Miten käyttää kannabista vastuullisestiMiten käyttää kannabista vastuullisesti

Miten käyttää kannabista vastuullisesti


Miljoonat ihmiset ympäri maailman käyttävät kannabista. Monet heistä ”viihdekäyttävät” tätä yrttiä sosiaalisesti, rentoutuakseen ja luovuutta ruokkiakseen. Ei ole mikään salaisuus, että kannabis tuottaa euforiaa ja saa mielen iloiseksi. Jopa tylsimmät tehtävät voivat muuttua viihdyttäviksi muutaman hitin jälkeen. Nämä positiiviset vaikutukset saattavat kuitenkin kostautua. Jonkin aikaa käytettyään jotkut käyttäjät saattavat nimittäin havaita, että he tarvitsevat kannabista positiivisia tuntemuksia kokeakseen.

Me Royal Queen Seedsillä puhumme vastuullisen kannabiksen käytön puolesta. Mielestämme tämän yrtin tulisi parantaa elämää, ei haitata sitä. Vastuullinen käyttö auttaa pitämään kannabiksen kulutuksen sopivissa rajoissa. Tämä tarkoittaa sitä, ettei kannabista käytetä toimintakyvyn ylläpitämiseen arjessa, vaan se varataan erityisiin hetkiin, jolloin käyttäjä voi todella nauttia sen vaikutuksista.

Alhaalla kerromme lisää vastuullisen kannabiksen käytön periaatteista. Aivan ensiksi kerromme kuitenkin, miten kannabis kehossa toimii, ja mitkä ovat sen mahdolliset negatiiviset vaikutukset. Tämä antaa vankan tietopohjan, jonka päälle rakentaa.

Miten kannabis toimii kehossa

Oletko kuullut endokannabinoidijärjestelmästä? Tämä reseptoriverkko on kannabiksen uniikkien kehonsisäisten vaikutusten taustalla. ”Yleissäätelijänä” tunnettu järjestelmä auttaa pitämään huolen siitä, että kaikki muut keholliset järjestelmämme toimivat tasapainoisesti. Endokannabinoidijärjestelmä koostuu kolmesta osasta; reseptoreista, endokannabinoideiksi kutsutuista signaalimolekyyleistä (kreikan kielen sana ”endo” tarkoittaa ”sisäistä”) ja entsyymeistä.

Lähes kaikki kehomme solut sisältävät kannabinoidireseptoreita, ja kehomme endokannabinoidit sitoutuvat näille reseptoripaikoille saaden aikaan fysiologisia muutoksia. Ne osallistuvat lähes kaikkien kehon toimintojen säätelyyn, kuten esimerkiksi aivojen välittäjäaineiden toimintaan, ihon terveyteen ja luiden tiheyteen.

Kannabinoideja esiintyy kuitenkin kehon lisäksi myös kannabiskasveissa. Ainoa ero on, että kasvipohjaisia kannabinoideja kutsutaan fytokannabinoideiksi (”fyto” tarkoittaa ”kasvia”). Koko endokannabinoidijärjestelmän tieteellinen löytäminen pohjasi itse asiassa fytokannabinoidien löytämiseen. Fytokannabinoidit voivat sitoutua endokannabinoidien tapaan endokannabinoidijärjestelmän reseptoreille, sillä niiden kemialliset ominaisuudet ovat samankaltaisia.

Jos luet tätä artikkelia, olet mitä luultavimmin kuullut puhuttavan THC:stä. Se on kannabiskasvin tärkein psykoaktiivinen molekyyli, joka sitoutuu aivojen CB1-kannabinoidireseptoreille aikaansaaden kannabiksen tunnusomaisen päihtymystilan – pilven. Joka kerta kannabista polttaessasi tai syödessäsi saat kehoosi molekyylejä, jotka säätelevät kehomme tärkeimpiin järjestelmiin kuuluvaa kokonaisuutta.

