Kannabiksen kasvatusopas Royal Queen Seedsiltä

By Luke Sumpter Reviewed by: Gloria Payá

Parhaat Kumppanuuskasvit Kannabispuutarhan Tueksi

Parhaat Kumppanuuskasvit Kannabispuutarhan Tueksi

Opi miten käyttää seuraavia kumppanuuskasveja puutarhasi hyvinvointia tukemaan.


Kumppanuuskasvit tarjoavat luonnollisen tavan suojata kannabissatoa tuholaisilta ja joiltain sairauksilta. Nämä liittolaiskasvit houkuttelevat puutarhaan petohyönteisiä, jotka voivat auttaa ratkomaan tuholaisiin liittyviä ongelmia.

Kumppanuuskasvien sijoittaminen kannabisten väleihin voi ehkäistä homeiden ja muiden sienten leviämistä ja rajata sadolle koituvaa vahinkoa. Useat kumppanuuskasvit parantavat elinkaarensa aikana maaperän rakennetta ja laatua, minkä lisäksi osa niistä auttaa sitomaan ilmakehän typpeä maaperään kasvien käyttöön.

Kumppanuuskasvit eivät vain suojaa kasvejasi, vaan ne parantavat samalla koko puutarhan resilienssiä, eli kykyä vastata olosuhdemuutoksiin puutarhan biologista monimuotoisuutta lisäämällä. Ne houkuttavat paikalle pölyttäjähyönteisiä, joista voi olla apua, mikäli kasvatat samalla palstalla ruokakasveja. Useat kumppanuuskasvit omaavat myös käyttöarvoa keittiön puolella, joten satokauden päätyttyä voit korjata ne kannabiksen kanssa ja hyödyntää niiden kulinaristiset mahdollisuudet keittiön puolella.

Alta löydät listan suosituimmista ja hyödyllisimmistä kumppanuuskasveista käyttöehdotuksineen.

HÄRKKI

Hopeahärkki (Cerastium tomentosum) kasvaa mattomaisena rakenteena. Tämä nopeakasvuinen kasvi levittäytyy maanpintaa myötäillen ja toimii sitä suojaavana peitteenä. Hopeahärkin kasvusto auttaa maaperään säilyttämään kosteutta ja suojaa mikrobeja UV-säteilyn haitoilta.

Kylvä siemenet suoraan maahan tai kasvatusalustoille varhain keväällä äläkä peitä niitä mullalla. Pyri levittämään siemenet hyvin vettä läpäisevälle alustalle, joka nauttii suorasta auringonpaisteesta. Tämä kasvi kukoistaa eritoten etelään tai länteen antavilla paikoilla. Hopeahärkki sietää laajaa pH-skaalaa, mutta kannabis on tämän suhteen vaativampi, joten maaperän pH:n tulisi asettua välille 6–7.

Siemenet itävät 14–21 päivässä. Kun pienet taimet ovat asettuneet ja rupeavat kasvamaan, on niitä syytä harventaa siten, että kasvien välit ovat noin 20 cm paikkeilla. Hopeahärkki kypsyy noin 40 vuorokaudessa saavuttaen noin 25 cm maksimikorkeuden. Hopeahärkin pienikokoiset kukat jäävät maksimissaan 2 cm paikkeille ja ne puhkeavat esiin alkukesällä mietoa ja makeaa tuoksua levittäen.

Kukinnan päätyttyä leikkaa kukat irti. Voit hyödyntää niitä viherkatteena tai heittää ne hajoamaan kompostiin. Tämän sitkeän kasvin juurimassa selviää maan alla jopa alle -20 °C painuvista lämpötiloista ja kasvattaa uuden kasvuston seuraavana vuonna.

Miten käyttää hopeahärkkiä kannabispuutarhassa:

  • Missä: Katekasvina kukkapenkeissä ja kasvatusastioissa
  • Milloin: Keväällä sulaan maahan
Companion Plants for Cannabis

AURINGONKUKKA

Nämä tornimaiset jättiläiset ovat kauniita katsella, kasvavat jopa 3 metrin korkuisiksi ja koreilevat kypsyttyään kirkkaan keltaisten kukintojen koristessa varren päätä. Auringonkukka auttaa suojaamaan kannabista kirvoilta, jauhiaisilta, etanoilta ja kotiloilta vetämällä näiden huomion puoleensa.

Kylvä auringonkukan siemenet suoraan kukkapenkkeihin tai kukkaruukkuihin. Tämä kasvi kukoistaa aurinkoisella, tuulelta suojatulla paikalla kosteassa, mutta hyvin vettä läpäisevässä alustassa. Auringonkukka vapauttaa ympäröivään multaan allelopaattisia kemikaaleja, jotka ehkäisevät sen ympärillä kasvavien kasvien kasvua. Niitä kannattaa siis käyttää suojamuurin tapaan tai puutarhan rajaamiseen.

Siementen idettyä harvenna niitä siten, että kasvien välille jää noin 60 cm tilaa. Auringonkukka lähtee kukkimaan noin 60–95 päivää itämisen jälkeen. Kukkien täytyttyä siemenistä puutarhurilla on kaksi vaihtoehtoa. Hän voi joko kerätä talteen nämä herkulliset naposteltavat tai jättää ne paikalleen lintujen houkuttelemiseksi. Lintujen läsnäolo auttaa pitämään haittahyönteisten populaatiot kurissa. Auringonkukalla ei ole tunnusomaista tuoksua.

Miten käyttää auringonkukkaa kannabispuutarhassa:

  • Missä: Suojamuurien tapaan, tuulen- tai auringonsuojana kukkapenkkien reunoilla tai ruukuissa niiden lähettyvillä.
  • Milloin: Keväällä sulaan maahan.
Companion Plants for Cannabis

TARHAKEHÄKUKKA

Tarhakehäkukka (Calendula officinalis) tuottaa upeita kirkkaan oransseja kukkia ja aromikkaita lehtiä. Nämä kukat lumoavat kirvoja ja auttavat ohjaamaan ne pois kannabiksen kimpusta. Tämä nopeakasvuinen kasvi voi olla yksi- tai kaksivuotinen ja kukoistaa koko kasvukauden ajan aina ensimmäisiin pakkasiin asti. Tarhakehäkukka sietää huonompaakin kasvualustaa, mutta suosii hyvin vettä läpäisevää kalkkimaata, savea tai hiekkaa.

Kylvä siemenet suoraan kukkapenkkeihin tai ruukkuihin loppukeväästä. Harvenna kasviväliksi 20 cm pienemmille kasveille, tai 30 cm antaaksesi niiden venyä täyteen mittaansa. Kasvi saavuttaa maksimissaan noin 50 cm huippukorkeuden, pitää osittain varjoisasta kasvupaikasta ja istuu mainiosti muiden kasvien latvustojen katveeseen polykulttuurissa.

Napsi kuihtuvia kukkia pois kasvukauden aikana puskeaksesi kasvia tuottamaan lisää kukintoja. Kerättyjä kukkia voi käyttää vaikkapa kosmetiikan kuten voiteiden ja uutteiden raaka-aineena.

Tarhakehäkukka houkuttaa osaa tuholaisista pois kannabikselta ja torjuu toisia pistävällä tuoksullaan. Kaaliperhosten ja kaalimatojen kaltaiset kannabikselle persot tuhohyönteiset eivät voi sietää tarhakehäkukkaa.

Miten käyttää tarhakehäkukkaa kannabispuutarhassa:

  • Missä: Istutettuna kannabiskasvien väleissä suositelluin välimatkoin. Sijoita 1-2 kasvia ruukkuihin kannabiksen rinnalle.
  • Milloin: Keväällä sään salliessa.
Companion Plants for Cannabis

SINIMAILANEN

Helposti kasvava ja tehokkaasti maaperää parantava sinimailanen on luotettava ja houkuttava kumppanuuskasvi. Palkokasveihin kuuluvana se toimii yhteistyössä maaperän bakteerien kanssa sitoen ilmakehän kasvien tarvitsemaa typpeä niiden saatavilla multaan. Paras tapa maksimoida hyödyt on tartuttaa typpeä sitovia bakteereita kasvin siemeniin ennen niiden kylvämistä.

Sinimailanen parantaa myös kasvualustan vedenläpäisykykyä, auttaa pitämään yllä juuriston nestetasapainoa ja edistää kasvien turpoamista. Myös alfalfa ja luserni nimillä tunnettu monivuotinen kasvi rakentaa syvälle maaperään ulottuvan juuriston, joka tekee ihmeitä maaperän laadulle.

Sinimailanen juurtuu erittäin nopeasti, joten sinun tarvitsee vain ripotella siemenet mullan pinnalle. Kylmässä ilmastossa siemenet kannattaa istuttaa keväällä maan sulettua, mutta lämpimämmässä ilmastossa kylvön voi hoitaa jo edellisenä syksynä. Näet taimien nostavan päätään noin kymmenessä päivässä. Harvenna niitä tarpeen mukaan riittävän kasvutilan takaamiseksi.

Laji suosii lämmintä ilmastoa ja on erittäin kestävä kuivuutta vastaan. Se kukoistaa täydessä auringonpaisteessa ja lievästi happamassa tai neutraalissa maaperässä. Taimia harventaessasi kerää talteen taimet, sillä ne ovat erinomainen vitamiinin ja hivenaineiden lähde ja toimivat vaikkapa salaatin seassa.

Miten käyttää sinimailasta kannabispuutarhassa:

  • Missä: Kylvä sinimailanen suojakasviksi kukkapenkkeihin tai ruukkuihin.
  • Milloin: huhtikuulta heinäkuulle
Companion Plants for Cannabis

PUNA-APILA

Tämä monivuotinen, puskamainen kasvi toimii yhteistyössä typpeä sitovien bakteerien kanssa siirtäen suuria typpimääriä ilmakehästä maaperään. Puna-apilan läsnäolo auttaa kannabista kasvamaan suureksi, terveeksi ja vahvaksi.

Puna-apilan kukat ovat tyrmäävän kauniita pallomaisia punaisen ja pinkin sävyissä loistavia rakenteita, jotka vetävät puoleensa pölyttäjiä. Kylvä siemenet viileässä ilmastossa keväällä sulaan maahan tai lämpimämmissä oloissa jo edellisenä syksynä. Siemenet tulisi kylvää 1 cm syvyyteen ka noin 5 cm välein saviseen ja hieman happamaan maahan. Puna-apila tarvitsee suoraan auringonpaistetta optimaalisen kasvun saavuttamiseen ja pärjää hyvin puutarhan reunamilla tai ruukutettujen kannabisten seurana.

Miten käyttää puna-apilaa kannabispuutarhassa:

  • Missä: Kylvö suoraan ruukkuihin tai kukkapenkkeihin elävän viherkatteen virkaa toimittamaan.
  • Milloin: Keväällä
Companion Plants for Cannabis

MAUSTEKIRVELI

Maustekirveli on erinomainen kulinaarinen yrtti, joka kumppanuuskasvina käytettynä voi auttaa torjumaan hyönteispopulaatioiden kasvua. Kirvat rakastavat maustekirvelin anismaista tuoksua, joten kirvelin läsnäolo voi vetää niiden huomion pois kannabiksesta.

Kylvä kirveli suoraan kompostirikkaaseen multaan kelien salliessa. Siemenet itävät suurin piirtein viikossa ja muotoutuvat taimiksi hetki tämän jälkeen. Harvenna kasviväliksi 30 cm. Maustekirveli kestää niin suoraa auringonpaistetta kuin varjoisampaakin paikkaa, mutta se suosii jatkuvasti kosteana pysyvää maaperää.

Kirveli on tunnettu siementen kylväjä ja omaa kyvyn vallata itselleen kukkapenkin pinta-alaa. Tätä voi ehkäistä katkomalla kukat pois ennen niiden kypsymistä. Nuoret lehdet valmistuvat syömäkuntoon noin 9 viikossa itämisestä. Käytä niitä esimerkiksi salaateissa tai kalaruoissa potkua tuomaan.

Miten käyttää maustekirveliä kannabispuutarhassa:

  • Missä: Erillisiin astioihin istutettuina kannabiskasvien vieressä tai niiden väleissä korotetuissa kukkapenkeissä tai kasvihuoneessa.
  • Milloin: Läpi koko kasvukauden keväästä loppukesään
Companion Plants for Cannabis

VALKOAPILA

Valkoapila tarjoaa tuholaisten kestävän viherkatteen, joka auttaa sitomaan kosteutta ja nostamaan maaperän typpipitoisuutta. Tämä salakavala monivuotinen kasvi valtaa tarvitsemansa alan puutarhan pintakerroksesta ilman apua tai ohjausta.

Maaperän laadun parantamisen lisäksi tämä elävä katekerros heikentää rikkaruohojen elinolosuhteita ja säästää niiden kitkemiseen kuluvaa aikaa. Siemenet tulisi käsitellä Rhizobium-bakteerilla ennen niiden kylvöä kasvin ja bakteerin typpeä sitovan yhteistyön varmistamiseksi. Siemenet kannattaa kylvää aikaisin keväällä kelien salliessa. Ideaali maaperä on kevyesti happamaan taittuva kaliumin ja fosforia sisältävä maaperä puutarhan aurinkoisella paikalla.

Maaperä tulisi pitää jatkuvasti kosteana ehkä valkoapilan kuivumisen ehkäisemiseksi. Yksinkertainen tippakastelujärjestelmä soveltuu erinomaisesti tästä yksityiskohdasta huolehtimiseen.

Valkoapila tuottaa makealta tuoksuvia pinkkejä ja valkoisia kukintoja toukokuulta lokakuulle. Nämä upeat kukat vetävät puoleensa perhosten ja mehiläisten kaltaisia ystäviä. Ruoanlaitossa valkoapilan lehtiä voi käyttää pieniä määrinä salaatin sekaan leikattuna tai halutessaan sitä voi myös ruskistaa pannulla kanan tai jonkun vegaanisen vaihtoehdon seuraksi.

Miten käyttää valkoapilaa kannabispuutarhassa:

  • Missä: Eläväksi viherkatteeksi kylvettynä kannabisten välissä. Valkoapila on erinomainen ehdokas kannabiksen seuraksi myös suuriin ruukkuihin.
  • Milloin: Keväällä huhti-toukokuussa
Companion Plants for Cannabis

PIPARMINTTU

Piparminttu kasvaa sellaisella vauhdilla, että puutarhurin on toimittava estääkseen sitä valloittamasta koko puutarhaa. Tästä syystä sitä suositellaankin kasvatettavaksi ruukuissa maaperän sijaan. Sen pistävä tuoksu on omiaan ajamaan pois muurahaisten, kirppujen, kirvojen ja jopa hiirten kaltaisia tuholaisia. Lisäksi sen voimakas tuoksu on omiaan peittämään kukkivan kannabiksen suloisia aromeja uteliailta nuuskijoilta.

Siemenet kannattaa kylvää heti maaperän ja kelien salliessa, sillä tällä keinoin saat nauttia maukkaita lehtiä moneen kertaan pitkin kesää. Piparmintun optimaalinen ympäristö on ravinteikkaassa ja hyvin vettä läpäisevässä paikassa, joko suorassa auringonpaisteessa tai osittain varjossa. Kasvi itää 10–16 päivässä ja kukkii loppukesästä.

Leikkele piparmintun kukat pois niiden kukittua. Tämä monivuotinen kasvi antaa maukkaista lehdistä muodostuvaa satoa vuosi toisensa jälkeen. Lehtiä voi hyödyntää esimerkiksi yrttiteen muodossa.

Miten käyttää piparminttua kannabispuutarhassa:

  • Missä: Ruukuissa tai astioissa leviämisen ehkäisemiseksi.
  • Milloin: Keväältä kesäkuulle
Companion Plants for Cannabis

LAVENTELI

Rikkaan aromaattiset ja upean purppuraiset kukat omaava laventeli saa kukkapenkkisi loistamaan. Nämä huomion varastavat puskat toimivat biologisten liikennevalojen tapaan ohjaten tuhohyönteiset pois kannabiksen kimpusta. Lisäksi ne houkuttavat paikalle ystävällismielisiä pölyttäjiä.

Laventeli kukoistaa erityisesti lämpimässä tai välimerellisessä ilmanalassa, mutta sitä voi kasvattaa menestyksellä myös viileässä pohjolassa. Täytä apuna kompostilla täytettyä propagaattoria, kylvä sinne siemenet ja peittele pinta ohuella kerroksella vermikuliittia. Pidä lämpötila välillä 21–25 °C ja taimet pompahtavat ulos noin kolmessa viikossa. Istuta taimet sen jälkeen hyvin vettä läpäiseviin penkkeihin tai ruukkuihin ja anna niille maksimaalinen määrä auringonvaloa. Sopiva istutusväli on noin 30 cm.

Älä anna laventelin yrttisen sulotuoksun kiusoitella sinua koko kasvukautta, vaan leikkaa kukat lopuksi talteen. Niitä voi käyttää kuivattuina vaikkapa rauhoittavan ja maukkaan teen ainesosana.

Miten käyttää laventelia kannabispuutarhassa:

  • Missä: Kukkapenkkien reunoilla tai ruukuissa kannabiksen seurana.
  • Milloin: Keväästä heinäkuulle
Companion Plants for Cannabis

KORIANTERI

Korianteri on nopeakasvuinen ja monikäyttöinen yrtti, joka nostaa puutarhasi maukkauden toiseen potenssiin. Maun ohella korianterin tunnusomaisen pistävä aromi auttaa torjumaan tuholaisia ja vetää puoleensa pölyttäjiä.

Tuhoa kylvävät hämähäkkipunkit, koloradonkuoriaiset ja kirvat suuntaavat suosiolla seuraavaan osoitteeseen kannabispuutarhasi sijaan tuntiessaan tuulahduksen korianterin tuoksusta. Toisin on loispistiäisten kanssa, sillä ne ovat mieltyneitä korianterin aromeihin ojentavat mielellään auttavan pistimensä hyönteispopulaatioiden suitsemiseksi.

Korianteri on herkkä kasvi, eikä se pidä uudelleenistuttamisesta. Kylvä siis siemenet suoraan niiden lopulliseen sijoituspaikkaan suunnilleen 1 cm syvyyteen. Tee näin huhti-heinäkuussa ja voit odottaa taimien nostavan päätään mullasta noin 12–21 päivää myöhemmin. Harvenna kasviväliksi noin 25 cm.

Maukkaat lehdet ovat kerättävissä 60–75 päivää myöhemmin. Lisää niitä esimerkiksi keittoihin kotitekoisen kannabisvoin kylkeen ja ota loppupäivä rennosti.

Miten käyttää korianteria kannabispuutarhassa:

  • Missä: Kannabiksen lomaan kukkapenkkeihin tai suuriin kangasastioihin. Pienempiä ruukkuja käytettäessä istuta erillisiin astioihin.
  • Milloin: Keväällä
Companion Plants for Cannabis

KAMOMILLA

Kaunis, aromaattinen ja toimiva. Miksi et siis haluaisi tätä kaunista kasvia kasvamaan kannabiksen lomaan? Kamomilla on äärimmäisen helppo kasvatettava, joka tunkee esiin samasta paikasta vuosi toisensa jälkeen täyttäen kerta toisensa jälkeen kumppanuuskasvin velvoitteensa.

Kamomilla kannattaa kylvää korotettuun kukkapenkkiin tai suuriin ruukkuihin kannabiksen vierelle. Tämä yrtti voi edistää eteeristen öljyjen tuotantoa ja viereisten kasvien turpeutta häiriten samalla kärpästen ja hyttysten eloa.

Kylvö tapahtuu suoraan hyvin vettä läpäisevään multaan aurinkoiselle paikalle huhtikuulta lähtien. Noin 20–30 päivää aloituksen jälkeen kamomilla on hyvä harventaa siten, että kasvien välille jää noin 15 cm.

Miten käyttää kamomillaa kannabispuutarhassa:

  • Missä: Käytä penkkien ympärillä tai kasvihuoneen ovella hyönteispuskurina.
  • Milloin: Voit aloittaa kasvatuksen sisällä kuutisen viikkoa ennen arvioitua istutusaikaa.
Companion Plants for Cannabis

SIANKÄRSÄMÖ

Siankärsämö tuottaa kivannäköisiä latvustoja täynnä pieniä valkeita kukkia. Se toimii mainiona kumppanuuskasvina, mutta jo pelkkä hauska ulkonäkö oikeuttaa sen paikan puutarhassa.

Anekdoottitason puutarhuriviisaus kertoo siankärsämön edistävän sen lähiympäristön kasvien eteeristen öljyjen tuotantoa. Vaikkei tiede olekaan vahvistanut tätä puutarhurien kokemusperäistä havaintoa, voi siankärsämö auttaa ottamaan kaiken irti kannabiksesi genetiikasta. Siankärsämö vetää puoleensa myös leppäkerttujen ja kirvaleijonien tapaisia petohyönteisiä, jotka auttavat puutarhuria taistelussa kirvoja vastaan.

Siankärsämö kannattaa kylvää hyvin vettä läpäisevään suhteellisen kuivaan ja aurinkoiseen paikkaan. Kasvi ei viihdy kosteassa ja menestyy heikosti kosteassa maaperässä. Kasvien välit kannattaa mitoittaa 60 cm tasolle. Taimet ilmaantuvat esiin noin 21 päivää itämisestä. Siankärsämöä voi käyttää yrttiteen raaka-aineena kasvukauden päätyttyä.

Miten käyttää siankärsämöä kannabispuutarhassa:

  • Missä: Suoraan kannabiksen kyljessä – nämä kaksi nauttivat toistensa seurasta.
  • Milloin: Kylvä keväällä kelien salliessa.
Companion Plants for Cannabis

TILLI

Tilli on suorastaan herkullinen tapaus. Sen anismainen maku istuu mainiosti esimerkiksi kanaruokiin, keittoihin, salaatteihin ja pikkelsseihin. Riippumatta kasvatatko kannabista tai ei, on tilli suositeltava kumppani itseään arvostavalle puutarhurille.

Tämä selleriperheen kaunis kasvatti istuu nätisti kannabiskasvien väliin ja antaa niille suojaa perhosentoukkia ja hämähäkkipunkkeja vastaan koko kasvukauden ajan.

Kylvä tilli suoraan maahan kelien salliessa. Viileämmillä alueilla sopiva syvyys on 1 cm ja kasviväli 30 cm. Lämpimässä ilmastossa voit tiputella siemenet suoraan kasvualustaan kompostin pinnalle. Tilli pitää aurinkoisesta kasvupaikasta, mutta multa tulisi pyrkiä pitämään kosteana. Liian kuivissa oloissa tillillä on tapana ampaista suoraan kukintaan. Korjaa röyhelöiset kukat seitsemän viikkoa kylvön jälkeen ja käytä niitä keittojen ja salaattien maustamiseen.

Miten käyttää tilliä kannabispuutarhassa:

  • Missä: Kannabiskasvien väleihin kylvettynä.
  • Milloin: Keväästä heinäkuulle
Companion Plants for Cannabis

SITRUUNAMELISSA

Sitruunamelissa (Melissa officinalis) tekee comebackin puutarhaasi joka vuosi. Sitkeä ja mukautuva yrtti talvehtii maan alla kylmää paossa ja työntyy taas esiin kevään koittaessa täynnä elinvoimaa.

Tämä yrttien voimanpesä kuuluu mintun perheeseen ja houkuttaa hyötyhyönteisiä puutarhaan takaamaan vihannesten hyvinvointi. Sitruunamelissa karkottaa sääskiä tehden puutarhanhoidosta miellyttävämpää puuhaa.

Elinvoimaa puhkuva ottaa tilaisuuden tullen mielellään haltuunsa kaiken liikenevän tilan. Kylvä siemenet purkkeihin estääksesi ei-toivottua valloitustoimintaa. Voit ripotella siemenet mullan pinnalle ja peitellä ne ohuesti kompostilla. Harvenna kasvun edetessä väleiksi 30 cm. Kasvupaikan olisi hyvä olla aurinkoinen tai korkeintaan osittain varjoisa.

Voit kerätä lehtiä koko kasvukauden ajan ja tehdä niistä herkullista ja virkistävää teetä. Nypi kukat irti edistääksesi lehtien kasvua.

Miten käyttää sitruunamelissaa kannabispuutarhassa:

  • Missä: Valloittajan asenteen omaava sitruunamelissa on syytä pitää omissa ruukuissa ei-toivotun kilpailun estämiseksi.
  • Milloin: Keväällä
Companion Plants for Cannabis

BASILIKA

Basilika on – kannabis pois lukien – kenties aromaattisin kasvi, joka antaa upean maun salaateille, pizzoille ja pastoille.

Kannabiksen tapaan myös basilikan haistaa usein ennen sen osumista näköpiiriin. Tämä kasvi täyttää ilman voimakkaalla tuoksulla, joka ajaa pois kannabiksen kannalta mahdollisesti tuhoisat kirvat ja lehtikuoriaiset. Basilika houkuttaa puutarhaasi pölyttäjiä, jotka auttavat pitämään huolta ympäristön biodiversiteetistä.

Ripottele siemenet suurin astioihin, joiden multa läpäisee hyvin vettä. Anna astioiden kylpeä täydessä auringonvalossa ja noin 20 päivän sisällä sinun tulisi nähdä taimien pilkistävän mullasta. Basilika suosii kevyesti hapanta ja kuivahkoa multaa. Latvo kasveja ja kerää lehtiä nautittavaksi koko kasvukauden ajan taataksesi nopean ja elinvoimaisen kasvun.

Miten käyttää basilikaa kannabispuutarhassa:

  • Missä: Ruukuissa ja penkeissä kannabiksen kumppanina. Erityisen tehokas tillin seuralaisena, jolloin ne yhdessä voivat mahdollisesti tukea terpeenien tuotantoa.
  • Milloin: Keväältä kesäkuulle
Companion Plants for Cannabis

ROHTOPURASRUOHO

Rohtopurasruoho on rikas ravinteidenlähde niin kasveille kuin ihmisillekin. Kauniin siniset ja nektaririkkaat kukinnot auttavat sinua tukemaan puutarhasi mehiläispopulaatiota. Kasvukauden päättyessä voi pilkkoa rohtopurasruohot viherkatteeksi tai kompostoida ne. Kasvin korkeat kalsium- ja kaliumpitoisuudet auttavat kasvejasi kukoistamaan.

Rohtopurasruoho kukoistaa aurinkoisilla paikoilla, joissa sillä on tilaa kasvaa. Kylvö kannattaa suorittaa ruukkuihin keväällä kelien salliessa antaen jokaiselle kasviyksilölle tilaa noin 30 cm. Kastele säännöllisesti kuivien kausien aikana pitääksesi kasvit turpeina ja vahvoina. Kurkulta tuoksuvia lehtiä kannattaa harventaa säännöllisesti koko kasvukauden ajan ja niitä voi käyttää vaikkapa virkistävien juomien piristeenä makua tuomaan.

Miten käyttää rohtopurasruohoa kannabispuutarhassa:

  • Missä: Vieri vieressä kannabiksen kanssa hyödyllisiä hyönteisiä houkuttamassa.
  • Milloin: Keväällä
Companion Plants for Cannabis

Oletko 18-vuotias tai yli?

RoyalQueenSeeds.com sivuston sisältö soveltuu vain aikuisille ja on täten varattu vain 18-vuotiaille ja sitä vanhemmille.

Pidä huoli, että olet ajan tasalla asuinmaasi vallitsevan lainsäädännön suhteen.

Klikkaamalla SISÄÄN vahvistat
olevasi yli
18-vuotias

Kasvatusopas Aihehaku

Categories
eKomi silver seal
4.7/5
perustuen 37751 arvosteluun