By Luke Sumpter


Mikään ei ole pahempaa kuin ajan, vaivan ja rahan käyttäminen kannabisprojektin käynnistämiseen vain saadakseen pian kutsumattomia vieraita, jotka ahmivat kallisarvoisia kasvejasi. Punkkien ja muiden ötököiden ohella on harsosääski yksi yleisimmistä kannabistuholaisista. Katso alla olevasta oppaasta kuinka huomata, ehkäistä ja eliminoida harsosääsket heti alkuunsa.

Mitä harsosääsket ovat?

Harsosääsket ovat pieniä, tummansävyisiä ja lyhytikäisiä sääskiä, jotka muistuttavat ulkonäöltään pieniä kärpäsiä. Jos kasvatusprojektisi on joutunut harsosääskiongelman uhriksi, näet niitä liikuskelemassa mullalla. Toisin kuin joidenkin muiden kannabistuholaisten kohdalla, eivät harsosääsket ole niinkään kiinnostuneita kannabiksesi lehdistä tai kukista, sillä ne elävät kasvualustassa. Lehtien ja kukkien sijaan harsosääsken toukat nakertavat juuria ja vahingoittavat niitä. Juuriston ollessa elintärkeässä osassa hyvinvoivaa kasvuprojektia, voivat harsosääsket aiheuttaa ongelmia.

Harsosääsket eivät onneksi ole pahimpia tuholaisia, joihin saattaa törmätä. Jos kasvisi ovat jo kypsiä ja niillä on vankat juuristot, voi harsosääskien ilmaantuminen olla enemmänkin ärsytyksen aihe kuin katastrofi. Nuorille kasveille ja taimille ne ovat sen sijaan todellinen uhka. Suuri harsosääskipopulaatio, josta ei hankkiuduta eroon voi olla ongelma myös pidemmälle ehtineille kasveille.

Mistä harsosääsket tulevat?

Harsosääsket ovat lähes aina merkki kasvatushuoneen kosteista olosuhteista ja yleensä niitä ilmaantuu, kun kannabiskasveja ylikastellaan.

  • Elinkaari

Harsosääsken elinkaari käsittää neljä vaihetta, jotka ovat muna, toukka, kotelo ja aikuinen. Suotuisan lämpimissä ja kosteissa olosuhteissa laskevat aikuiset naaraat multaan satoja munia. Toukat syövät noin kahden viikon ajan, jonka jälkeen ne koteloituvat lähellä mullan pintaa. Oltuaan 3–7 päivää kotelovaiheessa nousevat aikuiset harsosääsket pinnalle ja elävät vielä noin 8 päivää. Elinkaari munasta aikuiseksi kestää noin 3–4 viikkoa.

Sieni-itiöitä on lähes jatkuvasti joka puolella ympäristössämme, joten kaikki, mitä harsosääsket tarvitsevat elääkseen, on kosteat olosuhteet ja orgaanista materiaalia. Usein niiden munia löytyy jo steriloimattomasta kaupasta ostetusta mullasta.

Mistä harsosääsket tulevat?

Mitä harsosääsket tekevät kannabiskasveille?

Harsosääsket eivät pidä kannabiskasviesi juuria lempiruokanaan. Mieluummin ne ahmivat mullan sienikasvustoa ja lahoavaa materiaalia. Niistä tulee kuitenkin ongelma, kun kasvualustan orgaaninen aines ehtyy. Tällöin harsosääskien toukat alkavat ahmia ja vahingoittaa juurikarvoja ja itse herkkiä kannabiksen juuria.

Harsosääskiongelman merkit:

  • Kun juuret ovat vaurioituneet, voi kasvissa havaita monia eri tautien merkkejä, kuten lehtien kellastumista, lakastumista, täpliä ja nuokkumista.
  • Vaikka maaperän pH:sta ja oikeista ravinteista olisi huolehdittu, voi kasveissa havaita merkkejä ravinteiden puutoksista (huonokuntoisuus, värimuutokset jne.).
  • Taimet heikkenevät, katkeilevat ja kuolevat (taimipolte).
  • Kitukasvuisuus ja pienet sadot.