Erilaisia tapoja käyttää kannabista

Kannabista voi käyttää tai hyödyntää lukuisilla eri tavoilla. Ihmisten tiedetään hyödyntäneen tätä yrttiä vuosituhansien ajan polttamalla, syömällä ja juomalla. Monet meistä nauttivat kannabista edelleen näin, mutta moderni teknologia on tuonut myös uusia tapoja käyttää kannabista.

Polttaminen

Kannabista voi nauttia polttamalla monessa eri muodossa. Suosituimpia poltettavia kannabistuotteita ovat kukinnot, hasis, kief ja däbit. Poltettavan tuotteen lisäksi käyttäjät voivat myös valita miten he haluavat niitä polttaa. Käytetyimmät välineet ovat jointit, bongit eli vesipiiput ja piiput.

Kannabiksen polttamisen etuna on vaikutusten nopeus. Savua sisään hengitettäessä kannabinoidit pääsevät keuhkorakkuloiden kautta verenkiertoon, josta ne kulkeutuvat aivoihin. Polttaminen on tehokas päihtymiskeino, mutta siihen liittyy myös negatiivisia puolia. Kannabiksen altistaminen korkeille lämpötiloille ja palamisreaktiolle nimittäin vapauttaa karsinogeenejä ja myrkkyjä.

Polttaminen

Höyrystäminen

Höyrystäminen hyödyntää polttamista alhaisempia lämpötiloja. Ne ovat kuitenkin tarpeeksi korkeita kannabiksen tai kannabistuotteiden sisältämien kannabinoidien, terpeenien ja muiden kohdemolekyylien höyrystämiseen ilman kasvimateriaalin polttamista. Höyrystäminen on nauttimistapana polttamista turvallisempi, sillä se tuottaa vähemmän terveydelle haitallisia sivutuotteita, mutta on vaikutusten nopeudella mitattuna samaa luokkaa polttamisen kanssa.

Höyrystäminen tapahtuu niin kutsuttujen vaporisaattorien avulla, ja näitä on tarjolla tänä päivänä lukemattomia erilaisia suurista pöytämalleista kätevästi taskuun sujahtaviin kannettaviin. Eri vaporisaattorit soveltuvat erilaisille tuotteille, joita voivat olla mm. kuivat yrtit, hasis tai kannabiskonsentraatit

Höyrystäminen

Syöminen

Jos olet koskaan nauttinut kannabista syömällä, tiedät sen olevan vaikutusten puolesta täysin eri tavaraa hengittämällä nautittuun verrattaessa. Kannabiksella terästetyt leivokset, karkit ja juomat saavat aikaan pilven, joka iskee kovempaa ja kestää merkittävästi pidempään.

Mistä tämä ilmiö johtuu? Erojen salaisuus piilee kehomme tavassa käsitellä syötyä THC:tä. Tämä annostelureitti vie kannabinoidit ensin ruoansulatuselimistön läpi ja sitten maksalle, joka tunnistaa sen vieraaksi molekyyliksi. Maksa erittää entsyymejä THC:n hajottamiseksi, ja nämä entsyymit muuttavat sen 11-hydroksi-THC:ksi, joka on molekyylinä kertaluokkaa perusmuotoista THC:tä vahvempi.

Syöminen

Kielen alle annostelu

Tässä nauttimistavassa kannabinoidituote – öljy tai tinktuura – asetetaan kielen alle. Tämä annostelureitti takaa kannabinoideille erittäin nopean pääsyn verenkiertoon. Ne sujahtavat ohuen limakalvon läpi hiussuonien kautta verenkiertoon ja sitä kautta aivojen reseptoreille.

Kielen alle annostelu

Iholle levittäminen

Muistatko vielä, että kerroimme kannabinoidireseptoreita löytyvän kautta koko kehon? Iholla sijaitsevat kannabinoidireseptorit ovat esimerkki tästä. Nämä reseptorit säätelevät mm. solujen jakaantumista, erilaistumista ja ihon yleistä terveyttä.

Iholle levitettävät kannabistuotteet kuten voiteet ja rasvat tähtäävät iholla oleviin kannabinoidireseptoreihin. Vain erittäin pieni osa iholle levitetyistä kannabinoideista päätyy verenkiertoon asti, joten älä odota päihdyttäviä vaikutuksia iholle levitetyltä THC-rikkaalta voiteelta. Jotkut yritykset ovat kehittäneet lääkelaastareita ja muita annostelujärjestelmiä, jotka voivat auttaa THC:n ja muiden kannabinoidien imeytymistä ihon läpi.

Iholle levittäminen

Kannabiksen käytön haittavaikutukset

Kannabiksella on maine suhteellisen turvallisena, luontaisena aineena. Useimpiin muihin päihteisiin verrattuna kannabiksen turvallisuusprofiili on erinomainen. Lukiessasi kannabiksesta netistä törmäät taatusti usein kommentteihin kuten ”kannabis ei ole koskaan tappanut ketään” tai ”on mahdotonta ottaa yliannostus kannabiksella”. Absoluuttisten termien käyttö on kuitenkin lähes aina perua sen käyttäjän harhasta. Otetaanpa siis tarkasteluun faktat kannabiksen turvallisuuteen, mukaan lukien sen haitat, yliannostus- ja kuolemanriski.

Lyhytaikaiset vaikutukset

Kannabis saa joskus aikaan akuutteja haittavaikutuksia. Näitä voi ilmetä myös silloin, kun kannabista on käytetty vain pieniä määriä ja vain vähän aikaa. Näihin haittoihin kuuluvat esimerkiksi:

Ahdistuneisuus Sekavuus
Vainoharhaisuus  Pahoinvointi
Muistihäiriöt Överit

Pitkäaikaiset vaikutukset

Liian paljon hyvää voi tehdä huonoa, eikä mikään aine tai molekyyli väistä tätä totuutta. Runsas ja pitkäkestoinen kannabiksen käyttö voi johtaa vakaviinkin fyysisen tai psyykkisen terveyden ongelmiin. Tällaisia ovat muun muassa:

Aivojen kehityksen vaarantuminen (koskee lähinnä teini-ikäisiä) Aivojen palkkiojärjestelmän toiminnan heikkeneminen ja häiriöt
Kannabinoidihyperemeesioireyhtymä Polttamisen aiheuttamat keuhko-ongelmat
Masennus (yhteys on havaittu, mutta selkeä todistusaineisto puuttuu) Psykoosiriskin lisääntyminen

Voiko kannabiksesta saada yliannostuksen?

Vain kannabiksesta johtuvia kuolemaan johtaneita yliannostustapauksia ei tunneta. Opioidien tapaiset huumeet ja lääkkeet aiheuttavat yliannostuskuolemia, sillä ne vaikuttavat aivojen hengitystä säätelevälle alueelle ydinjatkeeseen. Tällä alueella ei kannabinoidireseptoreita ole, mikä selittää hengenvaarallisten yliannostustapauksien puutteen.

Onko kannabis vaarallista?

Tähän kysymykseen on vaikea vastata yksiselitteisesti, sillä tilanteesta ja käytöstä riippuen kannabis voi aiheuttaa harmia tai auttaa. Kannabis voi pahentaa mielenterveyden ongelmia ja aiheuttaa ikäviä fyysisiä reaktioita, mutta valtaosa käyttäjistä sietää sitä hyvin.

Kannabis voi kuitenkin tappaa joissain harvinaisissa tilanteissa, mutta nämä eivät ole yliannostuksia perinteisessä mielessä. Kannabinoidihyperemeesioireyhtymään liittyen tunnetaan kaksi kuolemantapausta[1]. Tämä oireyhtymä on THC:hen liittyvä toksinen reaktio, joka aiheuttaa jatkuvaa oksentelua ja vatsakipua. Vaivan taustalla ovat ilmeisesti geneettiset tekijät.

Miten kannabis vertautuu muihin päihteisiin?

Muiden päihteiden aiheuttamia kuolemantapauksia koskevia tilastoja tutkiessa on selvää, että kannabis omaa huomattavasti turvallisemman profiilin. Opioidit ja alkoholi tappavat miljoonia ihmisiä vuosittain, mutta kannabiksen kontolle laskettavat kuolemantapaukset ovat käytännössä nollilla.

Aiheuttaako kannabis riippuvuutta?

Kannabisriippuvuus on oikea lääketieteellinen diagnoosi. Osa käyttäjistä voi käyttää kannabista vuosikymmeniä ilman ongelmia, kun taas toisilla jo riippuvuus voi syntyä jo lyhytkestoisen käytön jälkeen.

Kun käytämme THC:tä, aktivoimme aivojen palkitsemisjärjestelmässä sijaitsevia aivosoluja ja keskushermostomme alkaa viestiä euforiasta ja rentoutumisesta. Jotkut käyttäjät nauttivat satunnaisesta jointista tai leivoksesta ilman tarvetta kyllästää CB1-reseptoreita THC:llä. Yksilöiden geneettiset ja psykologiset erot johtavat kuitenkin siihen, että joidenkin käyttäjien kohdalla tilanne voi kehittyä riippuvuudeksi asti.

Yhdysvaltain huumeriippuvuuksien kansallinen instituutti NIDA on arvioinut, että noin 30 % kannabiksen käyttäjistä[2] kokee jonkintasoista riippuvuutta. Pelkästään Yhdysvalloissa 4 miljoonaa käyttäjää täytti kannabisriippuvuuden määritelmän vuonna 2015 ja 140000 ihmistä haki apua kannabiksen ongelmalliseen käyttöön.

Kannabisriippuvuudesta kärsivillä on tyypillisesti useita tyypillisiä oireita, kuten esimerkiksi:

Passiivisuus Vainoharhat
Sosiaalinen eristyneisyys Masennus
Ärsyyntyneisyys Mielenkiinnon menettäminen aiempiin harrastuksiin
Epäonnistuneita yrityksiä lopettaa käyttö





Kannabisriippuvuuden kehittävien käyttö alkaa usein toimintakykyisenä viihdekäyttönä, joka voi kuitenkin jo lyhyen käytön jälkeen antaa tilaa ongelmallisemmalle ja vastuuttomammalle käytölle.
Riippuvuudesta kärsivät huomaavat usein arvottavansa kannabiksen kaiken muun edelle. Tämä voi johtaa tiheään käyttöön, kykenemättömyyteen hoitaa arjen askareet ja sosiaalisten suhteiden jäämisen heitteille.

Vastuullisen kannabiksen käytön periaatteet

Nyt olemme käyneet läpi kannabiksen negatiiviset puolet, mutta miltä näyttää terve ja vastuullinen kannabiksen käyttö? Pitkä lista menestyneitä yritysmaailman vaikuttajia, urheilijoita ja julkisuuden henkilöitä käyttää kannabista säännöllisesti, mutta elää siitä huolimatta täyttä ja tuottoisaa elämää. Suurin osa ihmisistä voi käyttää kannabista positiivisella tavalla, mutta sitä varten meidän tulee lähestyä tätä yrttiä oikealla asenteella.

Yhdysvaltalainen kansalaisjärjestö NORML (The National Organization for the Reform of Marijuana Laws) on perehtynyt syvällisesti kannabikseen ja lobbaa aktiivisesti Yhdysvaltain hallintoelimiä lainsäädännön muuttamiseksi. Järjestö on julkaissut listan, joka määrittelee vastuullisen kannabiksen käytön. Tutustu listaan alla.

Vain aikuisille

Nuoret eivät pääse laillisesti käsiksi alkoholiin tai tiettyihin reseptilääkkeisiin. Monet aineet yksinkertaisesti vaikuttavat nuoriin ja yhä kehittyviin kehoihin eri tavalla. Samojen sääntöjen tulisi koskea kannabista. Moni tätä lukevista on todennäköisesti saanut ensikosketuksen kannabikseen teinivuosinaan, mutta se ei poista sitä tosiasiaa, että kannabis voi vaikuttaa negatiivisesti aivojen kehitykseen ja aiheuttaa mielenterveyteen myöhemmällä iällä.

