By Luke Sumpter Reviewed by: Micaela Landeira


Kannabis sisältää satoja kiehtovia fytokemikaaleja. Kannabinoidit varastavat yleensä valokeilan, mutta taustalla operoivat terpeenit tuottavat virkistäviä tuoksuja ja huumaavia makuja. Terpeenit paitsi vastaavat suureksi osin kannabiksen aistimuspuolesta, mutta niillä on myös valtava merkitys kunkin lajikkeen tuottamiin vaikutuksiin, sillä ne säätelevät itse pilveä.

Mitä terpeenit ovat?

Terpeenit ovat yhdisteitä, jotka tuovat kannabislajikkeille niiden ominaiset makunsa. Ne ovat liukoisia yhdisteitä, joita löytyy kasvin tuottamista aromaattisista öljyistä. Niiden ansiota ovat eri lajikkeiden maku voi sisältää hedelmiä tai minttua. Terpeenit ovat myös kannabiksen multaisten, sitrushedelmäisten tai vaikka juustoisten tuoksujen taustalla.

Kannabiskasvit tuottavat terpeenejä samoissa rauhasissa, joissa ne tuottavat THC:tä ja CBD:tä, mutta tästä huolimatta eivät terpeenit ole saaneet juurikaan huomiota osakseen viime aikoja lukuun ottamatta. Kasvattajat ja lääketieteelliset tutkijat ovat aiemmin keskittyneet THC:hen ja CBD:hen, mistä johtuu, ettei terpeenejä ja niiden toimintaa koskeva tieto ole erityisen laajalle levinnyttä. Vasta hiljattain on käynyt ilmi, että terpeeneillä on merkittävä rooli kannabiksen ainutlaatuisten vaikutusten aikaansaamisessa.

Miksi kasvit tuottavat aromaattisia yhdisteitä, kuten terpeenejä?

Kuten asian laita usein kasvimaailmassa on, ovat terpeenit yksi tapa kasville puolustautua saalistajia vastaan. Kasvit voivat karkottaa tiettyjä ötököitä erittämällä pistävää aromia, mutta myös houkutella hyödyllisiä hyönteisiä, joita ne tarvitsevat pölyttämistä varten.

Se, kuinka paljon ja minkä tyyppisiä terpeenejä kannabiskasvi tuottaa, riippuu monista tekijöistä. Sama lajike ei myöskään välttämättä aina tuota täsmälleen samoja aromaattisia yhdisteitä. Niiden tuottaminen voi riippua tekijöistä, kuten ilmastosta, käytetyistä maaperästä ja lannoitteista, kasvin iästä sekä muutamista muista asioista.

Tähän päivään mennessä tiede on tunnistanut yli 100 erilaista terpeeniä kannabislajikkeista. Kullakin lajikkeella on omat ainutlaatuiset terpeenityyppinsä sekä -yhdistelmänsä eri pitoisuuksissa.

Mielenkiintoisin asia terpeeneissä ei kuitenkaan ole se, että ne vastaavat kannabiksen lukuisista tunnusomaisista mauista ja aromeista, vaan se, että terpeenit toimivat yhteisvaikutuksessa kannabinoidien, kuten THC:n kanssa. Eräs osoitus tästä on se, että joillain lajikkeilla voi olla täsmälleen samat tasot THC:tä ja CBD:tä, mutta siitä huolimatta niiden vaikutukset voivat olla huomattavankin erilaiset. Tutkijat ovatkin nyt sitä mieltä, että terpeenit ovat vastuussa lajikkeiden ainutlaatuisista vaikutuksista.

Miksi kasvit tuottavat aromaattisia yhdisteitä, kuten terpeenejä?

Kannabinoidien ja terpeenien erot

Kannabis tuottaa satoja eri fytokemikaaleja, jotka jakautuvat moniin kategorioihin. Terpeenejä löytyy joka puolelta luontoa ja niihin pohjautuvat mäntymetsien, appelsiinin kuorien ja vasta kypsytetyn kannabiksen ainutlaatuiset tuoksut.

Kannabiskasvi voi tuottaa noin 200 terpeeniä, ja eri lajikkeet sisältävät erilaisia, uniikkeja terpeeniprofiileita. Nämä aromaattiset molekyylit ovat mukana vaikuttamassa eri lajikkeiden monipuolisiin makuihin ja tuoksuihin.

