RQS Marijuana Genetics - Afghan

Afghan genetics

Afgaani-geenit muodostavat kivenkovan vihreän ytimen menneiden, nykyisten ja tulevien Cannabis Cup voittajien perimässä. Vahvat puhtaat indica-maatiaisrodut Afganistanista ovat arvelujen mukaan ensimmäisiä ihmisen käyttämiä kannabiksia. Tämän tapahtuman tarkemmasta ajankohdasta ja paikasta käydään jatkuvaa debattia tänäkin päivänä.

Viimeaikaiset arkeologiset löydyt viittaavat siihen suuntaan, että kantaindoeurooppalaiset olivat luultavimmin ensimmäisiä kannabista lääkkeenä tai rituaalisesti käyttäneitä ihmisiä, mahdollisesti jopa noin 30000 vuotta sitten. Tämä kiistelty teoria sijoittaa läntisen kannabiksen aikajanalla itäisen edelle ja pyöräyttää ympäri teorian, jonka mukaan kiinalainen keisari Shen Nung olisi mahdollisesti ollut kannabiksenviljelyn liikkeellepanevia voimia. Läntistä teoriaa tukevat myös Romaniasta löytyneet Kurganien ajanjaksolle noin 5000 vuoden taakse ajoittuvat karbonisoituneet kannabiksen siemenet.

Kuulostaako tämä liian kaukaa haetulta? Toinen uskottava teoria on, että sativa-lajikkeet saapuivat alueelle tuntematonta reittiä ja muokkautuivat pikkuhiljaa luonnonvalinnan ja ympäristöön sopeutumisen myötä nykyisiksi indicoiksi. Vaihtoehtoisia teorioita ja skenaarioita on yksinkertaisesti liikaa.

Jotenkin, jotakin kautta Kush kuitenkin löysi tiensä kotiin. Vähintään viimeiset pari tuhatta vuotta se on kasvanut Hindukuš-vuoriston alueella nykyisen Pakistanin ja Afganistanin rajaseudulla. Nämä lyhyet, nopeasti kukkivat syvänvihreiden ylisuurten lehtien ja paksujen hartsia tihkuvien budien täyttämät kasvit ovat edelleen maailman hasistuotannon kulmakivi – ainoastaan Marokko ansaitsee tulla mainituksi vertailukelpoisena kilpakumppanina.

Royal Queen Seeds on luonnollisesti hyödyntänyt afgaani genetiikkaa jalostustyössään uusien potenttien ja tuottoisien hybridien luomiseksi. Jokaisen arvonsa tuntevan siemenpankin valikoimaan tulisi kuulua vähintään yksi afgaanivariaatio. Me Royal Queen Seedsillä päätimme mennä hieman pidemmälle ja seuraavaksi kurkistammekin tarkemmin lajikkeitamme, jotka kantavat geeneissään alkuperäisen afgaanin tulivoimaa.

ICE

ICE

Asiat tärkeysjärjestykseen, jos lajin nimike on ICE -lyhenne sanoista Indica Crystal Extreme, afgaanigeenit ovat tärkein ainesosa. Geneettinen tausta tarkemmin avattuna muodostuu kolmesta herkkupalasta, Afgaanista, Northern Lightista ja Skunkista. Kuten arvata saattaa, on kyseessä super potentti budi, joka lyö jalkasi veteliksi ja ruumiin lepotilaan, varustettuna luonnollisesti terveellä annoksella himoa herkuille.

8-10 viikon kukituksen jälkeen ICE kantaa yllään kuorrutusta herkullisia trikromeja, jolloin saapuu hetki pohtia sadonkorjuuta. Sisäkasvattajille suositellaan SOG-tekniikkaa ja aurinkolehtien osittaista parturointia maksimaalisen sadon takaamiseksi. Kasvit kohottavat latvojaan vain harvoin yli yhden metrin, joten pakkaa niitä reippaasti kasvatustilaan. ICE:n jano ravinteille on kyltymätön ja se kestää suuria annoksia. Kohtele häntä hyvin ja palkintona voit saada jopa 450g/m² jään lailla kimaltelevia budeja. Kyseessä on suorastaan vastustamaton herkku kannabis konsentraattien ystäville.

ICE
Afghan x Northern Light x Skunk
400 - 450 gr/m2
80 - 120 cm
8 - 10 viikkoa
THC: 18%
Sativa 10% Indica 90%
500 - 550 gr/plant
150 - 200 cm
Syyskuu
Fyysisesti rentouttava, Jumittava

Osta ICE

Special Kush 1

Special Kush 1

Special Kush 1 on kunnianosoitus vanhan liiton vuoristo Kushille. Royal Queen Seedsin kasvattajamestarit yhdistelivät ja jalostivat vanhoja afgaani risteytyskasveja luodessaan tätä modernia klassikkoa. Pussillinen näitä jyviä ja olet askeleen lähempänä tyrmäävää pilveä huokeaan hintaan. Älä kuitenkaan anna hinnan hämätä, tämä ei ole mikään kellarissa kasvanut varpu, vaan tykki, sohvalle jumittava Kush.

Visuaalisessa mielessä Special Kush 1 on esimerkkikappale traditionaalisista, raskaspotkuisista indicoista. Sisäkasvattaja arvostaa matalaa rakennetta ja hyvää tuottoa. Kukitus on taputeltu 7-8 viikon jälkeen. Ulkona kuumassa Välimeren ilmastossa kasvaessaan tämä lajike pääsee oikeuksiinsa. Puun lailla kasvavan kasvin huippukorkeus voi olla yli 3 metriä, josta palkkiona vaaka voi venyä budien alla jopa puolen kilon luokkaan. Special Kush 1 maku tapailee herkullisia maanläheisiä rytmejä ja olemme luottavaisia raskaiden fyysisten vaikutusten vakuuttavan sinutkin lajikkeen erityislaatuisuudesta.

Special Kush 1
Afghan x Kush
425 - 475 gr/m2
60 - 100 cm
7 - 8 viikkoa
THC: 17%
Sativa 20% Indica 80%
500 - 550 gr/plant
200 - 270 cm
Lokakuun alku
Fyysisesti rentouttava, Jumittava, Raskas

Osta Special Kush 1

Royal AK

Royal AK

Royal AK on legendaarisen AK-47 RQS-versio. Tämä AK-47 lajike on suuren kaliiberin sativaan painottuva hybridi, jolla on tappajan katse. Vaikka tämän kasvin pilvi onki tyylipuhdas headshot, hiipii taustalla myös armelias indicalle ominainen kroppaan kohdistuva pilvi. Ulkonäöltään tämä lajike on selkeästi afgaanigeenien tuotos.

Royal AK kasvaa helposti sekä sisällä että ulkona, kunhan ilmasto on lämmin, eikä tämä nopea buditykki jätä sinua odottamaan turhaan. Kukinta on ohi 8-9 viikossa ja palkintona saat sadonkorjuuhetken koittaessa järeitä palkintobudeja. Sisäkasvattajan sopii odottaa noin 500g/m² ensiluokkaista herkkua, ja mikä parasta, on tämä kasvi erittäin kiitollinen parturoitava anteliaasta lehti-kukinto -suhteesta johtuen

Royal AK
Columbian, Mexican, Thai & Afghan
525 - 575 gr/m2
80 - 140 cm
8 - 9 viikkoa
THC: 19%
Sativa 60% Indica 40%
600 - 650 gr/plant
130 - 170 cm
Lokakuun alku
Jumittava, Selkeä, Tasapainoinen

Osta Royal AK

Northern Light

Northern Lights

Northern Light tunnetaan pössyttelijöiden keskuudessa ensiluokkaisena raskaana indicana. Lajikkeen tausta on jossain määrin hämärän peitossa, mutta yksi asia on varma: afgaanigeenit miksattuna thain kanssa ovat tämän sohvalle jumittavan tosiharrastajien lajikkeen DNA:ssa. Vain muutama imaisu tätä rikasta, täysirunkoista savua ja silmäluomesi rupeavat vajoamaan. Northern Light on oiva yömyssy.

Afgaanitaustalleen uskollisena tämä lajike kasvaa vankaksi ja pulleaksi jääden noin 1 metrin korkuiseksi. Parhaiten Northern Light soveltuu erilaisiin sisäviljelytekniikoihin perusmullasta aina kehittyneeseen vesiviljelyyn. Jopa aloittelevien kasvattajien on kuultu onnistuneen vaikuttavissa 500g/m² sadoissa. Ulkona kuivassa eteläisessä ilmastossa korkeutta voi siunaantua aina 2 metriin asti, jolloin tuotto voi huidella puolen kilon paikkeilla per kasvi.

Northern Light
Northern Light S1
500 - 550 gr/m2
100 - 160 cm
8 - 9 viikkoa
THC: 18%
Sativa 0% Indica 100%
575 - 625 gr/plant
180 - 220 cm
Lokakuun alku
Jumittava, Selkeä, Tasapainoinen

Osta Northern Light

Critical

Critical

Jos haluat kasvattaa kaikkien budien äidin jättimäisillä budeilla, on valintasi oltava Critical. Tämä vihreä hirviö on rakastettu ammattimaisten kasvattajien keskuudessa ympäri Eurooppaa hyvästä syystä. Massiivisten jopa yli 600/m² - tai ulkona per kasvi – sadon lisäksi kyseessä on harvinaisen potentti yrtti. THC-pitoisuudet voivat olla 20% paikkeilla ja vain 7 kukitusviikon jälkeen. Critical on raskaslyöntinen afgaani- ja skunk-genetiikkaa kantava peto.

