Kannabis Kush - Royal Queen Seeds -kokoelma

Kush Cannabis

Kush: Ikiaikainen Yrtti 2000-luvun Kannabisharrastajille

Cannabis indicalle on vähintään 1300 vuoden kasvuhistoria Afganistanin ja Pakistanin välille sijoittuvan Hindu-Kush vuoriston alueella. Kush on hyvin vahva brändi eri indicoiden joukossa ja aito Kush onkin ns. ylähyllyn tavaraa laatunsa puolesta.

Ajattele Cannabis indicaa apasseina ja Kushia kapinallisena Chiricahua -joukkona. Molemmat tulevat samalta vuoristoalueelta, mutta Kush kätkee sisäänsä voimakkaamman taian. Joidenkin asiantuntijoiden mukaan Kush-lajikkeet ansaitsevat tulla luokitelluiksi omaan kategoriaansa, Cannabis Afghanicaksi.

Kushin maatiaisversiot ilmentävät tyypillisesti voimakkaasti indicalle ominaisia piirteitä. Lehdet, runko ja haarat ovat paksuja, kasvin nivelvälit ovat lyhyitä ja maksimimitta venyy vain harvoin yli 2 metrin. Myös kukkiminen on tunnusomaista indicaa, sillä Kush kasvaa pensasmaiseen profiiliin, mikä puolestaan mahdollistaa maksimaalisen tuoton. Muista ominaisuuksista mainitsemisen arvoinen on kukintoja peittävä erittäin paksu hartsikerros ja siitä irtoava sekoitus männyn ja kerosiinin sävyjä tapaileva tuoksu erottaa Kushin marihuanan muista indicoista.

Kasvatit sitten sisällä tai ulkona, Kush on äärimmäisen hyvä valinta kaiken tasoisille harrastajille. Mikäli pidät sohvalla jumittamista jalona harrastuksena, tulisi Kushin olla listasi kärkipäässä. Mikäli taas vaihtoehtoisesti haet enemmän rentouttavaa fyysistä pilveä, voi valintasi edelleen kohdistua Kushiin. Royal Queen Seeds on kehittänyt ja jalostanut kirjavan valikoiman erilaisia Kushiin pohjaavia lajikkeita, joten ajat ovat hyvät tämän yrtin ystäville.

O.G. Kush

OG Kush

Yksi ylitse muiden? O.G. Kush on kiistatta kovamaineisin tämän genetiikan edustajista, tai ainakin palkituin ja halutuin. O.G. Kush on Royal Queen Seedsin valikoiman kruununjalokivi. Se ei ole ainoastaan tämän hetken kuumin lajike, se on yksinkertaisesti kuumin lajike. Kukkimisaika on vain noin 8 viikkoa ja sen päätteeksi sato-odotukset voi asettaa jopa luokkaan 500g/ m². Kuulostaa hyvältä, eikö vaan? Royal Queen Seedsin O.G. Kush antaa lentävän lähdön kasvatusprojektillesi.

O.G. Kush on maailmankuulu sen +19% THC-pitoisuuden, neonvihreiden hartsinpeittämien nuppujen ja tunnusomaisen tuoksumaailman ansioista. Läpitunkeva pihkaa ja polttoainetta tapaileva haju tekee tästä erään räväkimmistä lajikkeista. Maussa puolestaan maanläheiset aromit yhdistyvät kevyisiin sitruksen tuoksuihin.

Vaikutusten puolesta syvyyttä löytyy sativalle tyypillisten euforisten ensitahtien muodossa, mutta älä tuudittaudu turvallisuudentunteeseen, tyrmäävä moukari on jo matkalla maaliinsa fyysisten vaikutustensa kanssa. Varustaudu henkisesti liimautumaan sohvaan hyväksi toviksi. Suosittelemme varaamaan naposteltavaa käden ulottuville.

OG Kush
Chemdawg x Lemon Thai x Pakistani Kush
425 - 475 gr/m2
90 - 160 cm
7 - 9 viikkoa
THC: 19%
Sativa 25% Indica 75%
500 - 550 gr/plant
180 - 220 cm
Lokakuu
Piristävä, Rauhoittava

Osta OG Kush

Bubble Kush

Bubble Kush

Bubble Kush on Royal Queen Seedsin Kush-tarjonnan kenties maukkain ja tuottoisin lajike. Uniikki purukumia ja karkkeja sekoittava maku yhdistettynä potenttiin jumittavaan pilveen tekee tästä Kushista kannabispuutarhan kuningattaren.