Kannabis tuottaa terpeenejäkin ainutlaatuisempaan kemikaaliluokkaan kuuluvia yhdisteitä, kannabinoideja. Vaikka tämän ryhmän jäseniä tapaakin myös muualla luonnossa, ovat molekyylit, kuten THC ja CBD vain kannabiksessa esiintyviä. Nämä molekyylit mahdollistavat yritin ainutlaatuiset vaikutukset aina psykoaktiivisista THC:n aikaansaamista kokemuksista CBD:n tuottamiin maanläheisyyteen ja selväpäisyyteen.

Kannabinoidit ja terpeenit vaikuttavat kehoon eri tavoin. Kannabinoidit, kuten THC, kiinnittyvät suoraan ympäri kehoa sijaitseviin kannabinoidireseptoreihin saadakseen aikaan vaikutuksensa, kun taas useimmat terpeenit vuorovaikuttavat eri reseptoreiden kanssa.

Siitä huolimatta jotkin molekyylit, kuten karyofylleeni luokitellaan sekä terpeeniksi että kannabinoidiksi. Tämä molekyyli tuottaa pippurisia ja multaisia tuoksuja. Se on kykenevä sitoutumaan suoraan endokannabinoidijärjestelmän CB2-reseptorille, jossa toimii agonistina omaten merkittäviä kipua lievittäviä ominaisuuksia.

Kuinka terpeenit toimivat?

Terpeenit toimivat lukemattomin tavoin. Sen lisäksi, että nämä molekyylit lisäävät miellyttäviä makuja ja tuoksuja kannabiskokemukseen, ovat ne myös tärkeässä osassa kunkin lajikkeen vaikutuksia.

Kannabistutkijat ovat havainneet vuorovaikutussuhteen terpeenien ja kannabinoidien välillä. Molekyylit näistä kahdesta perheestä vaikuttavat toimivan yhdessä tuottaakseen tehostetumpia vaikutuksia – ilmiö tunnetaan nimellä entourage-vaikutus.

Esimerkiksi limoneeni, karyofylleeni ja pineeni toimivat rinta rinnan THC:n kanssa tuottaakseen useita hyötyjä ja myös CBD:llä ja linaloolilla on erityinen synergistinen suhde. Terpeenit tuottavat vaikutuksia myös yksinään ja lukuisissa tutkimuksissa on dokumentoitu näiden molekyylien eristettynä aikaansaamia mielenkiintoisia vaikutuksia.

Päihdyttävätkö terpeenit?

Terpeenit eivät saa aikaan psykoaktiivista pilveä samaan tapaan kuin THC. Siitä huolimatta ne toimivat hienovaraisin tavoin[1] muuttaakseen mielialaamme vuorovaikuttamalla serotoniini- ja dopamiinijärjestelmien kanssa. Nämä molekyylit vaikuttavat myös kannabinoidien aiheuttamaan pilveen ja "hienosäätävät" sitä huomattavin tavoin. Esimerkiksi terpeenit, kuten limoneeni, tarjoilevat virkistäviä ja stimuloivia tuntemuksia. Sitä vastoin myrseeni tarjoaa rentouttavamman ja jumittavamman vaikutuksen.

Näkyvätkö terpeenit huumetestissä?

Ei! Mitä työpaikkojen huumeseuloihin tulee, eivät terpeenit aiheuta minkäänlaista riskiä. Näitä molekyylejä tapaa kaikkialla ja mitä todennäköisimmin nautit tietämättäsi merkittäviä määriä terpeenejä joka päivä. Elimistöösi päätyy terpeenejä joka ikisellä ottamallasi appelsiinimehukulauksellasi sekä jokaisella sisäänhengitykselläsi metsässä kävellessäsi.

Terpeenit: lääkekannabiksen seuraava tutkimussuunta

Terpeeneillä on potentiaalia toimia koko kannabisalan mullistajina. Itse asiassa ne ovat jo aiheuttaneet kuohuntaa. Kannabinoidien ja terpeenien välisen vuorovaikutuksellisen suhteen löytäminen on luonut pohjaa tulevaisuudelle huolella valmistettuja uutteita, jotka on suunniteltu juuri tietyt ongelmat ja toivotut kokemukset mielessä pitäen.

Monet kannabiksen käyttäjät ovat jo kiinnittäneet huomionsa täyden spektrin uutteisiin, jotka sisältävät muutakin kuin pelkkiä kannabinoideja. Nämä sekoitukset sisältävät suuria määriä terpeenejä, flavonoideja ja muita kannabiksen fytokemikaaleja, jotka yhdistyvät tarjotakseen kokonaisvaltaisen vaikutuksen.