Tulinen, pippurinen ja männyn aromeja tuoksu täyttää ilman ja ilmoittaa erehtymättömästi Criticalin läsnäolosta. Tästä johtuen hajujen hallinta on pakollinen osa kasvatusprosessia. Criticalin pehmeä, aavistuksen hapan maku tuo vetää sinua takaisin uudelleen ja uudelleen. Myöhäisessä kukituksessa on vältettävä korkeaa ilmankosteutta hinnalla millä hyvänsä, sillä home iskee mielellään likaiset näppinsä näihin kunnioitusta herättäviin budeihin.

Critical
Afghani x Skunk
550 - 600 gr/m2
80 - 140 cm
7 - 9 viikkoa
THC: 18%
Sativa 40% Indica 60%
600 - 650 gr/plant
180 - 220 cm
Lokakuun alku
Fyysisesti rentouttava, Jumittava, Raskas

Osta Critical

Special Queen 1

Special Queen 1

Mikäli tavoitteesi on kasvattaa raskainta mahdollista indicapohjaista marihuanaa, on sinun luotettava afgaanigenetiikkaan toivottuun lopputulokseen pääsemiseksi. Special Queen 1 on värikäs sekoitus afgaania, kolumbialaista, Skunkkia ja meksikolaista kannabista. Diivan sijaan kyseessä on pikemminkin avaruuden valloittaja. Special Queen 1 tarjoaa pitkäkestoista, kehoon lujasti iskevää pilveä, joka pyyhkii sinulta jalat alta suurempina annoksina.

Sisällä kasvaessaan huippusadot voivat olla jopa 650g/m². Kasvien latvat kiipeävät noin 1,5 metrin korkeuteen ja varret täyttyvät tahmeista budeista. Ulkona lajike pääsee kuitenkin varsinaisesti oikeuksiinsa, sillä se saattaa kasvaa jopa 4 metriä korkeaksi puuksi tuottaen huoltajalleen riemua yli 500 gramman edestä. Helppo kasvatettava ja tukeva sato vain 8 viikon kukituksen jälkeen tekee Special Queen 1 nimensä mukaisesti erityislaatuisen.

Special Queen 1
Power Bud x Skunk
500 - 550 gr/m2
80 - 140 cm
8 - 9 viikkoa
THC: 18%
Sativa 50% Indica 50%
500 - 550 gr/plant
200 - 270 cm
Lokakuun alku
Fyysisesti rentouttava, Pitkäkestoinen, Voimakas

Osta Special Queen 1

Royal Cheese (Fast Flowering)

Royal Cheese

Cheese on brittiläinen kannabislajike, joka valloitti maailman rysäyksellä nostaen Skunk-perheen takaisin modernin kannabismaailman katolle. Royal Cheese on legendan uusi syntymä. Tämä raskaspotkuinen Skunk #1 genetiikkaan pohjaava indica on varsinainen mallikappale. Samasta paketista löydät tasapainoisesti päätä ja kroppaa koskettavan pilven, uniikin Cheesen tuoksupaletin ja maut samassa paketissa.

Royal Cheese sopii kaikille kasvattajille noviiseista suurmestareihin, kasvatusalustasta riippumatta. Nämä tanakat kasvit ovat muodoltaan pääosin yhdenmukaisia ja asettavat vain vähän haasteita kasvattajalleen. Kukkiminenkaan ei ole pitkä prosessi, vaan pikemminkin 6-8 viikon spurtti. Anna puutarhallesi viipale juustoa ja täytä taskusi ensiluokkaisella yrtillä.

Royal Cheese (Nopeasti kukkiva)
Old School Skunk x Afghani
450 - 500 gr/m2
60 - 100 cm
7 - 8 viikkoa
THC: 17%
Sativa 40% Indica 60%
550 - 600 gr/plant
130 - 200 cm
Lokakuun alku
Jumittava, Selkeä, Tasapainoinen

Osta Royal Cheese (Nopeasti kukkiva)

Oletko 18-vuotias tai yli?

RoyalQueenSeeds.com sivuston sisältö soveltuu vain aikuisille ja on täten varattu vain 18-vuotiaille ja sitä vanhemmille.

Pidä huoli, että olet ajan tasalla asuinmaasi vallitsevan lainsäädännön suhteen.

Klikkaamalla SISÄÄN vahvistat
olevasi yli
18-vuotias