Bubble Kush on uskomatonta elinvoimaa sykkivä kannabispensas. Sisätiloissa sen tuotto voi nousta aina 600g/m² tasolle asti, mikäli käytössä on SOG ja kasvien koko kompaktia metrin luokkaa. Tämä lajike pärjää mainiosti myös ulkona, jossa latvat saattavat nousta aina pariin metriin asti.

Hyvin hoidettu ulkona kasvatettu Bubble Kush voi tuottaa jopa 650 grammaa ensiluokkaista herkkua. Sinulla on lupa odottaa voimakasta fyysistä pilveä 19% THC-pitoisuuden omaavista aromeita pursuavista budeista.

Bubble Kush
Bubble Gum x O.G. Kush
550 - 600 gr/m2
80 - 140 cm
8 - 10 viikkoa
THC: 19%
Sativa 20% Indica 80%
600 - 650 gr/plant
160 - 200 cm
Lokakuun alku
Fyysisesti rentouttava, Jumittava, Selkeä

Osta Bubble Kush

Candy Kush

Candy Kush

Kaikkein nopeiten kukkiva valoriippuvainen Royal Queen Seeds Kush-lajike on Candy Kush. Tämän genetiikka on sekoitus Sweet Specialia ja Royal Kushin elinvoimaista hybridiä, jonka fyysistä ja psyykkistä pilveä yhdistävät vaikutukset ovat niittäneet suosiota Kush-skenessä. Vain 7 viikon kukkimisen jälkeen voit korjata 18% THC-pitoisuudella ja alhaisella CBD-pitoisuudella varustettuja budeja.

Candy Kush in monimuotoinen geneettinen tausta on hyvä lähtökohta helposti kasvatettavalle Kushille, jonka pilvestä löytyy miellyttäviä aivotoimintaa virkistäviä ominaisuuksia. Ulkonäkö on indican dominoima ja sisätiloissa vertikaalinen kasvu harvoin ylittääkään yhtä metriä. Ulkona puolestaan Etelä-Euroopassa operoivat kasvattajat voivat saavuttaa mahtituloksia. Satoa voi kertyä aina puoleen kiloon asti, mutta kasvin korkeus jää silti melko matalaksi, useimmiten alle 170 senttimetriin.

Candy Kush Express (Nopeasti kukkiva)
Sweet Special x O.G. Kush
475 - 525 gr/m2
60 - 100 cm
7 - 9 viikkoa
THC: 18%
Sativa 40% Indica 60%
450 - 500 gr/plant
100 - 170 cm
Syyskuun alku
Fyysisesti rentouttava, Jumittava

Osta Candy Kush Express (Nopeasti kukkiva)


Critical Kush

Critical Kush

Palkintoja kahmineen O.G. Kushin risteyttäminen eurooppalaisten ammattikasvattajien suosiman Critical Massin kanssa auttoi luomaan todellisen hybridihirviön, Critical Kush. Oli ongelmasi sitten valinnanvaikeus O.G. Kushin ja Critical Massin välillä tai yksinkertaisesti haluat vain uuden Kush-hybridin puutarhaasi, Critical Kush ei tule tuottamaan sinulle pettymystä. Kyseessä on voimakas Kush tunnusomaisilla maanläheisillä sitrustuoksuilla varustettuna.

Tämä lajike on kaiken päälle myös erittäin soveltuva aloittelijoiden projekteihin. Kasvit ovat vankkatekoisia ja vaativat vain vähän ylläpitoa. Helppohoitoisuus koskee niin sisä- kuin ulkokasvatustakin. Kasvit ovat kooltaan kompakteja ja uskomattoman tuottoisia huomioiden usein noin metriin jäävän maksimimitan, sisätiloissa kun voit perustellusti toivoa satoa jonnekin 500g/m² tasolle asti kaiken mennessä hyvin.

Critical Kush ei veny juurikaan suuremmaksi myöskään ulkona, useimmiten huippukorkeus on alle 1,5 metrin. Tuotossa tämä ei kuitenkaan suuremmin näy, sillä auringolla itseään lihottanut Critical Kush voi siunata kasvattajaansa jopa 500 gramman kukkakimpulla per kasvi. Huimaa vauhtia kasvava Kush on korjuukunnossa jo 7-8 viikon kukkimisen jälkeen. Tiheät ja tahmaiset budit voivat tarjota jyrkkää kyytiä 20 THC-prosentin edestä ja lisäksi niiden pilvi on mukavan rauhoittava.