Nyt valmistajat kääntävät katseensa kustomoituihin sekoituksiin, jotka valjastavat käyttöönsä entourage-vaikutuksen parempaa oireenmukaista helpotusta tarjotakseen.

Aikaisen vaiheen tutkimus[2] antaa muun muassa viitteitä siitä, että limoneeni saattaa tehostaa THC:n antioksidanttisia vaikutuksia, kun taas linalooli voisi edistää kannabinoidin lihaksia rentouttavia ominaisuuksia. Samaan tapaan vaikuttaisi linalooli myös tehostavan CBD:n potentiaalia hermostuneisuuden tunteiden lievittäjänä.

Näistä mielenkiintoisista havainnoista huolimatta on tutkimus yhä aikaisessa vaiheessaan. Kun otetaan huomioon kannabiskasvin yli 200 terpeeniä ja 100 kannabinoidia, tulee entourage-vaikutuksen tutkimisen tulevaisuus varmasti paljastamaan vielä uskomattomia löydöksiä.

Terpeenit: lääkekannabiksen seuraava tutkimussuunta

Määrittävätkö terpeenit indican tai sativan vaikutuksia?

Tätä artikkelia lukiessasi tiedät todennäköisesti jo eron indica- ja sativakannabislajikkeiden välillä. Tämä yleissivistyksen murunen on hallinnut kannabismaailman tietoutta jo vuosikymmenten ajan. Perinteisesti indicadominantit lajikkeet ovat luoteeltaan jumittavampia, kun taas sativayksilöitä kuvaillaan enemmänkin energisoiviksi ja selväpäisiksi.

Kannabistutkijat ovat kuitenkin hiljattain ottaneet tämän paradigman uudelleen tarkastelunsa kohteeksi. Perinteinen malli liittää nämä ominaisuudet geneettisiin tekijöihin ja jakaa indica- ja sativalajikkeet kannabiksen alalajeiksi.

Viimeaikaisemmat löydökset liittävät lajikkeen vaikutukset sen sijaan sen ominaiseen kannabinoidi- ja terpeeniprofiiliin. Vaikka indica- ja sativatittelit totisesti korreloivatkin lajikkeen rakenteellisten ominaisuuksien kanssa, eivät ne välttämättä määritä sisällä piilevää kemiallista profiilia.

THC toimii psykoaktiivisten kannabislajikkeiden aktiivisena rakenneosana. Mutta miksi eri lajikkeet tuottavat erilaisia pilviä? Vastaus piilee terpeeneissä. Entourage-vaikutuksen kautta määrittävät terpeenit sen, onko pilvi fyysinen ja jumittava vai ennemminkin selväjärkinen ja stimuloiva.

Tämä uusi ymmärrys kannabiksen ominaisuuksista on saanut aikaan sen, että jotkut tutkijat ovat tyystin hylänneet ajatuksen lajikkeista, sillä samankin lajikkeen yksilöiden terpeenitasot voivat vaihdella. Siksi tutkijat ehdottavatkin uutta, "kemotyyppien[3]" paradigmaa, jossa kasvit kategorisoidaan niiden ainutlaatuisten fytokemiallisten profiilien ja niiden aikaansaamien vaikutusten perusteella.

Kasvien terpeenipitoisuuksien laskeminen

Tiedossamme on nyt, että terpeeneillä on suuri merkitys lajikkeen vaikutuksille, mutta kuinka saamme selville kasviemme terpeenien määrät ja tyypit? Yksinkertaistetusti: tieteen keinoin. Laboratorioteknikot kykenevät määrittämään yksittäisen kasvin terpeenisisällön suorittamalla näytteelle eri testaustoimenpiteitä.

Kannabiserästä voidaan erottaa fytokemikaalit käyttämällä sekä neste- että kaasukromatografiaa. Näin teknikot kykenevät mittaamaan kunkin terpeenin ja kannabinoidin määrät suurella tarkkuudella. Lähes kellään harrastelijakasvattajalla ei kuitenkaan ole käytettävissään tällaisia menetelmiä, saati osaamista käyttää niitä.