Kuinka havaita harsosääskiongelma

Harsosääskiongelman diagnosointi on suhteellisen helppoa. Harsosääsket ovat pieniä, mutta ne voi kyllä havaita ollessaan aivan kasvin lähellä. Näin huomaat ne:

  • Kasvisi mullassa näyttää ryömivän tai hyppivän pikkuruisia "kärpäsiä".
  • Mullassa kiemurtelee valkoisia toukkia. Toukkia ei ole niin helppo havaita, sillä ne ovat hyvin pieniä ja saattavat pysytellä piilossa mullan uumenissa.
  • Muulla tavalla selittämättömissä olevat kasviongelmat, mukaan lukien, mutta ei rajoittuen, kalpeat lehdet, täplät, ruskeat reunat lehdissä ja nuokkuvat kasvit. Merkit voivat vaihdella ja voivat muistuttaa muiden kasviongelmien tai -tautien aikaansaamia oireita.

Kuinka hankkiutua eroon kannabiskasvien harsosääskistä

Tietyssä mielessä voi harsosääskistä olla myös hyötyä, sillä ne kertovat kasvattajille sen, ettei kaikki ole kastelurutiinissa kunnossa. Niiden ilmestyminen johtuu lähes aina siitä, että kastelet kasvejasi liikaa. Onneksi niistä eroon hankkiutuminen on suhteellisen helppoa:

  • Kastele harvemmin

Ensimmäinen ja tärkein asia, mitä sinun tulee tehdä, on kasteluaikataulusi muuttaminen. Anna mullan kuivua täysin kastelukertojen välissä – kasvisi kyllä pärjää. Useimmiten näin tehdessä häviää harsosääskiongelma itsestään.

  • Kärpäspaperi

Hanki kärpäspaperia puutarhamyymälästä ja asettele sitä kasviesi ympärille. Nämä ansat houkuttelevat harsosääskiä, jotka jäävät paperiin kiinni. Huomaa kuitenkin, ettei kärpäspaperi yksinään hävitä ongelmaa. Ne ovat kuitenkin hyviä mittareita siitä, onko kasviesi riesana (yhä) harsosääskiä. Lisäksi ne voivat estää harsosääskiyksilöitä aiheuttamasta haittaa kasvatusalustallesi.

How To Stop Fungus Gnats From Damaging Your Weed Plants
  • Neemöljy

Jos kasvisi kärsivät tuhohyönteisistä, ei sinun silti tarvitse ottaa raskaita aseita käyttöön kemiallisten hyönteismyrkkyjen muodossa. Neemöljy voi auttaa sinua saamaan ongelman hallintaasi ja sen käyttäminen on myös hyvä varotoimenpide. Käsittele mullan ylin kerros sillä hankkiutuaksesi eroon toukista.

  • Piimaa

Piimaa on toinen keino, jolla hankkiutua ötököistä eroon luonnonmukaisesti. Sirottele hienojakoista jauhetta multaan kasviesi ympärille. Tämän pitäisi auttaa vaivaan nopeammin kuin huomaatkaan.

  • Kohdista tuuletin multaan päin

Yksinkertainen, ilmaa multasi ylle puhaltava lattiatuuletin tuo paljon etuja. Yksi niistä on ötököiden elämän vaikeuttaminen. Se auttaa myös kuivattamaan multaa nopeammin, jotta pääsisit harsosääskistä eroon lopullisesti.

  • Bacillus thuringiensis -bakteeri 

Jotkut kasvattajat tuntevat Bacillus thuringiensis -bakteerin siitä, että sen avulla voi hankkiutua eroon perhosen toukista. Tämän bakteerityypin alle kuuluu myös Bacillus thuringiensis israelensis, joka tehoaa harsosääskiin. Lisää vain vettä.

Kuinka ehkäistä harsosääskiongelma

Ennaltaehkäisy on aina paras ratkaisu. Näin pidät ongelman loitolla.

  • Kastele harvemmin!

