By Steven Voser

Viihteellisessä kannabiksen käytössä on kyse hauskanpitämisestä ja nauttimisesta. Kannabis on kuitenkin käynyt hyvin vahvaksi, mikä voi tuntua liialta aloitteleville käyttäjille tai heille, jotka eivät ole pitkään aikaan poltelleet. Myös pilven kasvattaminen voi olla vaikeaa, sillä joitain lajikkeita on vaikeaa hallita tai niiden kukkiminen saattaa kestää kauan. Näistä syistä voivat jotkut karsastaa ajatusta oman pilvensä kasvattamisesta tai polttamisesta. Kannabista ei kuitenkaan tarvitse pelätä – asioita tulee vain lähestyä oikeasta näkökulmasta.

Tässä artikkelissa esittelemme parhaat lajikkeet aloitteleville polttelijoille ja kasvattajilleaina vähän THC:tä sisältävistä vaihtoehdoista ja autoflowering-lajikkeista tehokkaampiin valojaksoisiin lajikkeisiin.


Tasapainotetut THC:CBD-lajikkeet – Ideaaleja Aloitteleville Polttajille

THC saattaa tuottaa epämiellyttäviä sivuvaikutuksia, kuten ahdistusta, paranoiaa ja pahoinvointia. Kannabiksen maailmaan astuville voi joskus riittää jopa yksi huono kokemus pitämään heidät loitolla pilvestä ainakin jonkin aikaa, ellei jopa ikuisesti.

Aloittelijoille valitettava seikka on se, että useimmat nykymarkkinoiden lajikkeet on jalostettu tuottamaan äärimmäisen korkeita THC-pitoisuuksia. Aloittelevalle pössyttelijälle voi tämä tuntua liialliselta. Suosittelemmekin aloittamaan tasapainotetusti THC:tä ja CBD:tä sisältävillä miedommilla lajikkeilla, jos olet täysin uusi kannabiksen maailmassa tai vanha käyttäjä, joka ei ole poltellut hetkeen.

CBD eli kannabidioli on toiseksi yleisin yhdiste kannabiskasvissa. Toisin kuin THC, ei se tuota päihdyttävää vaikutusta. Sen sijaan sen vaikutukset ovat kokonaisvaltaisempia. Entourage-vaikutuksen (kannabiksen yhdisteiden aikaansaaman kemiallisen yhteisvaikutuksen) ansiosta saattaa CBD auttaa hillitsemään joitain THC:n negatiivisista sivuvaikutuksista.

Alla tutustumme hieman tarkemmin Stress Killer Automaticiin, joka on yksi suosikeistamme tasapainotettujen THC:CBD-lajikkeiden joukossa.

1. Stress Killer Automatic CBD

Stress Killer Auto

Stress Killer Automatic CBD on yksi tasapainotetuimmista autoflowering-lajikkeista. Tämä lajike on yhdistelmä Lemon Shining Silver Hazea, Juanita la Lagrimosaa ja Cannabis ruderalista. Lajike tarjoaa selkeän ja toimintakyvyn säilyttävän pilven ja erinomaisen aromin. Se on myös superhelppo kasvatettava.

Stress Killer Automatic CBD sisältää 11 % THC:tä ja runsaasti CBD:tä, ollen helppo aloituslajike. Sen vaikutukset alkavat hienovaraisesti ja pitävät käyttäjänsä valppaina, keskittyneitä ja ajatuksiltaan selkeinä. Jos olet aloittelija kannabiksen maailmassa, sopii tämä lajike sinulle. Se tarjoaa myös erinomaiset päiväsavut, sillä se ei vaikuta negatiivisesti tuotteliaisuuteen.

Stress Killer Automatic CBD:n aromi muistuttaa Lemon Shining Silver Hazen aromia. Mukana on sitrusta sekoitettuna maanläheisiin, mausteisiin, puisiin ja hieman makeisiinkin vivahteisiin, jotka ovatkin laatu-Hazen ominaispiirteitä. Kyseessä on myös hyvin monipuolinen lajike, jota on äärimmäisen helppo kasvattaa sekä sisällä että ulkona. Tästä syystä se on loistava vaihtoehto kokemattomille kasvattajille, joilla on vain vähän tai ei lainkaan välineitä.

Miksi Valita Stress Killer Automatic CBD?

  • 11 % THC:tä, runsaasti CBD:tä
  • Saa aikaan selkeän, selväpäisen pilven
  • Rentouttava ilman unettavaa vaikutusta
  • Vahva sitruuna-aromi
  • Hyvät sadot, jopa 500 g/m² sisätiloissa tai 160 g/kasvi ulkotiloissa

Stress Killer Automatic CBD
23_genetic background_1 Lemon Shining Silver Haze x Juanita la Lagrimosa x Ruderalis
33_Yield indoors_1 450 - 500 gr/m2
31_plant height outdoor_1 90 – 140 cm
25_flowering time_1 7 - 8 viikkoa
29_THC_1 THC: 11%
28_Type Blend_1 Sativa 60% Indica 30% Ruderalis 10%
34_yield outdoor_1 110 - 160 gr/plant
32_plant height outdoors_1 120 – 160 cm
27_harvest period_1 11 - 12 weeks after sprouting
22_Effect_1 Keskittynyt, Selkeä

Osta Stress Killer Automatic CBD

Autoflowering-lajikkeet – Ideaaleja Aloitteleville Kasvattajille

Autoflowering-kannabislajikkeilla oli aikoinaan huono maine, pääosin johtuen siitä, että ensimmäiset markkinoille tulleet autoflowering-lajikkeet tuottivat huonoja satoja ja melko heikkotasoisia budeja. Kiitos pilvenjalostuksessa nähtyjen edistysaskelien, on tämä seikka muuttunut.

Nykyisin autoflowering-lajikkeet pistävät jopa valojaksoisille versioille vertoja tuottaen erinomaisia satoja ja priimabudeja. Jos satut olemaan aloitteleva kasvattaja, on autoflowering-lajikkeita vaikeaa päihittää helppoudessa.

Kiitos Cannabis ruderalis -genetiikkansa, kukkivat autoflowering-lajikkeet automaattisesti ikänsä, eivät valosyklinsä perusteella. Ne kasvavat myös huomattavasti pienemmiksi, minkä vuoksi ne herättävät huomattavasti epätodennäköisemmin ei-toivottua huomiota.

Jos olet aloitteleva kasvattaja, joka kaipaa lajia, jota on helppo kasvattaa, mutta joka kykenee silti tarjoamaan hyvän sadon, tutustu Haze Berry Automaticiin ja Royal Jack Automaticiin alla.

2. Haze Berry Automatic

Haze Berry

Haze Berry Automatic on 80-prosenttisesti sativa-dominantti autoflowering-lajike, joka yhdistää kahden legendaarisen lajikkeen, Haze Berryn ja Blueberry Auton, genetiikat. Tämä lajike sisältää noin 13 % THC:tä ja monipuolisen sekoituksen terpeenejä – mukaan lukien metsänraikkaan pineenin. Tämä lajike ihastuttaa ainutlaatuisella maullaan sekä helposti hallittavalla ja rentouttavalla pilvellään.

Rakastamme Haze Berry Automaticia monesta syystä johtuen. Ensinnäkin, se tuoksuu ja maistuu erinomaiselle. Kuivatut ja kypsytetyt budit saavat aikaan uskomattoman makean aromin, johon yhdistyvät marjaisat tuoksut vivahteilla yrttejä, mausteita ja suitsukkeita. Haze Berry Automatic tuottaa lisäksi miellyttävän ja rauhoittavan pilven, josta nauttii mihin aikaan päivästä tahansa. Kuten Stress Killer Automatic CBD, on myös tämä lajike loistava aloituslajike heille, jotka eivät ole käyttäneet kannabista aikoihin tai vasta aloittelevat sen käyttöä.