Onneksemme suurin osa hyvämaineisista siemenpankeista tarjoaa asiakkailleen testausdataa. Seuraavalla kerralla kun shoppailet uusia siemeniä, niin tutustupa hieman tarkemmin lajikkeiden terpeeni- ja kannabinoidiprosentteihin. Nämä luvut vaihtelevat riippuen ympäristötekijöistä, mutta tarjoavat silti hyvän käsityksen siitä, miltä lopputuote tulee maistumaan ja tuntumaan.

Kasvien terpeenipitoisuuksien laskeminen

Voiko terpeenien tuotantoa lisätä?

Genetiikka on tärkeässä osassa kunkin lajikkeen terpeenisisältöä. Kannabisristeyttäjät yhdistelevät aktiivisesti toivottuja terpeeniprofiileja luodakseen lajikkeita, jotka sisältävät tietyn seoksen. Ympäristötekijät voivat kuitenkin vaikuttaa siihen, kuinka paljon tiettyä terpeeniä kannabiskasvi tuottaa.

Kasvattajat voivat hyödyntää näitä rakenteeseen vaikuttavia johtolankoja kohottaakseen terpeenitasoja ja sen seurauksena tehostaa satonsa makua, tuoksua ja vaikutuksia. Kannabiskasvattajat voivat keskittyä useisiin avainmenetelmiin nostaakseen terpeenitasoja. Näihin kuuluvat:

  • Sopiva määrä stressiä
  • Oikeanlainen valaistus
  • Huuhtelu ennen sadonkorjuuta
  • Kunnollinen kuivaus ja kypsytys

Kuinka terpeenejä nautitaan?

Kannabiksen terpeenejä nautitaan pääosin kannabista polttamalla tai höyrystämällä. Jokainen hitillinen kukkaa tai uutetta kuljettaa joukon terpeenejä keuhkoihin, josta ne sitten jatkavat nopeasti matkaa verenkiertoon.

Mielenkiintoista kyllä, ovat kannabisalan modernit innovaatiot saaneet aikaan sen, ettei käyttäjien tarvitse enää tukeutua vain tiettyihin lajikkeisiin päästäkseen nauttimaan tietyistä terpeeneistä. Useat valmistajat tarjoavat nykyisin terpeeniuutteita – joista monet on eristetty luonnon lähteistä, kuten hedelmistä – joita käyttäjät voivat sitten lisätä uutteisiinsa säädelläkseen kokemustaan.

Terpeenit ovat helposti haihtuvia molekyyjä, mikä tarkoittaa sitä, että ne hajoavat suhteellisen alhaisissa lämpötiloissa. Tästä syystä vaporisaattorin käyttäminen tarjoaa parhaan menetelmän, jolla pitää terpeenit ehjinä. Vaporisaattorit toimivat konduktio- tai konvektiokuumennuksella tai näiden kahden yhdistelmällä, käyttäen huomattavasti alhaisempia lämpötiloja, kuin mitä tavataan jointin sytytetyssä päässä. Lisäksi modernit vaporisaattorit sisältävät ominaisuuksia, joiden avulla käyttäjät voivat muuttaa lämpötila-asetuksia yhdellä sormen liikkeellä. Eri terpeeneillä on eri haihtumispisteensä, joten näiden laitteiden avulla käyttäjät pääsevät nauttimaan haluamistaan terpeeneistä kohdennetusti.

Kuinka terpeenejä nautitaan?

Mikä on terpeeniprofiili?

Termi terpeeniprofiili viittaa kunkin kasvin ainutlaatuiseen cocktailiin aromaattisia molekyylejä. Kukin lajike sisältää uniikin terpeeniprofiilin, joka koostuu vaihtelevista prosenttiosuuksista eri molekyylejä. Yleisimmät terpeenit – karyofylleeni, myrseeni ja pineeni – ovat yleensä useimpien terpeeniprofiilien etualalla, yhdessä satojen vähemmän yleisten terpeenien kanssa.

Kannabiksen yleisimmät terpeenit

Kuten mainitsimme, löytyy kannabiksesta yli 200 erityyppistä terpeeniä. Tähän määrään ei kuitenkaan lasketa mukaan monia eri kannabiskokemukseen vaikuttavia seikkoja, kuten määrän ja pitoisuuksien vaihtelua. Hyvä esimerkki tästä olisi verrata sitruunaa ja appelsiinia keskenään. Molemmat hedelmät sisältävät täsmälleen samaa terpeeniä, limoneenia, mutta eri pitoisuuksissa. Pieni eroavaisuus määrässä riittää tekemään sitruunasta ja appelsiinista hyvin erituoksuiset hedelmät.