Kiinnitä ennen kaikkea huomiota siihen vesimäärään, jolla kastelet kasvejasi. Mahdollistamalla kosteat ja lämpimät olosuhteet käytännössä kerjäät harsosääskiä saapuvaksi. Anna mullan kuivua. Jos et ole varma siitä, milloin kasveja kannattaisi kastella, niin voit tehdä nostotestin. Nosta vain kasvisi ruukussaan ja vertaa painoja silloin, kun olet juuri kastellut sen ja silloin, kun se on kuiva. Kastele vain, jos ruukku tuntuu huomattavasti kevyemmältä.

  • Peitä multa

Harsosääsket elävät ja lisääntyvät mullassa, joten voit peittää sen hiekalla, soralla tai perliitillä tehdäksesi niiden olosta mahdollisimman epämukavan. Pidä kuitenkin mielessä, että vaikka mullan peittäminen saattaa estää harsosääskien ilmestymisen, saattaa se edesauttaa multa olla silti liian märkää.

  • Steriloi multasi

Joskus ötököiden ilmaantumista ei yksinkertaisesti voi estää – esimerkiksi silloin, jos niiden munia on jo mullassa ostettaessa. Jos haluat ottaa varman päälle, voit steriloida multasi ennen kuin istutat siihen kasveja. Tee se asettamalla multaa matalalle, uunin kestävälle alustalle, kuten uunipellille ja peitä se foliolla. Aseta lihalämpömittari keskelle ja "kypsennä" vähintään 30 minuuttia 82–93 °C:een lämpötilassa. Varmista samalla, että ruukkusi ja kasvatusalueesikin ovat puhtaita. Näin voit minimoida kaikenlaisten tautien, sienien ja tuhohyönteisongelmien riskit.

  • Harkitse vaihtoehtoisen kasvatusalustan käyttämistä

Jos ötökät piinaavat jatkuvasti kannabiskasvejasi, harkitse niiden kasvattamista vaihtoehtoisessa kasvatusalustassa. Kun kasvatat pilveä kookoskuidussa tai perliitissä tai vesiviljelymenetelmällä, ovat tuholaisongelmat epätodennäköisempiä.

Evästeasetukset

Pyydämme lupaa käyttää tietojasi alla mainittujen syiden vuoksi:

Toiminnalliset evästeet

Toiminnalliset evästeet auttavat verkkosivustoamme toimimaan optimaalisesti ja mahdollistavat tiettyjen ominaisuuksien personoinnin.

Mieltymysevästeet

Mieltymysevästeiden avulla voimme muistaa tietoja, jotka vaikuttavat sivustomme ulkonäköön. Näihin lukeutuu esimerkiksi alueeseesi perustuva kielivalinta.

Analyyttiset evästeet

Analyyttiset evästeet tarjoavat tietoa verkkosivuston liikenteestä ja asiakkaiden käyttäytymisestä, mukaan lukien siitä, kuinka monta ihmistä vierailee sivustollamme, kuinka kauan he selaavat sivustoa ja missä sivuston osioissa he vierailevat.

Mitä evästeet ovat?

Evästeet ovat pieniä tietopalasia tietyiltä verkkosivustoilta, jotka säilötään käyttäjän tietokoneelle hänen selatessa internetiä. Evästeet suorittavat monia eri toimintoja. Jotkut niistä seuraavat selaintoimintoja, joiden avulla yritykset voivat toimittaa käyttäjille kohdistettua mainontaa. Toiset evästeet muistavat käyttäjän kirjautumistiedot eri sivustoilla tehdäkseen siirtymisestä sosiaaliseen mediaan tai muille sivustoille saumattoman prosessin. Jokaisella evästeellä on oma ainutlaatuinen tunnisteensa, joten verkkosivustojen omistajat kykenevät näiden tietojen avulla mittaamaan sivustolleen tulevaa uniikkia liikennettä.

Miksi käytämme evästeitä?

