla yksinkertaisesti paras ja toivottavin vaihtoehto.

Ennustettavissa olevista oireista puhuttaessa on hyvä nostaa esiin heikentynyt koordinaatio- ja liikuntakyky. Se ei ehkä ole ihan niin huono, kuin joidenkin toisten päihteiden kanssa, mutta tekee silti liikkumisesta kömpelöä. Unohda siis rattiin tarttuminen ja ota simppeli kävely haasteeksi. Voit myös tuntea pulssin kiihtyvän samalla kun verenpaine putoaa.

Viimeinen ja kenties ikävin sivuvaikutus on ahdistuneisuus ja vainoharhaisuus, jotka voivat rynniä kunnolla esiin liian suuria annoksia nautittaessa. Aivojemme vaste THC[3]:hen ja kannabikseen on yksilöllinen, mutta jotkut ihmiset ovat alttiita tällaisille tuntemuksille, ja annoskoon kasvattaminen nostaa riskiä.

Miten Palautua Liian Intensiivisestä Päihtymystilasta

Mainitsimme jo aiemmin, etteivät ikävät tuntemuksen ja liian intensiivinen pilvi kaikeksi onneksi kestä kovin montaa tuntia ja helppoja lievityskeinojakin löytyy oireiden hoitamiseen. Jos sinulla on aikaa ja mahdollisuus, niin nokosten ottaminen on erinomainen vaihtoehto olon normalisoimiseksi. Jos tämä ei ole mahdollista, niin syöminen ja nesteytys voivat auttaa helpottamaan jännitystä, viedä huomion pois pahasta olosta ja tehdä siitä helpommin hallittavaa.

Entä jos näitäkään ei ole saatavilla? Sitten sinun täytyy todennäköisesti vain kärsiä olo ja puskea kokemuksen läpi. Jos ahdistus tai vainoharhaisuus estää kommunikoinnin, kannattaa ottaa hieman etäisyyttä joukkoon ja yrittää saada olo mahdollisimman mukavaksi. Olon hieman tasaannuttua kannattaa suunnaksi ottaa koti (ajamatta moottorikulkuneuvoilla!), haudata kroppa peittojen alle ja hengitellä syvään. Laita rauhallista ja hyvää musiikkia soimaan ja anna sen saatella sinut untenmaille.

Huonon kokemuksen osuessa kohdalle on hyvä yrittää muistaa, että paha olo on vain väliaikaista ja taittuu verrattain pian. Tuntemukset eivät ole mukavia, mutta ne ovat väliaikaisia ja huomenna kaikki on paremmin.

How Long Does a Cannabis High Last?
How Long Does a Cannabis High Last?

Liian Kannabiksen Poltto Ei Tapa, Mutta Sillä on Sivuvaikutuksia

Kuten kaikkien muidenkin asioiden kanssa, voivat kohtuuden rajat jäädä joskus taakse. Vaikka kannabis ei sinua tapa edes suurina annoksina, se voi silti saada aikaan erittäin epämiellyttävän olon. Emme nauti yliampuvasta väsymyksestä tai vainoharhoista, emmekä todellakaan halua näitä tuntemuksia varta vasten etsiä. Pidä tämä mahdollisuus aina siis kirkkaana mielessä ja nauti yrttiä kohtuudella ja järki päässä.

Muutama vinkki vielä… Jos asut alueella, jossa kannabis on laillista, on järkevää antaa budtenderin tai muun kannabisalan ammattilaisen auttaa klubilla tai coffeeshopissa lajiketta valitessasi. He ovat palautteen ensi rintamassa, joten heiltä voit olettaa saavasi parasta mahdollista tietoa aiheesta. Jos siis pohdiskelet vetääkö tämä tai tuo lajike parilla hitillä maton alta, kannattaa rohkeasti avata suu ja kysyä. Jos avaat heille hieman polttotapojasi ja -mieltymyksiäsi, on erittäin luultavaa, että ammattilainen löytää sinulle sopivan lajikkeen sopivalla THC-sisällöllä. Jos ostat pimeiltä markkinoilta eikä apua valintaan ole tarjolla, on järkevä valinta aloittaa aina alhaalta ja nostaa tarvittaessa annosta rauhassa lisää nauttien. Tarinan tärkein opetus on lopulta se, että sinun tulisi kuunnella kehoasi, tunnustella oloasi ja luottaa vaistoihisi. Sinä olet oman itsesi paras asiantuntija.

External Resources:
  1. Here's how much marijuana it would take to kill you | The Independent | The Independent https://www.independent.co.uk
  2. Can You Overdose on Weed? https://gizmodo.com
  3. Cannabinoid-related agents in the treatment of anxiety disorders: current knowledge and future perspectives - PMC https://www.ncbi.nlm.nih.gov
Vastuuvapautuslauseke:
Tämä artikkeli on tehty puhtaasti opetustarkoituksessa. Artikkelin sisältämät tiedot on kerätty ulkoisista lähteistä.

Oletko 18-vuotias tai yli?

RoyalQueenSeeds.com sivuston sisältö soveltuu vain aikuisille ja on täten varattu vain 18-vuotiaille ja sitä vanhemmille.

Pidä huoli, että olet ajan tasalla asuinmaasi vallitsevan lainsäädännön suhteen.

Klikkaamalla SISÄÄN vahvistat
olevasi yli
18-vuotias