Mikä kuitenkin erottaa Haze Berry Automaticin muista, on sen uskomaton kasvukyky. Tätä lajiketta on superhelppo kasvattaa (se saavuttaa 90–140 cm:n korkeuden) ja sato on valmiina korjattavaksi 14 viikossa. Jos olet aloitteleva kasvattaja, voi tämä lajike palkita sinut minimaalisen vaivannäön tuloksena erinomaisilla budeillaan niin sisätiloissa kuin auringonkin alla kasvatettuna.

Miksi Valita Haze Berry Automatic?

  • 13 % THC:tä
  • Rentouttava, hienovarainen pilvi mihin aikaan päivästä tahansa
  • Täyteläinen ja makea marja-aromi
  • Superhelppo kasvattaa
  • Hyvät sadot, jopa 350–400 g/m² sisätiloissa tai 150 g/kasvi ulkotiloissa

Haze Berry Auto
23_genetic background_1 Haze Berry x Blueberry Auto
33_Yield indoors_1 350 - 400 gr/m2
31_plant height outdoor_1 90-130 cm
25_flowering time_1 8 - 9 viikkoa
29_THC_1 THC: 13%
28_Type Blend_1 Sativa 65% Indica 30% Ruderalis 5%
34_yield outdoor_1 100 - 150 gr/plant
32_plant height outdoors_1 80 - 130 cm
27_harvest period_1 10–11 viikkoa itämisen jälkeen
22_Effect_1 Fyysisesti rentouttava, Pitkäkestoinen, Voimakas

Osta Haze Berry Auto

3. Royal Jack Automatic

Royal Jack Auto

Jack Herer ei esittelyjä kaipaa. Tästä eeppisestä sativa-dominantista hybridistä, joka on nimetty kulttikirja Keisarilla ei ole vaatteita kirjoittajan mukaan, on tullut monien suosikkipilvi ympäri maailman. Luodaksemme Royal Jack Automaticin yhdistimme ainutlaatuisen Jack Herer -fenotyypin Cannabis ruderalisin kanssa. Tuloksena on lajike, joka on helppo kasvattaa ja joka tuottaa priimabudia.

Jo listaamistamme lajikkeista eroten sisältää Royal Jack Automatic hieman korkeammat THC-tasot (noin 16 %). Älä kuitenkaan anna tämän säikäyttää, sillä lajike on silti hyvin sopiva aloitteleville polttelijoille. Sen tuomaa pilveä kuvaillaan mieltä ylentäväksi ja inspiroivaksi euforiaksi, joka muistuttaa alkuperäistä Jack Hereriä yhdistettynä miellyttävään ja rentouttavaan fyysiseen jumitukseen. Sen aromi tuo esille yrttivivahteita yhdistettynä pippuriin ja mausteisiin, kiitos terpeeni beeta-karyofylleeninsä.

Royal Jack Automatic kasvaa helposti niin kasvuhuoneessa kuin puutarhassakin. Oltuaan ensin vegetatiivisessa kasvuvaiheessa 3–4 viikkoa, siirtyvät kasvit automaattisesti kukkimisvaiheeseen. Kuuden kukkimisviikon jälkeen ne ovat pullollaan suuria hartsisia budeja. Tätä lajiketta on helppo ravita, eikä se tarvitse kasvunohjaamista tai latvomista ja vastustaa hyvin tuholaisia ja sairauksia, mikä tekee siitä ideaalin aloitteleville pilven kasvattajille.

Miksi Valita Royal Jack Automatic?