5 SUOSITUINTA KANNABIKSESSA TAVATTAVAA TERPEENIÄ

MYRSEENI
TAVATAAN MYÖS
  • Mango
  • Humala
  • Timjami
  • Sitruunaruoho
VAIKUTUKSET
  • Anti-inflammatorinen
  • Analgeettinen
KÄYTTÖTARKOITUS
  • Krooninen kipu
  • Syöpä
MAKU
  • Earthy
  • Grape
RQS STRAINS
LIMONEENI
TAVATAAN MYÖS
  • Minttu
  • Kataja
  • Rosmariini
  • Mänty
VAIKUTUKSET
  • Antidepressantti
  • Anksiolyyttinen
  • Antibakteerinen
KÄYTTÖTARKOITUS
  • Iho-ongelmat
  • Keuhkoputkentulehdus
MAKU
  • Sitruuna
  • Greippi
RQS STRAINS
PINEENI
TAVATAAN MYÖS
  • Tress
  • pine
  • Rosemary OIL
VAIKUTUKSET
  • Anti-inflammatorinen
  • Sedatiivinen
KÄYTTÖTARKOITUS
  • Lähimuistin menetys
  • Astma
MAKU
  • Basilika
  • Tilli
RQS STRAINS
LINALOOLI
TAVATAAN MYÖS
  • Sienet
  • Laventeliöljy
VAIKUTUKSET
  • Anti-inflammatorinen
  • Jumittava
  • Analgeettinen
KÄYTTÖTARKOITUS
  • Unettomuus
  • Krooninen kipu
MAKU
  • Fines herbes
  • Kukat
RQS STRAINS
KARYOFYLLEENI
TAVATAAN MYÖS
  • Mustapippuri
  • Rosmariini
  • Humala
VAIKUTUKSET
  • Psychoactive
  • Anxiolytic
KÄYTTÖTARKOITUS
  • Anxiety
  • Depression
  • Artdritis
MAKU
  • Rosmariini
  • Mausteinen
RQS STRAINS

MYRSEENI

Myrseeni on kannabiksen yleisin terpeeni vastaten suurimmasta osasta aromaattisia öljyjä eri kannabislajikkeissa. Myrseeniä tavataan myös joissain muissa kasveissa, kuten humalassa. Jotkut vertaavat myrseenin aromia mausteneilikan aromiin. Tällä terpeenillä tiedetään olevan anti-inflammatorisia, antibakteerisia ja kipua lievittäviä (analgeettisiä) ominaisuuksia. Myrseeni omaa sedatiivisen, rauhoittavan ja rentouttavan vaikutuksen, ja sen on havaittu parantavan transdermaalista eli ihon läpi tapahtuvaa imeytymistä. Tiede ei kutenkaan vielä tunne sen ominaisuuksia mitä solukalvojen läpäisyyn ja erityisesti veri-aivoesteeseen tulee.[6]

Kannabiksen terpeenit

LIMONEENI

Limoneeni on myrseenin jälkeen toiseksi yleisin kannabiksesta löytyvä terpeeni. Kuten nimi saattaa jo paljastaa, on sillä vahva sitruksinen tuoksu. Se tunnetaan sieniä tuhoavista ja antibakteerisista ominaisuuksistaan. Tutkimusten mukaan limoneeni toimii myös syöpää ehkäisevästi[4] ja voi auttaa ehkäisemään kasvainten leviämistä.

Limoneeni läpäisee veriaivoesteen vaivatta. Sen uskotaan auttavan henkisen keskittymisen ja tarkkaavaisuuden lisäämisessä, sekä yleisen hyvinvoinnin edistämisessä. Anekdoottisten todisteiden mukaan se olisi hyväksi myös seksuaaliterveydelle. Joissain tällä hetkellä markkinoilla saatavilla olevissa tuotteissa käytetään limoneenia masennuksen ja ahdistuksen hoidossa. Lisäksi limoneeni on luonnollinen hyönteiskarkotin ja yksi niistä aromaattisista terpeeneistä, joita kasvit käyttävät luonnollisena puolustusmekanisminaan hyönteisiä ja muita petoeläimiä vastaan. Haze-lajikkeet ovat loistavia limoneenin lähteitä.

Kannabiksen terpeenit

LINALOOLI

Linalooli tuo mieleen tuoreet kukat. Se erittää kukkamaista laventelin tuoksua ripauksella mausteisuutta. Se saa aikaan sedatiivisen ja rauhoittavan vaikutuksen ja sitä käytetäänkin hermostuneisuuden ja ahdistuneisuuden hoidossa. Sillä uskotaan olevan myös analgeettisiä ja kouristuksia estäviä ominaisuuksia. Sen lisäksi sen tehoa tietyntyyppisten syöpien[5] hoidossa tutkitaan tällä hetkellä. Linalooli on se terpeeni, joka on osittain vastuussa tiettyjen kannabislajikkeiden rauhoittavista ja sedatiivisista vaikutuksista.

Kannabiksen terpeenit

KARYOFYLLEENI

Karyofylleeni on mausteinen maku, jota tavataan usein yrteissä ja mausteissa, kuten mustassa pippurissa. Sen tiedetään olevan tehokas paikallinen anti-inflammatorinen ja analgeettinen yhdiste. Neilikka, joka tunnetaan luonnollisena lääkkeenä hammassärkyyn, sisältää runsaasti tätä terpeeniä. Karyofylleenin sanotaan olevan myös sieniä tuhoava yhdiste.

Kannabiksen terpeenit

PINEENI

Nimi saattaa paljastaa jotain pineenistä: sillä on tuoksu, joka muistuttaa mäntyjä (engl. pine) ja kuusia. Pineeniä löytyy monista kasveista, kuten rosmariinista ja salviasta. Tällä terpeenillä uskotaan olevan anti-inflammatorisia ja paikallisia antiseptisiä ominaisuuksia. Lisäksi sen tiedetään olevan limaa poistava yhdiste ja toimivan keuhkoputkea laajentavalla tavalla. Tutkimus on osoittanut, että pineeni voi vaikuttaa myös muistiin positiivisesti. Runsaasti pineeniä sisältävien kannabislajikkeiden joukosta löytyy muun muassa eri Skunk-lajikkeita. Pineeni voi tehostaa energiatasoja ja sen sanotaan parantavan keskittymistä.

Kannabiksen terpeenit

TERPINEOLI

Terpineolilla on lehmusten kukkien sekä syreenin miellyttävä tuoksu. Sitä käytetään usein hajuvesien ja kosmetiikan valmistuksessa. Terpineoli on yksi niistä terpeeneistä, joka tuo käyttäjälleen sedatiivisen ja rentouttavan vaikutuksen. Kannabislajikkeet, jotka sisältävät suuria määriä terpineolia sisältävät usein myös runsaasti pineeniä. Pineeni voi tehdä terpineolin hajun perusteella havaitsemisesta vaikeaa.

Kannabiksen terpeenit

NEROLIDOLI

Nerolidolia tavataan inkiväärissä, sitruunaruohossa ja niaoulissa. Sitä käytetään hajusteena ja hajuvesien valmistuksessa. Sillä on puinen, maanläheisen raikas aromi, joka muistuttaa kaarnan tuoksua. Mitä terveyttä edistäviin ominaisuuksiin tulee, uskotaan nerolidolilla olevan sieniä tuhoavia vaikutuksia ja lisäksi sitä pidetään tehokkaana malarian hoidossa. Nerolidolilla on sedatiivinen ja rentouttava vaikutus.

Kannabiksen terpeenit

BORNEOLI

Borneolilla, jota tavataan eniten rosmariinissa, on raikas, minttuisen kamferin aromi. Tällä terpeenillä on pitkät juuren kiinalaisessa lääketieteessä, jossa sitä käytetään stressiin ja väsymykseen. Se on paikallinen puudutusaine sedatiivisilla ja kouristuksia ehkäisevillä ominaisuuksilla. Se on lisäksi luonnollinen hyönteiskarkotin.

Kannabiksen terpeenit

EUKALYPTOLI

Eukalyptoli on terpeeni, jota löytyy eteerisestä eukalyptusöljystä. Sillä on todella raikas, viilentävä ja minttuinen tuoksu. Sillä uskotaan olevan kipua lievittäviä ominaisuuksia sekä kyky parantaa keskittymistä ja asioihin paneutumista. Siksi sitä löytyy usein kasveista, joita käytetään meditoinnin yhteydessä.

Kannabiksen terpeenit

HUMULEENI

Humuleeni lisää puisia, maanläheisiä ja mausteisia vivahteita tiettyihin kannabislajikkeisiin. Nämä lajikkeet muistuttavat sinua hyvin todennäköisesti suosikki-IPA-oluistasi – löytyyhän humuleeniä suurina määrinä humalasta, jota käytetään näiden herkullisten oluiden valmistamiseen. Sen lisäksi, että humuleeni maistuu uskomattomalta, tuo se käyttäjälleen myös tyynnyttävän vaikutuksen, joka saa aikaan rentoutumisen ja rauhan tunteen.

Kannabiksen terpeenit

KAMFEENI

Kamfeenia tapaa usein pieninä pitoisuuksina useimmissa lajikkeissa, mutta tekee silti olemassaolonsa selväksi näiden lajikkeiden mauissa ja tuoksuissa. Kemikaali huokuu maanläheistä ja mäntymäistä, pistävää tuoksua tarjoten myös virkistäviä ja maadoittavia ominaisuuksia. Kamfeeni vaikuttaa myös tyynnyttävän ihoa ja tuovan antioksidanttisia ominaisuuksia.

Kannabiksen terpeenit

GERANIOLI

Geraniolia tavataan lukuisissa kasvilajeissa aina sitruunaruohosta porkkanoihin ja mustikoista kannabikseen. Terpeeni lisää kannabiksen kukkiin herkullisia hedelmäisiä, kukkaisia, makeita ja sitruksisia makuja, mikä tekeekin runsaasti geraniolia sisältävistä lajikkeista suosittuja makuhifistelijöiden keskuudessa.

Kannabiksen terpeenit

BISABOLOLI

Bisabololi on vähemmän esiintyvä terpeeni, etkä voikaan törmätä lajikkeisiin, jotka sisältäisivät sitä runsaasti (ainakaan vielä). Terpeeni onnistuu siitä huolimatta tuottamaan huomattavia vaikutuksia. Bisabololi on myös vastuussa joistain kamomillan rentouttavista vaikutuksista ja tuo useisiin lajikkeisiin hunajamaisen aromin, saaden aikaan hyvin rentouttavan vaikutuksen.

Kannabiksen terpeenit

OSIMEENI JA GUAIOLI

Osimeeni ja guaioli ovat kaksi eniten kannabiksessa esiintyvää terpeeniä. Huolimatta niiden yleisistä luonteista, ei niiden ainutlaatuisia ominaisuuksia olla vielä silti tutkittu paljoa. Tiedämme kuitenkin niiden lisäävän kannabislajikkeisiin veden kielelle tuovia makuja, kuten tehokkaita makeita, puisia ja mäntymäisiä vivahteita.

Kannabiksen terpeenit

KAREENI

Pidätkö myskisistä, sitruksisista ja makeista mauista pilveä polttaessasi? Siinä tapauksessa olet todennäköisesti nauttinut runsain mitoin kareenia. Aikaisen vaiheen tutkimukset ovat osoittaneet kareenin saavan aikaan positiivisia vaikutuksia hermostossa, mahdollisesti edistäen muistin toimintaa.

Kannabiksen terpeenit

External Resources:
  1. Cannabis Pharmacology: The Usual Suspects and a Few Promising Leads - PubMed https://pubmed.ncbi.nlm.nih.gov
  2. Taming THC: potential cannabis synergy and phytocannabinoid-terpenoid entourage effects https://www.ncbi.nlm.nih.gov
  3. Cannabis: From Cultivar to Chemovar II—A Metabolomics Approach to Cannabis Classification https://www.liebertpub.com
  4. Chemoprevention and therapy of cancer by d-limonene - PubMed http://www.ncbi.nlm.nih.gov
  5. Linalool exhibits cytotoxic effects by activating antitumor immunity - PubMed http://www.ncbi.nlm.nih.gov
  6. Cannabis sativa and Hemp | Hertsel, https://www.sciencedirect.com
Vastuuvapautuslauseke:
Tämä artikkeli on tehty puhtaasti opetustarkoituksessa. Artikkelin sisältämät tiedot on kerätty ulkoisista lähteistä.

Oletko 18-vuotias tai yli?

RoyalQueenSeeds.com sivuston sisältö soveltuu vain aikuisille ja on täten varattu vain 18-vuotiaille ja sitä vanhemmille.

Pidä huoli, että olet ajan tasalla asuinmaasi vallitsevan lainsäädännön suhteen.

Klikkaamalla SISÄÄN vahvistat
olevasi yli
18-vuotias