Evästeet tulevat tarpeeseen, kun vierailet verkkosivustollamme. Ne takaavat sen, että pysyt sisäänkirjautuneena, voit tehdä ostoksia turvallisesti ja ostoskoriisi asettamasi tuotteet säilyvät siellä, kunnes suoritat ostoksen loppuun. Evästeet auttavat myös meitä. Niiden tarjoama tieto mahdollistaa sen, että kykenemme parantamaan verkkosivustoamme ja niiden avulla voimme tarjota käyttäjillemme heidän kiinnostuksen kohteita vastaavaa kohdennettua mainontaa.

Minkälaisia evästeitä käytämme?

Toiminnalliset evästeet

Toiminnalliset evästeet auttavat verkkosivustoamme toimimaan optimaalisesti ja mahdollistavat tiettyjen ominaisuuksien personoinnin.

Mieltymysevästeet

Mieltymysevästeiden avulla voimme muistaa tietoja, jotka vaikuttavat sivustomme ulkonäköön. Näihin lukeutuu esimerkiksi alueeseesi perustuva kielivalinta.

Analyyttiset evästeet

Analyyttiset evästeet tarjoavat tietoa verkkosivuston liikenteestä ja asiakkaiden käyttäytymisestä, mukaan lukien siitä, kuinka monta ihmistä vierailee sivustollamme, kuinka kauan he selaavat sivustoa ja missä sivuston osioissa he vierailevat.

Kuinka otan evästeet käyttöön tai pois käytöstä?

Eivätkö evästeet ole juttusi? Ei huolta. Voit ottaa ne pois käytöstä (välttämättömiä evästeitä lukuun ottamatta) selaimesi asetuksissa. Evästeiden estäminen voi kuitenkin vaikuttaa selailukokemukseesi ja estää nauttimasta kaikista sivustollamme olevista teknisistä ominaisuuksista.

TIETOSUOJAPOLITIIKKA

Varmistaaksemme turvallisen verkkoympäristön ja taataksemme riittävän tietosuojan noudatamme tiukasti kaikkia lakisääteisiä vaatimuksia. Tässä tietosuojaselosteessa annamme tietoa siitä, miten ja mihin tarkoitukseen tietoja kerätään, turvatoimista, säilytysajoista ja yhteystiedoista.


YHTIÖN NIMI: SNORKEL SPAIN, SL (jäljempänä ROYAL QUEEN SEEDS).

C/ Vilar d'Abdelà, 5 (nave 1) CP: 08170 de Montornès del Vallès

+34 937 379 846

[email protected]


Tässä tietosuojakäytännössä esitetään ehdot, joiden mukaisesti käsittelemme henkilötietoja ROYAL QUEEN SEEDSillä; tähän sisältyvät kaikki verkkosivustomme https://www.royalqueenseeds.com/ kautta kerätyt henkilötiedot sekä kaikki muut tiedot, joita käsittelemme liiketoimintamme yhteydessä.

ROYAL QUEEN SEEDS kerää seuraavia henkilötietoja alla lueteltuihin tarkoituksiin:

KOHTA 1 - KERÄÄMÄMME HENKILÖTIEDOT

1.1 Tiliostot

Tiliostoja voi tehdä vain, jos sinulla on henkilökohtainen tili. Kun luot tilin tai ostat jotakin myymälästä, osana osto- ja myyntiprosessia keräämme seuraavat meille antamasi henkilötiedot:

Nämä tiedot tarvitaan toimitusta varten. Lisäksi, kun selaat myymäläämme, saamme automaattisesti tietokoneesi IP-osoitteen (Internet Protocol). Näiden tietojen perusteella voimme optimoida verkkokokemuksesi ja samalla suojata verkkoympäristöämme.

Tiedonkeruun tarkoitus

Keräämme ja tallennamme tiliin liittyviä tietoja seuraavia tarkoituksia varten:

(a) sinun ja meidän välisistä sopimuksista johtuvien velvoitteiden täyttämiseen ja sinulle pyytämiesi tietojen, tuotteiden ja palvelujen toimittamiseen;

(b) tilisi ja tilauksiesi perustaminen, hallinnointi ja yhteydenpito kanssasi;

(c) markkinatutkimuksen ja -analyysin tekemiseen;

(d) ikäsi ja henkilöllisyytesi vahvistamiseksi sekä petosten havaitsemiseksi ja estämiseksi.