Ei kannabista ratissa

Kannabis heikentää päätöksentekokykyä, reaktioaikaa ja motorisia taitoja, eli sitä ei ole turvallista nauttia[3] ennen moottorikulkuneuvojen rattiin hyppäämistä. Vastuullisen käyttäjän ei koskaan tulisi ajaa päihtyneenä, sillä silloin vaarantaa paitsi oman, myös muiden tielläliikkujien terveyden.

Kiinnitä huomiota käyttöympäristöön

Yhdysvaltalainen psykologi ja psykedeelien puolestapuhuja Timothy Leary loi aikanaan konseptin ”set ja setting”. Sen tarkoitus on maksimoida psykedeelisen kokemuksen hyödyt ja minimoida haitat. Kannabista käyttävät voivat hyödyntää tätä periaatetta käyttönsä tukena, jolloin ikävien kokemusten todennäköisyys pienenee.

”Set” viittaa tässä kontekstissa yksilön mielentilaan ennen kannabiksen käyttöä. Hyvä ja tasapainoinen mielentila parantaa miellyttävän kokemuksen todennäköisyyttä. Kannabiksella on tapana nostaa esille asioita, joita pyrimme sulkemaan mielestämme, joka voi aiheuttaa ahdistusta tai muita epämiellyttäviä tuntemuksia.

”Setting” liittyy puolestaan ympäristöön, eli siihen missä ja kenen kanssa kannabista käytät. Missä poltat tai vapottelet? Sopiiko THC sinulle paremmin yksin luonnonhelmassa vai sosiaalisessa kontekstissa ihmisten ympäröimänä. Opi missä ja miten nautittuna kannabis sinulle parhaiten sopii, ja voit hyödyntää tätä tietoa jatkossa parhaiden mahdollisten vibojen etsimiseen.

Vältä väärinkäyttöä

Kuulostaa helpolta, eikö vaan? Vastuullinen kannabiksen käyttäjä pyrkii välttämään kannabiksen käyttöä sellaisissa tilanteissa, joista voi olla haittaa terveyden, henkilökohtaisen kehityksen tai tavoitteiden saavuttamisen kannalta. Toisilla meistä käyttö pysyy helposti kontrollissa, mutta toisille, erityisesti riippuvuuksiin taipuvaisille, voi haaste olla huomattavasti suurempi.

Kunnioita muiden oikeuksia

Vastuullisen kannabiksen käyttäjän tulisi ymmärtää, etteivät kaikki jaa heidän käsitystään kannabiksesta. On tärkeää ymmärtää, miten meidän kannabiksen käyttömme voi vaikuttaa toisiin ihmisiin. Jointin imeminen bussipysäkillä voi ahdistaa ihmisiä, jotka ovat herkkiä hajulle, savulle tai ajatukselle kannabiksen käytöstä. Ota siis muut huomioon kannabista käyttäessäsi, erityisesti julkisilla paikoilla – ja on tietysti tärkeä muistaa, että pelkkä kannabiksen käyttökin on rikos Suomessa.

Muita keinoja terveen kannabissuhteen ylläpitoon

Edellä mainitut periaatteet antavat oivan mallin vastuulliselle kannabiksen käytölle, mutta näiden lisäksi on olemassa muitakin huomioitavia seikkoja, jotta käyttö olisi turvallista.

  • Älä käytä kannabista raskausaikana tai imettäessäsi

Kannabista ei tulisi käyttää raskausaikana tai imetettäessä. Kannabiksen molekyylit, mukaan lukien THC, päätyvät kohtuun sikiöön ja synnytyksen jälkeen vauvan elimistöön äidinmaidon kautta. Kannabiksen käyttö tässä elämänvaiheessa voi johtaa kognitiivisiin, sosiaalisiin tai motorisiin kehityshäiriöihin[4].

  • Älä sekoita kannabista ja alkoholia

Alkoholin nauttiminen ennen kannabiksen käyttöä voi tehostaa THC:n vaikutuksia, ja kannabiksen ja alkoholin yhdistäminen nostaa muutenkin negatiivisten sivuvaikutusten ilmenemisen todennäköisyyttä. Jotkut käyttäjät tuntevat rajansa molempien aineiden kohdalla yksittäin käytettyinä, mutta niiden yhdistäminen voi johtaa kannabisövereihin tai muihin ongelmiin.