  • 16 % THC:tä
  • Mieto pilvi, jossa yhdistyvät henkinen euforia ja fyysisen rentoutuminen
  • Vahva yrttiaromi vivahteilla pippuria ja mausteita
  • Hyvät sadot, jopa 400 g/m² sisätiloissa tai 70–120 g/kasvi ulkotiloissa

Royal Jack Auto
23_genetic background_1 Jack Herer x Ruderalis
33_Yield indoors_1 350 - 400 gr/m2
31_plant height outdoor_1 40 - 80 cm
25_flowering time_1 7 - 8 viikkoa
29_THC_1 THC: 16%
28_Type Blend_1 Sativa 40% Indica 30% Ruderalis 30%
34_yield outdoor_1 70 - 120 gr/plant
32_plant height outdoors_1 60 - 80 cm
27_harvest period_1 11 - 12 weeks after sprouting
22_Effect_1 Luova, Motivoiva

Osta Royal Jack Auto

Feminisoidut Valojaksoiset Lajikkeet – Hyvä Seuraava Askel Autoflowering-lajikkeista

Vaikka olisit uusi kannabiksen kasvatuksessa, ei sinun tarvitse täysin välttää valojaksoisia kasveja. On nimittäin olemassa monia valojaksoisia lajikkeita, joiden polttaminen tuottaa mietoja vaikutuksia ja joita on suhteellisen helppo kasvattaa – jopa aloittelijan näkökulmasta.

Toisin kuin autoflowering-lajikkeet, kukkivat feminisoidut valojaksoiset lajikkeet niiden valosyklin muutosten mukaan. Niiden kukkiminen kestää kauemmin ja usein niiden kasvua täytyy jonkin verran ohjailla, jotta ne saavuttavat täydellisen potentiaalinsa.

Valojaksoisten lajikkeiden kasvattamiseen liittyy kuitenkin monia etuja. Johtuen niiden pidemmästä eliniästä, voivat ne toipua stressitekijöistä, joita aiheuttavat esimerkiksi liian vähäinen tai liian suuri ravinteiden saanti, katkenneet oksat sekä liian vähäinen tai liiallinen kastelu. Käyttämällä kasvunohjaustekniikoita, kuten LST-muokkausta, latvomista tai FIM-tekniikkaa voit lisäksi saada valojaksoiset lajikkeet tuottamaan huomattavasti suurempia satoja kuin autoflowering-lajikkeet.

Jos haluat hallita kasvattamistasi enemmän, tutustu feminisoituihin lajikkeisiimme alla.

4. Pineapple Kush

Pineapple Kush

Pineapple Kush koostuu superhyvistä genetiikoista. Se on yhdistelmä Pineapplea ja OG Kushia, joten tarjoaa mehukkaita trooppisia makuja ja aromeita, sekä runsaasti THC:tä, joka saa aikaan miellyttävän henkisen pilven.

18-prosenttisella THC-sisällöllään onnistuu Pineapple Kush tuottamaan rentouttavan vaikutuksen yhdistettynä mieltä ylentävään euforiaan. Toisin kuin OG Kush -emokasvinsa (joka tunnetaan korkeasta THC-pitoisuudestaan ja vahvasta unettavasta vaikutuksestaan), tarjoaa Pineapple Kush huomattavasti tasapainoisemman vaikutuksen. Se sopii loistavasti nautittavaksi pitkän työpäivän jälkeen, rentoutumiseen kavereiden kanssa tai lempielokuvan katseluun. Sen aromit ja maut ovat hyvin makeita ja trooppisia, vaikkakin seasta saattaa havaita minttua, vaniljaa ja jopa karamellia.

Pineapple Kush on loistava aloituskohta kasvattajille, jotka haluavat kokeilla ensimmäisen valojaksoisen lajikkeensa kasvattamista. Kasvit kasvavat noin 70–120 cm:n korkuisiksi sisätiloissa ja jopa 180 cm:n korkuisiksi ulkona kasvatettuna. Ne mukautuvat erittäin helposti erilaisiin kasvunohjausmenetelmiin, kuten LST:hen, noin 8 viikon kukkimisajallaan. Pitkä elinkaari tarkoittaa myös sitä, että kasvi kykenee palautumaan stressistä siinä tapauksessa, että satut tekemään virheitä kasvatusprosessisi aikana. Sadonkorjuun saapuessa palkitsee Pineapple Kush suurilla ja tiiviillä budeillaan, jotka ovat huurteisten trikoomien peitossa. Jos haluat nostaa panoksiasi sekä kasvattajana että polttelijana, on tämä lajike siihen tarkoitukseen täydellinen valinta.

Miksi Valita Pineapple Kush?

  • 18 % THC:tä
  • Makea ja trooppinen hedelmäaromi- ja maku
  • Rentouttava, mutta euforinen, pääosin henkinen pilvi
  • Suuret, tiiviit ja hartsiset budit
  • Loistava kokemattomille kasvattajille, jotka haluavat kokeilla muutakin kuin autoflowering-lajikkeita
  • Hyvät sadot, jopa 550 g/m² sisätiloissa ja 550 g/kasvi ulkotiloissa

Pineapple Kush
23_genetic background_1 Pineapple x O.G. Kush
33_Yield indoors_1 500 - 550 gr/m2
31_plant height outdoor_1 70-120 cm
25_flowering time_1 8 - 9 viikkoa
29_THC_1 THC: 18%
28_Type Blend_1 Sativa 20% Indica 80%
34_yield outdoor_1 500 - 550 gr/plant
32_plant height outdoors_1 120-180 cm
27_harvest period_1 Lokakuun alku
22_Effect_1 Naurattava, Rauhoittava

Osta Pineapple Kush

5. Lemon Shining Silver Haze

Lemon Shining Silver Haze

Haze-lajikkeita rakastavat kannabiksen polttajat ja kasvattajat joka puolella maailmaa. Valitettavasti niitä voi olla kuitenkin vaikea hallita johtuen niiden suuresta koosta, taipumuksesta venähtää pitkiksi ja äärimmäisen pitkästä kukkimisajasta. Onneksi Lemon Shining Silver Hazemme tekee Hazen kasvattamisesta huomattavasti helpompaa ja yksinkertaisempaa.

Tämän lajikkeen vaikutukset ovat listauksemme ehdottomasti intensiivisimmät. Tätä polttaessa voi odottaa yhtäkkistä henkisen euforian tunnetta yhdistettynä motivaation, luovuuden ja valppauden kohoamiseen. Jos tykkäät poltella aamulla tai samalla, kun puuhaat jotain luovaa, on tämä lajike loistava vaihtoehto. Lemon Shining Silver Hazen vaikutukset tapaavat kestää 2–3 tuntia. THC-pitoisuus on noin 21 %. Terpeeniprofiili – jonka eturintamassa on sitruksinen limoneeni – tarjoaa vahvan ja makean sitrusaromin ripauksella mausteisuutta, maanläheisyyttä ja yrttisyyttä.

Kasvatushuoneessa tykkää Lemon Shining Silver Haze hellästä huolenpidosta. Siitä huolimatta sitä on erittäin helppo kasvattaa, erityisesti Hazeksi. LSSH kukkii vain 8–9 viikossa ja saavuttaa korkeudet 80–140 cm sisätiloissa ja 170 cm ulkotiloissa. Sadonkorjuun aikaan antaa tämä lajike jopa 475 g/m² budia sisätiloissa ja 500 g/kasvi ulkotiloissa.

Miksi Valita Lemon Shining Silver Haze?