1.2 Uutiskirjeet

Voimme erillisellä luvallasi lähettää sinulle uutiskirjeitä kaupastamme, uusista tuotteista ja muista päivityksistä. Lähetämme uutiskirjeitä vain erillisen suostumuksesi perusteella. Jos ostat tuotteen, voimme voimassa olevien säännösten mukaisesti lähettää sinulle kaupallisia viestejä yrityksemme oikeutettujen etujen mukaisesti, aina samankaltaisista tuotteista tai palveluista kuin mitä olet ostanut tai tehnyt sopimuksen. Voit joka tapauksessa käyttää vastustamisoikeuttasi tässä tietosuojakäytännössä ilmoitettujen kanavien kautta. Seuraavat tiedot kerätään uutiskirjeen yhteydessä:

We do not need to know the sex of the person in order to send the newsletter (data minimisation: by law we must ask for data that is strictly necessary to provide the service, and in this case knowing the sex is not necessary to send the newsletter).

Tiedonkeruun tarkoitus

Kerättyjä tietoja käytetään seuraaviin tarkoituksiin:

(a) sähköpostiviestiemme personointiin, mukaan lukien nimesi ja sukupuolesi;

(b) sukupuolen mukaisen sisällön tarjoamiseen.

Voit peruuttaa suostumuksesi milloin tahansa käyttämällä uutiskirjeessä olevaa linkkiä tai kohdassa 2 annettuja yhteystietoja.

1.3 Asiakaspalvelu ja yhteydenottolomake

Asiakaspalvelumme työntekijöillä on pääsy tiliin liittyviin tietoihin, jotta he voivat tarjota asianmukaista tukea. Tämä mahdollista tehokkaan ja ystävällisen tuen. Yhteydenottolomakkeellamme annettuja tietoja käyttää CRM-palveluntarjoajamme SuperOffice. Käytämme tietojasi vain viestiisi vastaamiseen.

KOHTA 2 - OIKEUTETTU ETU

Jos olet ostanut jotakin tuotteistamme, huomioithan, että voimme käsitellä henkilötietojasi myynninedistämistarkoituksessa, joka perustuu Royal Queen Seedsin oikeutettuun etuun tarjota sinulle sellaisia yrityksemme tuotteita tai palveluita sekä samankaltaisia tuotteita tai palveluita kuin ne, jotka olet ostanut. Voit käyttää oikeuttasi kieltäytyä vastaanottamasta tulevia viestejä tässä tietosuojakäytännössä esitetyin keinoin tai minkä tahansa saamasi ilmoituksen kautta.

2.1 How do you withdraw consent?

If you change your mind, you can withdraw your consent for us to contact you for the purpose of collecting, using, or disclosing your data at any time by reaching out to us at: [email protected].

KOHTA 3 - TIETOJEN LUOVUTTAMINEN

We may disclose your personal information if we are required to do so by law or if you breach our Terms of Service.

KOHTA 4 - KUINKA KAUAN SÄILYTÄMME TIETOJASI?

Royal Queen Seeds ei säilytä tietojasi pidempään kuin on tarpeen tässä käytännössämme kuvattuja tarkoituksia varten. Erilaisiin tietotyyppeihin sovelletaan erilaisia säilytysaikoja, mutta pisin säilytysaika, jonka säilytämme henkilötietoja, on yleensä 10 vuotta.

4.1 Tilitiedot

Tiliin liittyvät tiedot säilyvät merkityksellisinä niin kauan kuin kuluttajalla on tili hallussaan. Näin ollen tiedot pysyvät dokumentoituina niin kauan kuin tili on olemassa. Kun asiakkaamme poistavat tilin, siihen liittyvät tiedot poistetaan kohtuullisen ajan kuluessa. Tallennettujen henkilötietojen tarkastamista tai korjaamista tai tilin poistamista koskevat pyynnöt voi lähettää osoitteeseen [email protected].