  • Älä käytä kannabista tiettyjen lääkkeiden kanssa

Ainakin 380 lääkeainetta aiheuttaa lääkeinteraktioita kannabinoidien kanssa, ja 26 näistä interaktioista on luonteeltaan vakavia. Reseptilääkkeitä käytettäessä potilaan olisi hyvä konsultoida lääkäriä mahdollisista ristivaikutuksista kannabiksen kanssa.

  • Kiinnitä huomiota varastosi säilytykseen

Kannabiksen vastuulliseen käyttöön sisältyy kannabiksen vastuullinen säilytys. Säilö siis yrttisi diskreettiin ja turvalliseen paikkaan – ideaalitilanteessa ilmatiiviisti lasipurkkiin hajuhaittojen ehkäisemiseksi. Sijoita purkit siten, etteivät eläimet tai lapset pääse niihin käsiksi. Käytä lukkoa varmistamaan, että vain sinä pääset kiinni kannabikseesi.

Muita keinoja terveen kannabissuhteen ylläpitoon

Onko sinulla ongelmia kannabiksen käytön kanssa?

Itsetutkiskelu auttaa meitä tekemään päätöksiä elämäämme liittyen, löytämään puutteita ja ongelmia ja hahmottamaan kehityskohteita. Onkin hyvä ottaa silloin tällöin tarkastelun alle myös kannabiksen käyttö. Auttaako vapon imeskely 30 minuutin välein ottamaan kaiken irti elämästä, vai voisitko kenties saavuttaa ja saada aikaan enemmän, jos viettäisit vähemmän aikaa pilvessä?

Jos päädyt siihen lopputulokseen, ettei kannabiksen käyttösi ole enää terveellä pohjalla, on olemassa lukuisia keinoja, joilla voit yrittää korjata tilanteen. Tauon pitäminen laskee toleranssia, auttaa selvittämään pään ja palauttaa reseptorit takaisin lähemmäs perustilaa, jolloin tauon jälkeen yrtistä saa enemmän irti.

- Miksi aloittaa?

Tärkein syy on se, että toleranssitauon pitäminen auttaa parantamaan elämänlaatua, jos kannabiksen kulutus on karannut käsistä. Tauko auttaa ottamaan ohjat omiin käsiin ja antaa mahdollisuuden keskittyä muihin mielenkiinnonkohteisiin. Lisäksi se antaa hengähdystauon myös endokannabinoidijärjestelmällesi.

Pitkäkestoinen korkean THC-pitoisuuden kannabiksen käyttö saa CB1-reseptorien määrän laskemaan. Nämä reseptoripaikat ovat THC:n sitoutumispaikkoja ja täten sen vaikutusten taustalla. Määrän lasku saa aikaan sen, ettei suuremmistakaan määristä saa enää irti samoja vaikutuksia kuin aiemmin. Muistatko ensimmäiset polttokertasi? Muutama hatsi oli todennäköisesti tarpeeksi päräyttämään kunnon pilveen. Useamman kuukauden käytön jälkeen CB1-reseptorien määrän lasku johtaa siihen, että samalle tasolla pääsemiseen vaaditaan huomattavasti suurempia määriä.

Toleranssitauko saa solun tuottamaan lisää CB1-reseptoreita. Muutaman viikon tauko tekee merkittävän eron ja kunnon jumin saa päälle huomattavan pienillä annoksilla. Tämä tarkoittaa samalla sitä, ettei sinun tarvitse todennäköisesti käyttää läheskään aiempia määriä kannabista toivottuihin oloihin pääsemiseksi.

- Se ei ole helppoa

Minkä tahansa tavan katkaisu vaatii itsekuria ja yritystä. Jotkut voivat katkaista käytön seinään, mutta toisten kannattaa pienentää annosta vähä vähältä kohti täyttä toleranssitaukoa onnistumisen helpottamiseksi. Saatat myös kokea vieroitusoireita, jos lopetat käytön liian äkkiä (lisää tästä alla).

- Käytä liikuntaa korvaavana aktiviteettina

Liikunta voi olla hyvä vastalääke moneen ongelmaan. Se ei ainoastaan paranna fyysistä terveyttämme, vaan voi myös olla avuksi mielenterveyden huollossa. Liikunta lisää kehon endokannabinoiditasoja. Aerobinen liikunta, juoksu, pyöräily tai uinti, pakottaa kehon tuottamaan enemmän anandamidia, joka on mielihyvämolekyylin maineessa ja parantaa mielialaa.

- Panosta intohimon kohteisiisi

Joskus jointin polttaminen voi täyttää meidät motivaatiolla ja auttaa keskittymään harrastuksiimme. Ei kuitenkaan ole salaisuus, että kannabiksen käyttö voi myös saada olon laiskaksi ja johtaa intohimon kohteidemme laiminlyöntiin. Käytä tauon tarjoama ylimääräinen aika ja pään selkeys hyödyksi ja suuntaa energiaa kohti pitämiäsi asioita ja harrastuksia. Tämä ei ainoastaan auta sinua johtamaan ajatuksia pois kannabiksesta, vaan saatat myös todeta tuottavuutesi nousevan uusiin sfääreihin tauon aikana.

Kannabiksen vieroitusoireet

Jopa monille kannabista käyttävälle voi tulla yllätyksenä, että kannabiksen vieroitusoireet ovat olemassa oleva ilmiö. Usein ajatuskulku menee siten, että kun kyseessä on luonnollinen ja fyysisesti lähes vaaraton aine, on myös lopettaminen helppoa. Onneksi kannabiksen vieroitusoireet ovat kuitenkin luonteeltaan varsin lieviä muhin päihteisiin verrattuna – vaikka ne voivat silti verottaa merkittävästi henkistä ja fyysistä jaksamista. Kannabiksen vieroitusoireita voivat olla mm.:

Ärtyneisyys Uniongelmat
Päänsärky  Flunssan oireet
Ahdistuneisuus ja masentuneisuus









Kannabiksen vieroitusoireet kestävät tyypillisesti enintään 4 viikkoa. Sen aikajana voi näyttää tältä:

  • Viikko 1: Ärtyneisyys, ahdistus ja uniongelmat nousevat esiin
  • Viikko 2: Vieroitusoireet piikkaavat ja flunssan oireet alkavat
  • Viikko 3: Oireet alkavat helpottaa
  • Viikko 4: Kannabinoidireseptorien määrä alkaa kasvaa ja oireet häipyvät

Kannabiksen vieroitusoireet eivät ole mukava kokemus, mutta niiden terän viemiseen on erilaisia keinoja. Tässä muutama kikka olon helpottamiseen:

Pidä huoli nesteytyksestä Pysy aktiivisena ja harrasta liikuntaa
Pidä ruokavalio tasapainossa Harjoittele rentoutumistekniikoita, kuten esimerkiksi meditaatiota
Mene aikaisin nukkumaan Pysy sosiaalisena ja pyydä tarvittaessa apua perheeltä ja ystäviltä

Miten käyttää kannabista vastuullisesti

Toleranssitauon jälkeen saatat päättää jatkaa kannabiksen käyttöä. Annoit itsellesi aikaa tarkkailla tilannettasi, paransit ruokavaliotasi ja unirytmiä, sekä toivottavasti myös liikuit enemmän. Miten kannabis siis istuu tähän uuteen rytmiin ja elämäntapaan? Mitä voit tehdä varmistaaksesi käytön pysymisen hallinnassa? Ehdotuksemme alla.

Valitse paras poltteluaika

Kaikelle on aikansa, sanotaan. Kahvi on parasta aamulla nautittuna, rauhoittava yrttitee taas juuri ennen nukkumaanmenoa. Miten on kannabiksen laita? Suosituksemme on säästää kannabis palkkioksi rauhallisiin hetkiin. Sen käyttö nimittäin muuttuu kertaheitolla nautittavammaksi, kun olet suorittanut päivän velvoitteet kunnialla.

Jätä kannabis sosiaalisiin hetkiin

Usein toistamamme käytös muuttuu nopeasti tavaksi. Jos palaat kotona yksin poltteluun, löydät itsesi suurella todennäköisyydellä uudestaan aiemmasta tilanteesta. Hyvä ajatus voisi olla kannabiksen jättäminen sosiaalisten tilanteiden mausteeksi ja kaverien kanssa jaettavaksi. Nauti kannabiksen sosiaalisesta puolesta, sen tarjoamista nauruista ja ruokahalusta ystäviesi seurassa.

Pidä huoli rytmistä

Palatessasi polttamaan on hyvä pitää mielessä, että CB1-reseptoriesi määrä on moninkertaistunut. Älä siis hyppää suoraan takaisin läskeimpien däbien ja tuhdimpien leivosten pariin, vaan aloita rauhassa ja etsi optimaalinen taso tunnustellen. Kun tämä löytyy, nauti olostasi rauhassa. Ei ole mitään syytä polttaa kerralla jokaista taloudesta löytyvää kannabiksen murua.

Säästä varastosi erityisiin hetkiin

Kannabiksen nauttiminen voi parantaa erilaisia kokemuksia. Ehkä voit harkita kannabiksen varaamista erityisiin hetkiin sen sijaan, että poltat joka ilta yksin samassa huoneessa? Sytytä jointti rannalla tai metsäpolulla, tai tee leivoksia telttailureissua maustamaan.

Harkitse erilaisia kannabinoidiprofiileja

Moderni kannabis on paljon muutakin kuin THC:tä. Voit valita korkean CBD-pitoisuuden lajikkeita, jos selväpäisempi kokemus kiinnostaa, eikä osa vaihtoehdoistamme päihdytä ollenkaan. Tarjolla on lukuisia erilaisilla THC-CBD-suhteilla varustettua lajiketta, joissa yhdistyvät molempien maailmojen parhaat puolet. Käytä aikaa juuri sinulle sopivien lajikkeiden löytämiseen pitääksesi huolta tuottavuudestasi, terveydestäsi ja elämäsi tasapainosta.

Oletko jumissa?

Sinulla voi olla vaikeaa käyttää kannabista terveellä tavalla, mutta et ole ainoa. Monille käyttäjille tässä artikkelissa esitetyt keinot ovat tarpeeksi saamaan käytön paremmille urille, mutta toiset tarvitsevat enemmän apua. Sinun ei tarvitse kantaa koko painoa yksin. Aloita puhumalla läheisille ystävillesi ja perheellesi tilanteestasi. Jos et tämänkään jälkeen onnistu ottamaan edistysaskeleita, voi olla hyvä idea hakea apua lääketieteen ammattilaiselta.

External Resources:
  1. Cannabinoid Hyperemesis Syndrome Survey and Genomic Investigation https://www.liebertpub.com
  2. Is marijuana addictive? | National Institute on Drug Abuse (NIDA) https://www.drugabuse.gov
  3. Does marijuana use affect driving? | National Institute on Drug Abuse (NIDA) https://www.drugabuse.gov
  4. Cannabis use in pregnancy and breastfeeding: The pharmacist’s role https://www.ncbi.nlm.nih.gov
Vastuuvapautuslauseke:
Tämä artikkeli on tehty puhtaasti opetustarkoituksessa. Artikkelin sisältämät tiedot on kerätty ulkoisista lähteistä.

OLETKO 18-VUOTIAS TAI YLI?

RoyalQueenSeeds.com sivuston sisältö soveltuu vain aikuisille ja on täten varattu vain 18-vuotiaille ja sitä vanhemmille.

Pidä huoli, että olet ajan tasalla asuinmaasi vallitsevan lainsäädännön suhteen.

Klikkaamalla SISÄÄN vahvistat
olevasi yli
18-vuotias

Categories

Royal Queen Seeds Reviews with ekomi.co.uk