Kumppanuuskasvi maustekirveli on ranskalaisen keittiön perustarvike ja karkoittaa myös hyönteisiä
MAUSTEKIRVELI
Maustekirveli on herkkä ja varjoa rakastava kasvi, joka muistuttaa hieman persiljaa, mutta sen lehdissä maistuu anis ja lakritsi. Maustekirveli oli suosittu yrtti jo muinaisessa Roomassa, missä sitä käytettiin maustamaan keittoja tai pureskeltuna pitkillä marsseilla pitämään nälkää loitolla. Kirvelin valko-purppurat kukinnot tuovat puutarhasi alakerrokseen miellyttävää väriä kesällä. Kirveli kasvaa vain 60 senttimetrin korkuiseksi ja sitä kannattaa latvoa toivotun puskamaisen rakenteen saavuttamiseksi ja kukkimisen viivyttämiseksi.
Kasvatettuna yhdessä tillin ja korianterin kanssa voit luoda kirvelistä luonnonmukaisen muurin marihuanasi turvaksi. Kirvat ja jauhiaiset karttavat tätä kasvia, mutta mehiläisille ja hyönteisiin muniville loispistiäisille kirveli tarjoaa mahdollisuuksia. Maustekirveli ei pidä ruukkujen vaihtelusta, joten se tulisi sijoittaa jo alkajaisiksi lopulliselle paikalleen. Ripottele hienot siemenet mataliin vakoihin ja kastele kunnolla. Alustavaa harvennusta pääset todennäköisesti suorittamaan jo seuraavana päivänä ja noin kuuden viikon kohdalla yrtti on käyttövalmiina. Jättämällä muutaman kukan harventamatta autat kasvia kylvämään seuraavan vuoden siemenet luoden täten jatkuvuutta puutarhaasi.
Latinalainen nimi
Tyyppi
Korkeus
Sadonkorjuu
Vaikutus
Ilmasto
Anthriscus cerefolium
Yksivuotinen, ruohovartinen
40 - 70 cm
Korjuukypsä 42 – 56 päivässä / touko-lokakuu
Naamiointi, hyönteisten karkoitin
Viileä kausi, aurinkoinen tai osittain varjoinen, pidä jatkuvasti kosteana; ei pidä kuumasta ja kuivasta
pH
Maaperä
Idättäminen
Välit
Siementä per gramma
Huomaa
Suosii 5,5 – 7,0. Kasvaa välillä 5,0 – 8,2
Rikas, savinen maaperä ja lisänä runsaasti kompostia
7 – 14 päivää / 13°C – tarvitsee itääkseen valoa
25 - 30 cm
400 - 500
Torjuu kirvoja ja muita hyönteisiä. Retiisin lähelle istuttaminen tekee mausta voimakkaamman.
Latinalainen nimi
Anthriscus cerefolium
Tyyppi
Yksivuotinen, ruohovartinen
Korkeus
40 - 70 cm
Sadonkorjuu
Korjuukypsä 42 – 56 päivässä / touko-lokakuu
Vaikutus
Naamiointi, hyönteisten karkoitin
Ilmasto
Viileä kausi, aurinkoinen tai osittain varjoinen, pidä jatkuvasti kosteana; ei pidä kuumasta ja kuivasta
pH
Suosii 5,5 – 7,0. Kasvaa välillä 5,0 – 8,2.
Maaperä
Rikas, savinen maaperä ja lisänä runsaasti kompostia
Idättäminen
7 – 14 päivää / 13°C – tarvitsee itääkseen valoa
Välit
25 - 30 cm
Siementä per gramma
400 - 500
Huomaa
Torjuu kirvoja ja muita hyönteisiä. Retiisin lähelle istuttaminen tekee mausta voimakkaamman.
Arvostelija
L. K. Päivämäärä 31/Aug/2023 :
(5)
51
Titteli : Chervil Kommentti : Well what can i say.. its Chervil
Arvostelija
A. R. Päivämäärä 15/Jan/2019 :
(4)
51
Titteli : A ne pas oublier. Kommentti : Un peu de cerfeuil dans un monde de thc donne une touche de couleur et un look plus branché à la culture.
Et voi julkaista arvostelua, sillä et ole ostanut tätä tuotetta.