4.2 Uutiskirjeet

Jos annat meille suostumuksesi tiedottaa sinulle tuotteistamme tai palveluistamme, säilytämme tietojasi siihen asti, kunnes ilmaiset halukkuutesi olla vastaanottamatta meiltä muita viestejä. Teemme kuitenkin säännöllisesti (kuukausittain) oleellisuustarkastuksen. Rekisteröityneet asiakkaat (ja heidän henkilötietonsa) poistetaan aina, kun asiakkaat eivät vastaa pyyntöömme. Lisäksi uutiskirjepostituksessamme on toiminto listalta poistumista varten. Kuluttajat voivat peruuttaa suostumuksensa tätä toimintoa käyttämällä.

SECTION 5 – COOKIES

Cookies are small information files that notify your computer of previous interactions with our website. These cookies are stored on your hard drive, not on our website. Essentially, when you use our website, your computer displays its cookies to us, informing our site that you have visited before. This allows our website to function more quickly and remember aspects related to your previous visits (such as your username), making your experience more convenient. At Royal Queen Seeds, we use two types of cookies: functional and analytical.

5.1 Functional Cookies

Functional cookies are used to enhance your online experience. Among other things, these cookies track what is added to your shopping cart. The use of these cookies does not require prior authorization.

5.2 Analytical Cookies

Analytical cookies are used for research and market analysis. The data collected with these analytical cookies is anonymous, making it unusable for third parties. The use of these cookies does not require prior authorization.

KOHTA 5 - KOLMANSIEN OSAPUOLTEN PALVELUT

Kolmansien osapuolten palveluita tarvitaan liiketoimien suorittamiseen ja palveluidemme tarjoamiseen. Yleensä käyttämämme kolmannen osapuolen palveluntarjoajat keräävät, käyttävät ja luovuttavat tietojasi vain siinä määrin kuin on tarpeen, jotta ne voivat suorittaa meille tarjoamansa palvelut.

Tietyillä kolmannen osapuolen palveluntarjoajilla, kuten maksuporttien ja muiden maksutapahtumien käsittelijöillä, on kuitenkin omat tietosuojakäytäntönsä, jotka koskevat tietoja, jotka meidän on annettava niille maksutapahtumia varten.

Kehotamme sinua lukemaan näiden palveluntarjoajien tietosuojakäytännöt, jotta ymmärrät miten nämä palveluntarjoajat käsittelevät henkilötietojasi.

Erityisesti tietyt toimittajat voivat sijaita tai niiden toimitilat voivat sijaita eri lainkäyttöalueella asiakkkaaseen tai meihin nähden. Jos siis päätät suorittaa tapahtuman, johon liittyy kolmannen osapuolen palveluja, tietojasi voidaan soveltaa sen lainkäyttöalueen lakeja, jossa kyseinen palveluntarjoaja tai sen tilat sijaitsevat.

Kun poistut verkkosivustoltamme tai sinut ohjataan kolmannen osapuolen verkkosivustolle tai sovellukseen, tämä tietosuojakäytäntö tai verkkosivustomme käyttöehdot eivät enää koske sinua.

Web-analytiikkapalvelu (anonyymit tiedot)

Olemme integroineet verkkosivustoomme web-analyytiikkapalvelun osan (anonymisointitoiminnolla). Web-analytiikka voidaan määritellä verkkosivustojen kävijöiden käyttäytymistä koskevien tietojen keräämiseksi, käsittelemiseksi ja analysoimiseksi. Analytiikkapalvelu kerää muun muassa tietoja siitä, miltä verkkosivustolta henkilö on tullut (ns. lähettäjä), millä alasivuilla hän on vieraillut tai kuinka usein ja kuinka kauan hän on vieraillut jollakin alasivulla. Web-analytiikkaa käytetään pääasiassa verkkosivujen optimointiin ja Internet-mainonnan kustannus-hyötyanalyysiin.

Kuriiripalvelu

Toimitusten suorittamiseen käytämme kuriiripalvelua. Tämä kuriiripalvelu hoitaa toimituksen yrityksemme ja kuluttajan kodin välillä. Logistiikan toteuttamiseksi yritys tarvitsee pääsyn kuluttajan nimi- ja osoitetietoihin.