  • 21 % THC:tä
  • Pitkäkestoinen, mieltä ylentävä ja luova pilvi
  • Lyhyt kukkimisvaihe Hazeksi
  • Dänkkinen ja makea sitrusaromi
  • Loistava seuraava askel keskitason kasvattajille ja polttajille

Lemon Shining Silver Haze
23_genetic background_1 Lemon Skunk x Shining Silver Haze
33_Yield indoors_1 600 - 650 gr/m2
31_plant height outdoor_1 80 - 140 cm
25_flowering time_1 9 - 10 viikkoa
29_THC_1 THC: 21%
28_Type Blend_1 Sativa 75% Indica 25%
34_yield outdoor_1 650 - 700 gr/plant
32_plant height outdoors_1 130 - 170 cm
27_harvest period_1 Lokakuun puoliväli
22_Effect_1 Jumittava, Selkeä, Tasapainoinen

Osta Lemon Shining Silver Haze

Pikavinkit Aloitteleville Kannabiksen Käyttäjille

Aina, kun käytät pilveä viihdekäytössä, tulisi sinun nauttia olostasi. Alta löydät joitain yksinkertaisia vinkkejä, joiden avulla optimoit kannabiskokemuksesi, ei väliä poltatko, käytätkö sähkösavukkeita vai nautitko kannabista syötävien tuotteiden muodossa.

🚬 Polttaminen

Tapaamme suositella aloittelijoille ensin jointteja, ennen kuin he siirtyvät bluntteihin ja bongeihin. Aloita yhdellä hitillä ja odota sitten noin 15 minuuttia tunnustellen olotilaasi. Savua ei tarvitse pitää keuhkoissa, kuten elokuvissa tehdään; hengitä vain sisään ja ulos ja mieti, kuinka kehosi reagoi kyseiseen lajikkeeseen.

Jos 15 minuutin päästä olosi on vielä loistava, ota toiset savut ja tee sama uudelleen, jos siltä tuntuu. Jos et ole tottunut polttamaan tupakkaa, älä sekoita pilveäsi tupakanpuruihin, sillä se voi saada olosi huimaavaksi ja pahoinvoivaksi. Uudet polttajat voivat myös käyttää peruspiippua tai one hitter -mallista piippua. Toisin kuin bongit, nämä eivät ole niin suuria ja pelottavia.

💨 Vaporisaattorit

Vaporisaattorit säilyttävät tuotteessa huomattavasti enemmän kannabinoideja ja terpeenejä, sillä ne toimivat alemmissa lämpötiloissa. Kun poltat sähkösavuketta, vedä höyryä henkeen hitaasti ja johdonmukaisesti noin 5–10 sekunnin ajan mallista riippuen. Sisään- ja uloshengitä normaalisti ja tarkkaile reaktiotasi. Odota noin 15–20 minuuttia ennen uutta hittiä.

🥦 Syötävät Tuotteet

Syötävät kannabistuotteet voivat olla aloittelijoille vaikeampia käyttää, sillä niiden vaikutusten alkaminen kestää yleensä yli tunnin. Jos asut alueella, jossa kannabis on laillista, osta aina syötäviä tuotteita selkein annostelutiedoin varustettuna ja pitäydy noin 5–10 mg:n annoksessa THC:tä sessiota kohden.

Jos et voi ostaa syötäviä kannabistuotteitasi kaupasta, voit valmistaa niitä itse aloittaen hitaasti ja pienellä annoksella. Jos leivot esimerkiksi keksejä, syö puolikas keksi ja odota vähintään tunti ennen kuin syöt lisää. Syötävän kannabiksen täytyy kulkea ruoansulatuskanavasi läpi vaikuttaakseen, joten älä syö lisää, jos et tunne vaikutusten alkamista 20 minuuttia brownien syömisen jälkeen.

Muista, että pilven nauttimisessa tärkeintä on se, että tunnet lajikkeesi ja kehosi ja osaat aloittaa hitaasti ja pienin annoksin. Lue artikkelimme annostelutavoista ottaaksesi selvää siitä, kuinka annostella pilvesi hyvin.

Oletko 18-vuotias tai yli?

RoyalQueenSeeds.com sivuston sisältö soveltuu vain aikuisille ja on täten varattu vain 18-vuotiaille ja sitä vanhemmille.

Pidä huoli, että olet ajan tasalla asuinmaasi vallitsevan lainsäädännön suhteen.

Klikkaamalla SISÄÄN vahvistat
olevasi yli
18-vuotias