Critical Kush
Critical x OG Kush
500 - 550 gr/m2
60 - 100 cm
8 - 10 viikkoa
THC: 20%
Sativa 20% Indica 80%
500 - 550 gr/plant
100 - 140 cm
Lokakuun alku
Fyysisesti rentouttava, Pitkäkestoinen, Voimakas

Osta Critical Kush

Kali Dog

Kali Dog

Tämä mielenkiintoinen lajike on Kush-perheen kenties eniten sativaan nojaava edustaja Royal Queen Seedsin valikoimassa. Latvominen ja kasvunmuokkaustekniikat ovat suositeltavia parhaiden tulosten saamiseksi.

Kali Dog nivelväli on sen muita sukulaisiaan suurempi ja pilvestä löytää helposti sativamaisia piirteitä, ainakin muihin Kusheihin verrattaessa. Budien ulkomuodosta löytyykin sitten enemmän Kushin suuntaan kumartavia piirteitä ja hartsintuotantokin on odotetusti hyvällä tasolla. Kukkiminen kestää noin 8-10 viikkoa, jonka jälkeen potentit ja voimakastuoksuiset sativamaisen pilven tarjoavat budit ovatkin valmiita.

Kali Dog
Chemdog x Sour Diesel
450 - 500 gr/m2
90 - 160 cm
8 - 10 viikkoa
THC: 18%
Sativa 55% Indica 45%
500 - 550 gr/plant
175 - 210 cm
Lokakuun loppu
Piristävä, Selkeä

Osta Kali Dog

Pineapple Kush

Pineapple Kush

Etsitkö trooppisen hedelmäisiä elämyksiä tarjoavaa Kushia puutarhasi tähdeksi? Voit lopettaa etsinnän, sillä tarvitset selvästi Pineapple Kush siemeniä. Tämä lajike yhdistelee O.G. Kushin ja Pineapple Twistin geenejä. Pineapple Kush on uniikki Kush sativaan kallistuvan pilvensä kanssa ja sen fyysiset vaikutukset ovat enemmän rentouttavia kuin jumittavia.

Tämä mainion makuinen yrtti on anteeksiantava kasvatettava, joten se soveltuu myös tuoreemmille harrastajille ja ulkona kasvatettavaksi eteläisillä alueilla. SOG takaa maksimaalisen tuoton pensasmaisen ja reilun metrin korkuisen kasvin kanssa sisätiloissa työskenneltäessä. Ulkona ja suuressa astiassa kasvatettuna Pineapple Kush voi reilun auringon siivittämänä kasvaa yli 2 metrin korkuiseksi.

Pineapple Kush
Pineapple x O.G. Kush
500 - 550 gr/m2
70-120 cm
8 - 9 viikkoa
THC: 18%
Sativa 20% Indica 80%
500 - 550 gr/plant
120-180 cm
Lokakuun alku
Naurattava, Rauhoittava

Osta Pineapple Kush

Special Kush 1

Special Kush #1

Haluatko testata “Paluu tulevaisuuteen” Kushia? Royal Queen Seeds on onnistuneesti elvyttänyt ja hionut huippuunsa vanhan vuoristo-Kushin geenit tuodakseen asiakkailleen Special Kush 1. Visuaalisessa mielessä tämä lajike tuo mieleen villit esi-isänsä, mutta huikealla budi-lehti -suhteella varustettuna. Bonuksena tämän lajikkeen huurteiset budit ovat tarjontamme tiukimmasta päästä.

Special Kush 1 on muutakin kuin elävä kunnianosoitus vuoristo-Kusheille. Se pärjää ulkokasvatuksessa kuumilla ja kuivilla alueille, mutta sisällä sitä voi luonnollisesti kasvattaa missä vain. Special Kush sopii yhtä hyvin uusille harrastajille kuin pitkän linjan veteraaneillekin.

Special Kush 1
Afghan x Kush
425 - 475 gr/m2
60 - 100 cm
7 - 8 viikkoa
THC: 17%
Sativa 20% Indica 80%
500 - 550 gr/plant
200 - 270 cm
Lokakuun alku
Fyysisesti rentouttava, Jumittava, Raskas

Osta Special Kush 1

Bubble Kush Automatic

Bubble Kush Automatic

Royal Queen Seedsin tarkoituksena ei ole luoda autoflowering-lajikkeita suosituista valoriippuvaisista lajikkeista, vaan kehitellä seuraavan sukupolven autoflowereita. Bubble Kush Automatic on ensiluokkainen seuraavan sukupolven auto, jonka kasvutiedot kertovat sen kilpailevan samassa luokassa valoriippuvaisten lajikkeiden kanssa.

Genetiikaltaan Bubble Kush Automatic on sekoitus O.G. Kushia, Bubble Gumia ja Critical Automaticia. Bubble Kush todistaa laadullaan sen, että huippukannabista on mahdollista kasvattaa pienemmissäkin raameissa. Sisätiloissa tai ulkona täydessä auringonpaisteessa, 1 metrin jälkeen alkaa tämän kasvin huippu olla nähty. Elinvoimaiset autoflowering-hybridigeenit takaavat sen, että sadonkorjuuta voi asetella kalenteriin noin 7-8 viikkoa itämisestä. Suosittelemme vahvasti parvekkeille kasvattavia perustamaan projektinsa tämän lajikkeen varaan.

Bubble Kush Auto
Bubble Gum x O.G. Kush x Critical Automatic
350 - 400 gr/m2
70-100 cm
6 - 8 viikkoa
THC: 16%
Sativa 10% Indica 60% Ruderalis 30%
120 - 170 gr/plant
100 - 140 cm
10–11 viikkoa itämisen jälkeen
Jumittava, Unelias

Osta Bubble Kush Auto

Royal Kush Automatic

Royal Kush Auto

Tämä on lajike niille, jotka eivät ole vielä täysin sinut ylähyllyn potenttien laatu-Kushien kanssa, mutta haluavat silti kokeilla minkälaisia elämyksiä kyseisen perheen vesat voivat tarjota. Ratkaisumme ongelmaan on Royal Kush Automatic. Kyseessä on mainio ensiesittely Kushien tarjonnasta niile, jotka eivät asiaan ole vielä kerenneet perehtyä. Lajikkeen THC-pitoisuus on 13% tuntumassa, joten sen vaikutukset ovat huomattavasti hallitumpia ja lempeämpiä verrattuna täysiverisiin sukulaisiin.

Royal Kush Automatic tarvitsee vain minimaalisen määrän ravinteita kasvattaakseen aitoja Kush-mallin budeja 8-9 viikossa. Sisätiloissa, erityisesti pienemmissä kaapeissa, tai ulkona parvekkeella kasvatettaessa Royal Kush Automatic ansaitsee jokaisen saamansa neliösentin.

Kasvit ovat kompakteja ja pensasmaisia saavuttaen maksiminsa kasvatustyylistä riippumatta noin metrin kohdalla. Satoja voi kuvata anteliaiksi, sisätiloissa maksimit huitelevat 50 gramman kohdalla, kun taas ulkona kuuman auringon alla vaaka saattaa painua jopa 170 gramman tuntumaan per kasvi.

Royal Kush Auto
OG Kush x Ruderalis
300 - 350 gr/m2
60 - 90 cm
7 - 8 viikkoa
THC: 13%
Sativa 20% Indica 50% Ruderalis 30%
120 - 170 gr/plant
120 - 150 cm
11 - 12 weeks after sprouting
Fyysisesti rentouttava, Selkeä

Osta Royal Kush Auto

Hulkberry

Hulkberry

Bruce Banner -lajikkeet lainaavat nimensä ikoniselta Marvel-hahmolta, joka muuttuu vahvaksi vihreäksi hirviöksi, Hulkiksi. Tästä huiman vahvasta lajikkeesta on tarjolla lukuisia erilaisilla ominaisuuksilla mainostettuja fenotyyppejä. Meidän versiomme on Hulkberry, joka on luotu Kushin parhaiden ominaisuuksien esiintuomiseksi. Kush Bannerit ovat huolella tehtyjä risteytyksiä kahdesta suositusta hybridistä, OG Kushista ja Strawberry Dieselistä. Hulkberry lainaakin sen tunnusomaisen maun Strawberry Dieseliltä. Myös Kush-perheen klassinen multainen männyntuoksu on erinomaisesti esillä meidän versiossamme. Työmme tavoitteena oli jalostustyön avulla tuoda esiin ja voimistaa Kusheille tyypillistä euforista pärinää, ja tulos olikin varsin hyvä THC-pitoisuuden kavutessa tyrmistyttävään 27%. Tämä on fantastinen, tajunnanräjäyttävä lajike, joka suorastaan vaatii omakohtaista kokemusta.

HulkBerry
OG Kush x Strawberry Diesel
400 - 450 gr/m2
80 - 140 cm
9 - 11 viikkoa
THC: 27%
Sativa 65% Indica 35%
650 - 700 gr/plant
160 - 200 cm
Lokakuun alku
Piristävä, Selkeä

Osta HulkBerry

Fat Banana

Fat Banana

Mikäli pidät banaanin mausta yrttimuodossa, on Fat Banana lajikkeena kuin tehty sinulle. Testaa tämän uutuuden makeaa, hedelmäistä makua josta löytyy häivähdys sitruunaa. Vaikutusten kuvaillaan selvittävän päätä samalla kun kropan valtaa jumittavan laiska pilvi. Lihakset rentoutuvat, sohva kutsuu ja ruokahalu nousee uusille tasoille. Lempeä indica ja hauska sativa yhdistävät voimansa ja tarjoavat THC-prosentin, joka yltää parhaimmillaan 25 paremmalle puolelle. Tämä mauntäyttämä hybridi on OG Kushin ja Chiquita Bananan risteytystyön jälkeläinen. Kukkiminen on ohi vain 7-8 viikossa ja lopputulos omaa nimen mukaisesti kauniin kellertäviä sävyjä. Tämä lajike tuottaa kasvattajalleen mahtavan palkinnon, riippumatta kasvatatko kompaktia sisäkasvia vai yli miehen mittaiseksi venyvää puuta auringon avustuksella.

Fat Banana
Banana x OG Kush
350 - 400 gr/m2
80 - 140 cm
8 - 10 viikkoa
THC: 25%
Sativa 30% Indica 70%
450 - 500 gr/plant
170 - 200 cm
Lokakuun alku
Rauhoittava

Osta Fat Banana

Purple Queen

Purple Queen

Jotkut Kush-lajikkeet ovat eri alkuperästä ponnistavia hybridejä. Maatiaislajikkeet ympäri maailman yhdistyvät tässä geneettisesti indicaan painottuvassa Purple Queen. Sativat Thaimaasta, Kolumbiasta ja Meksikosta tuovat Skunkkia tähän Kushiin. Kush-puoli taas tulee, luonnollisesti, legendaarisilta Hindukuš-vuorilta Aasiasta. Tämän vuoristo syleilyssä ovat potentit luonnonvaraiset kannabikset kasvaneet ja kehittyneet vuosituhansien ajan. Näitä lajikkeita ovat sittemmin muokanneet ja jalostaneet useat maailman parhaista kasvattajista kaivaen esiin esimerkiksi harvinaisia ja haluttuja purppuraisia fenotyyppejä. Nämä kasvit taittuvat hedelmäisten makujen ja punertavien värien suuntaan. Tässä nimenomaisessa tapauksessa Purple Queen saa punertavat geeninsä Purple Afgahinilta. Kaunis ulkomuoto ei ole kuitenkaan ainut syy kasvattaa tätä lajiketta, sillä THC-pitoisuuskin kohoaa kunnioitettavaan 22% tuntumaan. Lajikkeen makua voi kuvailla päihdyttäväksi yhdistelmäksi marjoja, mäntyä ja polttoaineitta, joka tuo polttajalleen vaikutukset jotka ovat samaan aikaan tyynnyttäviä ja elvyttäviä.

Purple Queen
Hindu Kush x Purple Afghani
450 - 500 gr/m2
80 - 120 cm
8 - 9 viikkoa
THC: 22%
Sativa 25% Indica 75%
650 - 700 gr/plant
175 - 210 cm
Lokakuu
Euforinen, Rauhoittava

Osta Purple Queen

Critical Kush
Critical x OG Kush
500 - 550 gr/m2
60 - 100 cm
8 - 10 viikkoa
THC: 20%
Sativa 20% Indica 80%
500 - 550 gr/plant
100 - 140 cm
Lokakuun alku
Fyysisesti rentouttava, Pitkäkestoinen, Voimakas

Osta Critical Kush

Kali Dog

Kali Dog

Oletko 18-vuotias tai yli?

RoyalQueenSeeds.com sivuston sisältö soveltuu vain aikuisille ja on täten varattu vain 18-vuotiaille ja sitä vanhemmille.

Pidä huoli, että olet ajan tasalla asuinmaasi vallitsevan lainsäädännön suhteen.

Klikkaamalla SISÄÄN vahvistat
olevasi yli
18-vuotias