Postituspalvelu

Royal Queen Seeds käyttää uutiskirjeen lähettämiseen kolmannen osapuolen postipalveluntarjoajaa. Tällä palveluntarjoajalla on pääsy rajoitettuihin tilitietoihin, jotka liittyvät suostumukseen (esim. sähköpostiosoite).

Markkinointipalvelut

Royal Queen Seeds käyttää apunaan markkinointiin ja viestintätoimiin erikoistunutta yritystä. Sen pääsy henkilötietoihin on hyvin rajallinen ja pääosin anonyymi.

Maksupalvelut

Royal Queen Seeds käyttää ulkoisia maksupalveluja liiketoimien hoitamiseen (esim. luottokorttimaksut).

KOHTA 6 - TURVALLISUUS

Suojellaksemme henkilökohtaisia tietojasi noudatamme kohtuullisia varotoimia ja alan parhaita käytäntöjä varmistaaksemme, että tietoja ei menetetä, käytetä väärin, käytetä, luovuteta, muuteta tai tuhota epäasianmukaisesti.

Jos annat meille luottokorttitietosi, tiedot salataan SSL-tekniikalla (Secure Socket Layer) ja tallennetaan käyttäen AES-256-salausta. Vaikka mikään internetin välityksellä tapahtuva tiedonsiirtomenetelmä tai sähköinen tallennus ei ole 100-prosenttisen turvallinen, noudatamme kaikkia PCI-DSS-vaatimuksia ja käytämme muita yleisesti hyväksyttyjä alan standardeja. Tiliin liittyvät tiedot on suojattu hashing-menetelmällä. Tämä menetelmä muuttaa tiedot generoiduksi hashiksi. Tämän seurauksena luottamukselliset tiedot ovat suojattuja ja näkymättömiä jopa meille. Lisäksi tietokantamme on poikkeuksellisen hyvin suojattu luvattomalta käytöltä. Esimerkiksi pääsy tietokantaan on mahdollista ja sallittua vain hyväksyttyjen IP-osoitteiden kautta (esim. Royal Queen Seedsin pääkonttorilta). Muut yritykset ja osoitteet hylätään aina.

Lisäksi tiedot anonymisoidaan niin pitkälle kuin mahdollista, jotta niitä ei voida suoraan yhdistää tiettyyn kuluttajaan. Näiden tietojen avulla voimme kuitenkin tehdä markkinatutkimuksia ja -analyysejä. Lisäksi asianomaiset kolmannet osapuolet (esim. postituspalvelu) tutkitaan ennen yhteistyötämme, ne noudattavat EU:n yleistä tietosuoja-asetusta ja saavat käsittelysopimuksen. Royal Queen Seedsin sisällä työntekijöille on annettu erilaisia käyttöoikeuksia. Erityinen lupa antaa pääsyn vain tietoihin, jotka ovat ehdottoman välttämättömiä tehtävän suorittamiseksi. Digitaaliset turvatoimet voivat muuttua, ja niiden on täytettävä korkeat vaatimukset verkkoasiakkaiden turvallisuuden varmistamiseksi. Siksi olemme Royal Queen Seedsissä nimittäneet turvallisuusvastaavan. Turvallisuustoimenpiteiden säännöllinen tarkistaminen ja parantaminen (tarvittaessa) ovat osa hänen tehtäväänsä.

KOHTA 7 - MUUTOKSET TÄHÄN TIETOSUOJAKÄYTÄNTÖÖN

Pidätämme oikeuden muuttaa tätä tietosuojakäytäntöä milloin tahansa, joten tarkistathan sen säännöllisesti. Muutokset ja selvennykset tulevat voimaan välittömästi, kun ne julkaistaan verkkosivustolla. Jos teemme huomattavia muutoksia tähän käytäntöön, ilmoitamme sinulle täällä, että käytännöt on päivitetty, jotta tiedät, mitä tietoja keräämme, miten käytämme niitä ja missä olosuhteissa, jos missään, käytämme ja/tai luovutamme niitä.

KOHTA 8 - SINULLA ON OIKEUS: