Sisältää ilmaiset tuotteet
Yleistä tietoa kannabiksen kasvatuksesta
Kasvattaminen ja kukittaminen
Kannabiskasvin kasvu on riippuvainen sen saaman valon määrästä. Mitä enemmän valoa kasvi saa, sen vahvempi siitä kasvaa. Käytetyin valosykli kannabiksen kasvatuksessa on 18 tuntia valoa ja 6 tuntia pimeää. Tämä vastaan vuoden pisintä päivää, 21. kesäkuuta, erittäin aurinkoisena versiona. Huijaamme siis kasvia luulemaan, että joka päivä on vuoden pisin päivä ja kelikin on aina mitä mainioin. Voit kuitenkin antaa kasveillesi valoa 19, 20 tai vaikka 24 tuntia päivässä.
24 tunnin valosykli tarkoittaa luonnollisesti sitä, että lamppusi ovat aina päällä. Mikäli tiputat valoisien tuntien määrän alle 18, lisäät todennäköisyyttä sille, että kasvisi päättää ruveta kukkimaan. Jotkut lajikkeet kukkivat 15-16 tunnin valomäärillä. Aina kun puhumme ”kasvin laittamisesta kukitukseen”, viittaamme valosyklin säätämiseen 12 valoa – 12 pimeyttä sykliin. Tämä on optimaalinen jaksotus kukkimisprosessia ajatellen. Mikäli päätät nostaa pimeän ajan määrää aloittaa kasvisi kukkimisen nopeammin, mutta satosi jää pienemmäksi, sillä onnistut uskottelemaan kasvillesi talven kolkuttavan jo ovella.
Tämä on kuitenkin joskus järkeväkin temppu kukituksen loppupuolella, sillä näin voit saattaa kasvisi elinkaaren loppuun hieman nopeammin. Miksi vain 12 tuntia? Tämä johtuu siitä, että kasvi tarvitsee valoa tuottaakseen kukintoja ja THC:ta. Mitä enemmän valoa on saatavilla, sen enemmän budeja ja THC:ta kertyy. Täydellinen valinta on siis 12 tuntia, sillä tällä jaksolla kasvi saa kukkia hyvin, mikä johtaa kasvaneeseen tuottoon ja nostaa vaikuttavien aineiden pitoisuuksia. Voin kuulla jo kysymyksen ”miksen antaisi kasville siis enemmän valoa?”. Tämä valitettavasti vain pidentää kukkimisen kestoa lisäämättä mainittavasti satoa tai tehoa. Kukkimisjakson pituus riippuu kasvisi lajikkeesta ja voi olla mitä vain 5 ja 16 viikon välillä. Useimmat lajikkeet hoitavat kukkimisen kunnialla loppuun noin 8-10 viikossa.
Uros- ja naaraskasvit
Naaraat on erittäin helppo tunnistaa niiden tuottamista valkeista haituvista. Ensimmäiset valkoiset karvat löytyvät kasvien ”kainaloista”, jossa kaksi haituvaa ilmestyy emistä. Emi on kasvin osa, mistä lehdet kiinnittyvät päävarteen ja mistä sivuhaarat saavat alkunsa. Uroskasvi ei sen sijaan haituvia kasvata, joten tämä tarjoaa helpon tavan eri sukupuolien tunnistamiseen.
Sen sijaan uroskasvi kasvattaa pieniä palloja, joita ilmestyy joukoittain roikkumaan säikeiden päihin.
Aivan kukkimisen alussa sekä naaraiden, että urosten sukuelimet näyttävät samoilta. Tämä johtuu kuitenkin niiden pienestä, millimetrin luokkaa olevasta koosta. Katsomalla kuitenkin tarkemmin voit nähdä kuinka urosten pallot kasvavat poispäin varresta, roikkuu säikeen päässä ja monistaa lopulta itsensä useiksi palloiksi. Naaraan emi sen sijaan pysyy tiukasti lähellä vartta aina siihen saakka, kunnes se on tarpeeksi suuri, jonka jälkeen jo mainitut valkoiset karvat ilmestyvät esiin. Jos siis näet yhdessä emissä kasvamassa kaksi palloa, on sangen todennäköistä, että katsot uroskasvia.
