Kannabiksen kasvatusopas Royal Queen Seedsiltä

By Luke Sumpter


Me Royal Queen Seedsillä päätimme koota yhteen perustietoa kannabiksen ulkokasvatuksesta, jotta asiakkaamme, jotka eivät ehkä ole koskaan aiemmin kasvattaneet ulkona, voisivat valmistautua tulevaan kauteen. Tavoitteemme on: suuret sadot korkealaatuista kannabista, jonka tuottaa itse äiti maa - innokkaan puutarhurin suosiollisella avulla.

Hyvä valmistautuminen auttaa, kun haluamme saavuttaa tavoitteita. Kannabiksen kasvattaminen ulkona ei ole poikkeus, sillä se vaatii pitkäjänteistä ajattelua, luonnossa vietettyä aikaa fyysisen työn merkeissä ja tiettyä joustavuutta, jotta voimme voittaa satoamme vaanivat uhat. Motivaatio hyvän työn tekemiseen on erittäin hyödyllistä, mutta se ei välttämättä yksinään takaa hyviä tuloksia. Tekemämme virheet ovat niitä mahdollisuuksia, jotka antavat meille arvokkaimmat opetuksemme. Mahatma Gandhi sanoi kerran: "Vapaus ei ole minkään arvoista, jos siihen ei kuulu vapaus tehdä virheitä." Tämä onkin hyvä mantra aloittelijoille, jotka ovat juuri löytäneet kannabiksen kasvatuksen palkitsevan harrastuksen.

"Kannabiksen ulkokasvatuksen perusteet" jakautuu neljään osaan, jotka kattavat joitakin tärkeimpiä vaiheita, jotka kannattaa ottaa huomioon ulkokasvatusta suunniteltaessa. Seuraavassa on lyhyt katsaus siihen, mitä on odotettavissa lyhyen ulkokasvatusoppaamme kussakin osassa.

The Basics of Cannabis Outdoor Growing (Part 3)
The Basics of Cannabis Outdoor Growing (Part 2)
The Basics of Cannabis Outdoor Growing (Part 3)

Valitse oikea lajike

Ulkokasvatusprosessi alkaa valitsemalla lajike, joka sopii kasvupaikan ilmasto-olosuhteisiin. Useimmat kasvattajat tekevät päätöksensä myös henkilökohtaisten mieltymysten perusteella. Punnitsemisen arvoisia tekijöitä ovat mm. vaikutukset ja maku, kukinta-aika, koko ja sato. Sadonkorjuukuukausi, eli ajankohta, jolloin lajike valmistuu ulkona, on ensiarvoisen tärkeä. Tärkeää on myös sen geneettinen perimä eli onko kyseessä indica vai sativa, sekä kasvin todellinen koko.

Sadonkorjuukuukausi

  • Feminisoidun lajikkeen sadonkorjuukuukausi on keskeisin huolenaiheemme.
  • Syy on syksyn runsaista sateista ja korkeasta kosteudesta johtuva homeriski.
  • Lokakuu on koko kauden ratkaisevin kuukausi; monet feminisoidut lajikkeet kypsyvät tässä kuussa, mutta lokakuun korkea ilmankosteus ja sateet voivat lisätä homeriskiä.
  • Analysoi aiempien vuosien säätietoja ja valitse lajike, joka valmistuu hyvissä ajoin ennen kuin sää muuttuu kelvottomaksi kasvatukseen.
  • Autoflower-lajikkeilla ei ole myöhäisen sadonkorjuun ongelmaa; ne aloittavat ja lopettavat kukinnan vuorokauden valotuntien määrästä välittämättä.
The Basics of Cannabis Outdoor Growing (Part 1)

Indica vai sativa?

  • Indica-dominantit lajikkeet sietävät paremmin vaikeita sääolosuhteita.
  • Sativa-dominantit lajikkeet puolestaan pitävät suuremmasta valon intensiteetistä ja lämpimämmistä lämpötiloista. Pohjois-Euroopan viljelijöiden kannattaa valita indica-lajikkeita, jotka valmistuvat syyskuun lopulla tai viimeistään lokakuun alussa (esim. Somango XL, Critical).
  • Eteläeurooppalaiset viljelijät voivat kasvattaa melkein mitä tahansa, mukaan lukien sativa-dominantteja ja myöhään valmistuvia lajikkeita (esim. Amnesia Haze, Royal Moby).
  • Etkö tiedä, mistä aloittaa? Tutustu listoihimme "Top 5 kannabislajiketta viileään ilmastoon" ja "Top 5 kannabislajiketta lämpimään ilmastoon".
The Basics of Cannabis Outdoor Growing (Part 1)

Entä koko?

  • Feminisoidut lajikkeet voivat saavuttaa 2-3 metrin korkeuden, mutta useimmat autoflower-lajikkeet pysyvät alle 1 metrin korkeudessa.
  • Kasvin kasvu maan pinnan yläpuolella korreloi juuripaakun koon kanssa
  • Kun juuripaakkua ei rajoiteta istutusruukulla, saat suurimmat mahdolliset kasvit.
  • Kompaktit kasvit taas on helpompi piilottaa luonnonkasvillisuuteen ja kaupunkiympäristöön.

Sopivan paikan löytäminen

Sopivan paikan löytäminen on yksi koko prosessin tärkeimmistä vaiheista, ja kasvattajien kannattaa yleensä käyttää riittävästi aikaa tämän asian miettimiseen. Ensimmäinen kysymys, joka meidän on kysyttävä itseltämme on se, kuinka lähellä haluamme olla kasviamme? Ulkoviljelyssä on kaksi perusperiaatetta. Helpoin ja mukavin tapa on kasvattaa omalla tai vuokratulla tontilla. Silloin olet lähellä kasviasi, voit hoitaa niitä päivittäin, eikä kastelu muodostu ongelmaksi.

Kieltolaki ja kannabista koskeva rajoittava lainsäädäntö tekivät myös erilaisen, sissikasvatukseksi kutsutun lähestymistavan suosituksi. Se kuulostaa jännittävältä, ja sitä se todella myös on. Sissikasvattajat kasvattavat kasvejaan maalla, joka ei välttämättä kuulu heille. Tämän etuna on oikeudellisten riskien vähentäminen. Hyvän paikan löytäminen sissikasvatukselle on monimutkainen aihe, minkä vuoksi ajattelimme julkaista tästä erillisen, pidemmän ja yksityiskohtaisemman blogin tulevaisuudessa. Koska kuitenkin olemme jo aiheen parissa - tässä muutamia perusasioita, joita kotipuutarhurit ja sissikasvattajat voivat ottaa huomioon etsiessään sopivaa paikkaa.

The Basics of Cannabis Outdoor Growing (Part 1)

Kasvattaminen kotona tai puutarhassa

  • Etelään suuntautuvat parvekkeet ovat oivallinen vaihtoehto.
  • Kattoterassit taas puolestaan aika lailla paras mahdollinen vaihtoehto.
  • Mieti puutarhastasi paikkoja, joissa kannabiskasvit sulautuvat ympäristöön ja saavat paljon suoraa auringonvaloa
  • Kasvihuoneet takaavat vähäisen näkyvyyden, eivätkä ne ole liian kalliita.
The Basics of Cannabis Outdoor Growing (Part 1)

Sissiviljelyyn sopivan paikan ominaisuudet

  • Veden saatavuus kävelyetäisyydellä (etsi joet, järvet tai lammet Google Earth -palvelun avulla).
  • Paljon suoraa auringonvaloa auringonnoususta auringonlaskuun (Voit käyttää nettityökaluja, kuten suncalc.net).
  • Ei ole mitään syytä, miksi joku eksyisi sinne (+1 h päässä sivilisaatiosta).
  • Kannabiskasvit sulautuvat paikan luonnolliseen kasvillisuuteen (samankokoiset pensaat jne.).
The Basics of Cannabis Outdoor Growing (Part 1)

Oletko 18-vuotias tai yli?

RoyalQueenSeeds.com sivuston sisältö soveltuu vain aikuisille ja on täten varattu vain 18-vuotiaille ja sitä vanhemmille.

Pidä huoli, että olet ajan tasalla asuinmaasi vallitsevan lainsäädännön suhteen.

Klikkaamalla SISÄÄN vahvistat
olevasi yli
18-vuotias

Kasvatusopas Aihehaku

eKomi silver seal
4.7/5
perustuen 37751 arvosteluun