Tällä tavoin voit varsin varhaisessa vaiheessa kukitusta erottaa urokset ja poimia ne pois kasvutilasta, jättäen näin naaraille enemmän tilaa kasvaa ja kukoistaa. Hermafrodiitit ovat kasveja, joilla on molemmat sukuelimet. Tässäkin ilmiössä on kuitenkin variaaota. Jotkut hermafrodiitit ovat 90% uroksia ja 10% naaraita, siinä missä toisissa suhdeluku voi olla 90% naarasta ja 10% urosta, tai vaikkapa pyöreä 50-50. Mikäli kyseessä sattuu olemaan 90% naaras, on eräs mahdollisuus poistaa vain uroskukat, jolloin kasvi kasvattaa marihuanaa normaaliin tapaan hedelmöittymättömänä, eli ilman siemeniä. Näiden hermafrodiittien siitepölystä alkunsa saaneet kasvit ovat pääosin naaraita.
Miten kukinnot syntyvät ja mitkä ovat kasvin poltettavat osat?
Ymmärtääksesi täysin kasvin kehitysprosessin kukkivasta kasvista bongin täytteeksi kelpaavaksi marihuanaksi sinun täytyy todistaa koko homma omin silmin. Pelkkä kuvaus siitä miten naaraskasvi kasvattaa kukintonsa tuskin auttaa paljoakaan asian ymmärtämisessä. Kuten voit nähdä, kasvattaa naaraskasvi paljon pieniä valkoisia karvoja, jotka ilmestyvät pienistä budeista ja kukkimisjakson aikana nämä sitten paisuvat hiljalleen muhkeiksi kukinnoiksi.
Useissa tapauksissa erilliset budit kurovat hiljalleen niiden välillä olevat raot kiinni antaen vaikutelman yhdestä valtavasta kukinnosta. Lopulta kukkimisvaiheen lopulla budit lopettavat kasvamasta kokoa ja niiden vaaleat karvat alkavat taittua tummempiin sävyihin. Kun 80% näistä karvoista on muuta kuin valkoista, on tullut aika tarttua keritsimiin ja aloittaa trimmaaminen. Ainut kannabiksen poltettava osa ovat sen kukinnot. Kasvattamasi kukinnot kuivataan pimeässä ja viileässä paikassa (15-20 Celsiusta), missä ne voivat kuivua hitaasti ja rauhassa samalla kehittäen hiljalleen kannabinoidiprofiiliaan, eli vaikuttavien aineiden summaansa.
On hyvin vähän järkeä kuivattaa kannabista nopeasti, sillä vaikuttavat aineet tarvitsevat aikaa kehittyäkseen huippuunsa ja hidas kuivatus tarjoaa tätä. Kukintojen ympäriltä trimmattu lehti on poltettavaa, muttei maistu läheskään yhtä hyvälle kuin varsinaiset budit. Nämä lehdet kannattaakin mieluummin käyttää hasiksen valmistamiseen, josta kerron toisissa artikkeleissa.
Hasiksen ja marihuanan ero
Kuten toivottavasti tässä kohtaa jo tiedät, on marihuana naaraskannabiksen kuivattua kukintoa. Vain naaraat tuottavat toimivaa marihuanaa. Hasis puolestaan on kasvin lehdiltä, varsilta ja budeista kerättyjä kristalleja. Koska kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa, voit luultavasti itse paremmin todeta kristallien määrän.
Läpinäkyvät pikku pallot, joita näet suurennuksen alla ovat tarkoittamiani kristalleja ja ne kasvavat pienten ulokkeiden päässä. Kun kannabis lähenee kypsää, rupeavat nämä pikku kristallit taittamaan väriään meripihkan/kullan suuntaan. Kukintojen ja lehtien kuivaaminen heikentää näiden kristallien kiinnitystä ja voimme vauhdittaa tätä irtiottoa laittamalla kasvimassan Pollinatoriin. Pollinator muistuttaa rakenteeltaan laatikkoa, jonka sisällä on pesukoneen rummun tapainen viritys siivilällä varustettuna.
Rummun kääntyessä ympäri pyörivä liike auttaa irrottamaan kristallit kasvista, josta ne sitten tippuvat siivilän läpi keräysastiaan, josta poimimme ne parempaan talteen. Tätä tuotetta kutsutaan skuffiksi tai prässäämättömäksi hasikseksi. Tästä pulverista voimme halutessamme prässätä viehättäviä harkkoja, joita olet saattanut joskus nähdäkin jossain. Hasis on siis kannabiskasvista kerätyistä silmälle näkymättömistä THC-kristalleista valmistettu tuote. Se on puhdas konsentraatti ja antaa siten kirkkaamman ja energisemmän pilven. Jos pyörittelet jointtia paljain käsin, voit hetken päästä huomata sormiisi tarttuneen kullanväristä pulveria. Tämä pulveri muodostuu näistä samoista kristalleista.
Sisä- vai ulkokasvatus?
Sisä- vai ulkokasvatus? Tämä aihe on erittäin laaja ja aivan ensiksi täytyy sanoa, että molemmissa metodeissa on puolensa. Ulkona voit parhaassa tapauksessa puristaa kolme sadonkorjuuta kahden talven väliin, paitsi että olet täysin riippuvainen keleistä. Ulkokasvattajalle mikään ei koskaan ole varmaa, lukuun ottamatta riippuvaisuutta säiden jumalista. Moni asia voi mennä pieleen ja pahimmassa tapauksessa viime metrien epäonni voi tehdä tyhjäksi koko kesän raatamisen. Erittäin ikävä skenaario.
Ulkona kasvattamisen etu on, että sen kustannukset ovat lähellä nollaa. Tarvitset vain hyvän maapläntin tai ison ruukun siemenelle tai kloonille, ja voit kasvattaa itsellesi komean puumaisen kasvineidin, joka tuottaa sinulle useamman sata grammaa marihuanaa. Sää on toki ainainen huolenaihe… Klooniksi kutsutaan kasvista katkaistua haaraa, jota on käsitelty juurten kasvun stimuloimiseksi. Ulkona kasvattaminen on melko hyvä tapa opetella rauhassa, mitä kannabiksen kasvattaminen on ja mitä kasvisi tarvitsee. Kasvukausi alkaa yleensä joskus huhtikuun tuntumassa ja jatkuu elokuun puolenvälin paikkeille, joten jos mokaat ensimmäisen yrityksen ei mikään estä sinua aloittamasta alusta. Aloittamalla kasvattamisen ulkona kasvatat tietopääomaa, mikä on sinulle hyödyksi jatkossa, mikäli haluat kasvattaa myös sisätiloissa. Ulkokasvatus on siis kaikessa yksinkertaisuudessaan ideaali aloituspaikka uusille kasvattajille, jotka pääsevät nauttimaan monista matkan varrelle sattuvista yllätyksistä.
Erityisesti mikäli päätät kasvattaa suoraan maassa ilman ruukkua, jää sinun vastuut ja velvollisuudet vähäisiksi, joten voit vain istua laiskan perseesi päällä ja odotella sadon kypsymistä. Sisätiloissa sinun tulee hoitaa luontoäidin virkaa ja ottaa täysi kontrolli olosuhteista, lähtien ilmanvaihdosta ja kierrosta aina ilmankosteuteen ja muihin parametreihin. Sisällä kasvattaminen on hieman ulkokasvatusta turvallisempaa, sillä kasvisi ovat piilossa uteliailta katseilta. Ulkona liian innokkaasti muiden elämään nokkaansa tunkeva naapuri voi havaita kasvisi ja aiheuttaa erilaisia seuraamuksia. Sisällä saat lajikkeesta ja menetelmistä riippuen jopa 4-6 satoa vuoden aikana.
Sisällä et ole myöskään sidoksissa vuodenaikoihin, eli sinä ja vain sinä päätät milloin seuraava sato lähtee valmistumaan. Sisätiloissa sinulla on täysi vapaus. Voit kasvattaa mitä vain lajiketta milloin vain. Kolikon kääntöpuoli on, että joudut seuraamaan kasvejasi aivan erilaisella intensiteetillä ulkoilmaan verrattuna. Tämä tarkoittaa tietysti lisää työtä, joskin miellyttävää sellaista. Sinun täytyy myös tehdä enemmän investointeja alkuun pääsemiseksi. Sinun pitää tarkistaa kasvisi joka ainoa päivä ja antaa niille vettä, kun tilanne sitä vaatii.
Mikäli päätät kasvattaa sisällä, päätät samalla myös käyttää ajan x vapaa-ajastasi tähän aktiviteettiin. Jos kuvittelet voivasi vain nakata pari siementä ruukkuun ja vilkaista kasvun etenemistä silloin kun sattuu huvittamaan, tulet huomaamaan olleesi pahasti harhateillä. Toisaalta, koska sinä hallitset kasvatustilan olosuhteita, voit myös tehdä jatkuvasti päätöksiä sadon laadun ja määrän maksimoimiseksi. Voit säädellä lämpötilaa muuntamalla ilmanvaihdon voimakkuutta. Optimaaliseen ilmankosteuteen pääsemiseksi voit hankkia ilmankosteuttajan ja tuulenvireen aikaansaamiseen tarvitset vain tuulettimen tai pari. Sekä sisällä, että ulkona voi läksynsä tehnyt kasvattaja saada aikaan erinomaista jälkeä. Suosittelenkin siis sinua valitsemaan näiden vaihtoehtojen välillä omat mahdollisuudet ja mieltymykset huomioiden.
pH ja EC
PH-arvo on numero, joka ilmaisee mullan tai muun kasvatusalustan happamuuden. PH-skaala on välillä 1-14, joista pH 7 on neutraali, pH 1-7 hapan ja pH 7-14 emäksinen. Mitä alempi pH-arvo on, sen happamampaa mittaamasi aine on. Kun pH on liian korkea tai matala, eivät kasvit saa ongelmitta kaikkia tarvitsemiaan ravinteita niiden liukoisuuden muutoksista johtuen. Tämä johtaa lopulta puutostilaan. Hyvä pH-arvo on kannabikselle luokassa 5,6-6,6. Lukemien osoittaessa pH:lle tätä väliä, voivat kasvisi ottaa ongelmitta ravinteita kasvualustasta.
Ravinteiden liukoisuuden lisäksi pH-arvo vaikuttaa myös multasi mikrobielämään, joka puolestaan lisää multasi ravinteikkuutta, mikä lopulta vaikuttaa positiivisesti kasviesi terveyteen ja kokoon. Kasteluveden pH-arvoa mittaamalla voit tarvittaessa toimia ja korjata happamuutta oikealle tasolle, mikäli tarve niin vaatii. Suurin osa kraanavesistä on pH-arvoltaan 7 tuntumassa, joten happamuus vaatii säätöä ennen veden käyttöä kastelussa. Sopiva arvo on esimerkiksi 6,3. Happamuuden säätely on prosessi, joka vaatii järjestelmällisyyttä, jos päätät aloittaa, tulisi sinun jatkaa säätelyä sadonkorjuuseen asti.
Jopa ilman pH-mittaria voit kasvattaa huikeita satoja, mutta jos haluat tehdä homman paremmin, tulisi sinun varmistaa kasvulle ja kukitukselle soveltuva happamuustaso. PH on tärkeämpi arvo kuin EC, joten jos joudut valitsemaan näiden väliltä, kannattaa sinun ensin hankkia pH-mittari. Mullan luontainen pH on noin 6,3 tuntumassa johtuen mikrobielämästä, kun taas kookoskuidulla lukema on yleensä noin 6,0. EC on sähkönjohtavuuden yksikkö. Johtavuus lisääntyy, kun liuoksen suolot lisääntyvät, ja lannoitteet ovat käytännössä pelkkiä suoloja.
Mitä enemmän lannoitteita laitat veteesi, sen korkeammalle EC:n arvo kipuaa. EC on siis mitta kasteluvetesi ravinteiden kokonaismäärälle. Sopiva liikkumaväli EC:n arvolle on kasvatuksen aikana 1,2-2,8. Ravinteiden kanssa tulee aina aloittaa varovasti, joten aluksi EC:n sopiva arvo on 1,2 tuntumassa kasvaen pikkuhiljaa kasvun edistyessä aina 2,8 maksimiin asti. Mikäli käytät kasteluvetenä tätä suuremman EC-arvon omaavaa vettä, otat tietoisen riskin juurten polttamisesta liialla ravinnekuormalla. Joten tökkää mittari kasteluveteen, lisää ravinteita kunnes mittarin lukema miellyttää ja ei kun menoksi.
